"Lo disse Amleto ad Ofelia: Dio vi ha dato un viso e voi ve ne fate un altro. La battaglia tra queste due identità divise, tra chi siamo e chi fingiamo di essere è invincibile. Allora so con certezza di essere nella direzione giusta. Proprio come ci sono due versioni in ogni storia, ci sono due lati in ogni persona: quello che mostriamo al mondo e l'altro che teniamo nascosto dentro di noi. Un dualismo governato dall'equilibrio tra luce e tenebre. Ognuno di noi racchiude in sé il bene e il male ma chi sa sfumare la linea del confine morale detiene il vero potere".
Onko dualismi realismia? Entä tekoälyn vallankumous?
David Chalmersin esitys Taorminassa 2023
Jatkan tässä artikkelissa katsausta toukokuussa 2023 pidettyyn tietoisuustieteen konferenssiin Sisilian Taorminassa. Nostin edellisessä artikkelissa esiin neurotieteilijä Anil Sethin pääpuheenvuoron sekä tietoisuuden teoriat. Nyt käsittelen David Chalmersin dualistista filosofiaa sekä hänen pääpuheenvuoroansa “Could a Large Language Model be…
mi dico che è celeste stinto (tempera
blu puro dopo una doccia gelata)
le nuvole si muovono
penso al tuo volto e a te e alle tue mani e
al rumore della tua penna e a te
ma il tuo volto non compare in nessuna nuvola!
mi aspettavo di vederlo aderito a lei come un
pezzo di cotone iodato all’interno di tessuto adesivo
continuo a camminare
un cocktail mentale piastrella la mia fronte
non so se pensare al cielo o a te
e se lanciassi una moneta in aria? (testa tu iella per il cielo)
no! il tuo essere non si mette a rischio e
io ti desidero ti de-si-de-ro!
cielo pezzo di cosmo cielo pipistrello infinito
immutabile come gli occhi del mio amore
pensiamo a tutti e due
tutti e due tu + cielo = le mie galoppanti sensazioni
biformi bicolorate bitremende bilontane
lontane lontane
lontano
sì amore sei lontano come la zanzara
sì! quella che insegue una zanzara femmina accanto
al lampione giallosporco che vigila sotto il
cielo neropulito in questa angosciante notte
piena di dualismi
Kuka nyt puhuu? Kenelle hän puhuu? Miksi hän ei saa sanaa suustaan?
Istu alas, kuulija. Sinä, en halua loukata sinua, mutta...
Mutta?
Olet väärässä. Se on minun viestini. Se on aina minun viestini. Istutan sinut siihen, jotta kuulisit kuinka olet väärässä. Mutta juuri siksi… mikä saa minut olettamaan että haluaisit kuulla minua? Ja vielä kehtaan kummastella miksi puhuttelen tyhjää tuolia. Istu alas, kuulija. Sinä, haluan opetella kuuntelemaan sinua.
Mutta?
Ei mitään muttia. Niinhän se on. Keskustelu lähtee kysymyksestä.
Mutta sinä kysyit jo matkalla tänne. Ja sait jo vastauksenkin. Nyt sinulla on vastaus ja haluaisit jakaa sen minulle. Älä siis teskentele kysyväsi. Ei kai aina ole kyse siitä että haluat osoittaa olevasi oikeassa – tai sen että toinen on väärässä? Ehkä haluat vain jakaa oivalluksesi.
Miksi?
Siksi että se on totta ja kaunista. Siksi että se koskettaa. Mikä sun oivalluksesi oli?
Se että ihmisen toimintakyvyn edellytyksenä on että hän jakaantuu kahdeksi... Mutten ole enää niin varma siitä.
Miksi et ole varma? Mikä sumentaa ajatteluasi? Entä jos olisit varma asiastasi? Mitä se muuttaisi?
Voin olla väärässä.
Ha! Juuri siksi olet oikeassa! Olet menettänyt toimintakykysi sillä et suostu pysymään puolikkaana. Yrität olla kokonainen. Yrität puhua totuudesta käsin. Mutta koko oivalluksesi ydin on siinä että vain puolikkaat pystyvät toimimaan. On olemassa vain puolikkaita. Jos puolikas väittää olevansa kokonainen se joutuu taisteluun muita puolikkaita vastaan. Tai jos se yrittää kieltää puolikkuutensa niin se menettää kykynsä ilmaista itseään. Mutta taistelun ja lamaannuksen lisäksi on olemassa vaihtoehto: tanssi. Sillä huomaatko mitä on tapahtunut? Jakaannuit kahdeksi. Tanssit tanssin. Ja se jätti jäljen, joka on tässä.
Kehotietoisuuden merkitys dualistisen ajattelun ylittämisessä
Olen monesti yrittänyt kuvata kehityspsykologista matkaamme käyttäen ylemmän ja alemman käsitteitä, tai sisemmän ja ulomman, syvemmän ja pinnallisemman, laajemman ja kapeamman. Järjestelmällisesti käy niin että päädyn päätelmineni tilanteeseen jossa sisempi sisällyttää ulomman, ylempi löytyy alemman alapuolelta, syvempi rakentuu pintojen päälle tai laajempi rajoittuu kapeammalle alueelle. Mille tahansa tilanteelle löytyy kaksi näennäisen vastakkaista sanoitusta, metaforia, joita on mahdotonta ymmärtää samanaikaisesti. Lähestyessämme ymmärrystä metaforat hajoavat ja mielikuvia on mahdotonta muodostaa.
Luettelemani käsitteet perustuvat keholliselle kokemuksellemme. Ylempi ja alempi, sisempi ja ulompi, syvempi ja pinnallisempi, laajempi ja kapeampi, ovat metaforia, jotka ammentavat suoraan kehollisesta kokemuksestamme. Eivätkä vain nämä käsitteet. Kaikki käsitteet perustuvat viimekädessä keholliselle kokemuksellemme. Ymmärryksemme on siis kehollisen kokemuksemme rajaamaa.
Haasteemme, yksilöinä ja yhteiskuntana, on dualistisen ajattelun yläpuolelle nouseminen, transrationaalinen. Mutta kenties ongelmamme ei ole ainoastaan siinä että ajattelumme on dualistista, vaan että jo kehollinen kokemuksemme on dualistista. Tässä tapauksessa ymmärryksemme laajentaminen vaatisi nimenomaan kehollisen kokemuksemme syventämistä. Olisiko siis niin että ylittääksemme dualistisen ajattelumme meidän on ylitettävä dualistinen kehomme?
