#joonas riippa

[manic-exposure]

Kannaste4 Salo Jazz 2025.

[juhajantti]

Timi Kakriainen, Volume - studiot, 04/2017

[jazzpossu]

PLOP - per se

PLOP -trion per se on kuusi vuotta toimineen yhtyeen toinen levy, joka taltioi PLOPin livenä Espoon Sellosalissa syksyllä 2012. Levyn nimen vulgääri huumoriaspekti ei liene huumorintajuiselta kolmikolta mennyt hilseen yli, mutta ensisijaisesti ei olla liikkeellä halvalla vitsillä, sillä per se on latinankielinen versio bändin ensilevyn nimestä An Sich.

PLOP koostuu maamme jazz-skenen ydinhahmoista, saksofonisti Mikko Innanen on paljon kansainvälistäkin huomiota herättänyt keskeinen avantgarde-osaston saksofonisti, basisti Ville Herrala on sukupolvensa selkeästi työllistetyimpiä jazzbasisteja jonka skaala kattaa koko jazz-kentän ja villistä ja luovasta tyylistään puolestaan tunnetaan rumpali Joonas Riippa.

PLOPin musiikki on moni-ilmeistä, mutta vankasti kaikenlaisen mainstream-jazzin ulkoupolella luovuuden villeissä marginaaleissa. Vain LP-formaatissa julkaistu per se esittelee tavallaan musiikista kaksi puolta, passelisti LP:n puolille jakautuneina.

A-puolella johtavana äänenä on Innasen alttosaksofoni. Liikutaan avantgarden melodisemmalla puolella, on paljon Innasen ja Herralan vuoropuhelua luovasti polveilevin ja ilmeikkäiden melodialinjojen välillä. 

Levyn takapuolella meno on juurevampaa ja tummasävyisempää. Innasen vaihtaessa baritonifoniin. Levyn mieleenpainuvin biisi on B-puolen avaava viime syksynä kuolleelle saksofonisti John Tchicaille omistettu pitkä Veden pinnan alla, jonka jäntevämpi free jazz käy luihin ja ytimiin. Levyn päättävä Ville Herralan sävellys Buffalo Unas eroaa muusta tarjonnasta vetävälle bassolinjalle perustuvalle groovellaan. Tätä puolta PLOPista Jazzpossu olisi kernaasti kuunnellut enemmänkin. Kaiken kaikkiaan B-puoli oli jotenkin henkisesti tyydyttävämpi.

Levyn liveäänitys, josta vastasivat samassa konsertissa myös esiintyneet Benoit Delbecq ja Miles Perkin jättää hieman toivomisen varaa, etenkin Joonas Riipan hienovarainen työskentely tuntuu paikoin erottuvan hieman huonommin kuin toivoisi. 

Kokonaisuutena kuitenkin positiivinen paketti, monipuolinen ja mielenkiintoinen julkaisu kokeilevamman jazzin ystäville. 

Levyä myyvät Digelius ja Levykauppa Äx. Levyn julkaisukiertue jatkuu vielä tänään 28.9. Helsingissä 21.00 Koko Jazz Clubilla ja huomenna 29.9. Jokioisilla Tietotalossa. 

PLOP

Mikko Innanen, saksofonit

Ville Herrala, basso

Joonas Riippa, rummut

[jazzpossu]

Kahden Miehen Galaksi - Um Jepa

Kahden miehen galaksi - Um jepa (avaruusnainen ja ufomies -legot toisesta galaksista sold separately)

Kahden miehen galaksi on nimensä mukaisesti omissa sfääreissään leijaileva duo-projekti. Duon muodostavat kosketinsoittaja Seppo Kantonen (Hammond B3 ja Mellotron) ja lyömäsoittaja Joonas Riippa (rumpujen lisäksi repertuaarissa vertahyytävä kiljunta ja ripaus kitaraa).

Kantonen ja Riippa ovat soittaneet yhdessä Kahden miehen galaksi-nimikkeen alla vuodesta 2009 ja samassa bändissä tuotakin ennen ainakin vuodesta 2007 Mikko Innasen Innkvisitiossa, joten kokemusta yhteissoitosta on jo pidemmältä aikaa vaikka Um Jepa onkin duon ensilevytys.

Kantosen Hammond ei ole 60-luvun kyljysjazzin sielukkaiden ja pehmeiden groovejen suora jälkeläinen Jimmy Smithin, Richard 'Groove' Holmesin tai Jack McDuffin tyyliin vaan juuret ovat ehkä lähempänä 70-luvun aggressiivisempaa proge-urkuilua. Jazzpossulle ainakin muistui mieleen nuoruuden proge-vuosilta Emerson, Lake and Palmerin Keith Emerson aggressiivisimmillaan. Jazzikkaammista akteista vertailukohtia voisivat olla Larry Young 70-luvun villeimpinä vuosinaan tai norjalainen hammond/basso/rummut -trio Elephant9.

Levyn avaava nimibiisi Um Jepa on kuin levy kokoonpuristettuna; biisi alkaa kosmisissa rauhallisemmissa tunnelmissa joista kuitenkin hetkessä vaihdetaan voimakkaaseen paahtoon. Samalla akselilla pyörii koko galaksi, tunnelmat vaihtelevat mystisen avaruusleijunnan ja majesteettisen vimman välillä. Soitossa on mukana aimo annos suomalaista härkäpäisyyttä ja tinkimättömyyttä.

Näytteeksi voi kuunnella levyn voimakkaampaa puolta edustavan kappaleen Golintsu Soundcloudista.

Kaiken kaikkiaan Um Jepa on melko mielenkiintoinen paketti omaperäistä hammond-ilmaisua. Kaikki merkit viittaavat vahvasti siihen, että myyntiennätyksiä ei rikota eikä suuren yleisön huomiota saavuteta, mutta tuntuisi että tämmöisellä omaperäisellä sekoituksella olisi eväitä kiinnostaa kokeellisemman jazzin ystävien pienten piirien ulkopuolellakin vaikkapa proge/hämy/psych/space rock -diggarien keskuudessa.  

Kahden miehen galaksi on parhaillaan tiukalla aikataululla Vapaat äänet-kiertueella ympäri Suomea. Kiertue alkoi eilen lauantaina Mikkelistä ja jatkuu seuraavasti:

11.3. Turenki

12.3. Pori

13.3. Helsinki

14.3. Turku

15.3. Kuopio

16.3. Joensuu

17.3. Loviisa

Lisätietoja Vapaiden äänien sivulta. 

Helsingin konserttia kutsutaan Um Jepa-levyn julkaisukonsertiksi, mutta levy on myös saatavilla jo alan liikkeissä, ainakin Äxässä ja Digeliuksessa on bongattu jo.

[liveatwejazz]

Episode 002 of "Live at We Jazz". Shot on location at the We Jazz / Unifilm offices in Helsinki on Tuesday 8 January 2013, between 6pm and 8pm. Cloudy, –2c degrees. The clip features KVR with Jussi Kannaste on sax, Teemu Viinikainen on guitar and Joonas Riippa on drums. Concept & Production by We Jazz Ltd & Unifilm Ltd. For more information, please visit http://www.wejazz.fi and http://www.unifilm.fi.

[jazzpossu]

Levy & Live - Kannaste-Viinikainen-Riippa

Live at We Jazz kontekstissa aiemmin viikolla käsitellyn Kannaste-Viinikainen-Riippa trion ensimmäisen levyn julkaisua juhlistettiin eilen Koko Jazz Clubilla julkaisukonsertilla.

Perusmeininki ei ollut tiistaista muuttunut, joten edellinen postaus tiistain sessioista kannattaa lukea ensin.

Kahden tunnin konsertissa kuultiin kaksi settiä jotka kattoivat nyt julkaistun levyn kaikki "oikeat" biisit ja lisäksi kuultiin trion tulkintoja muutamista standardeista. Tulkinnoissa oli selkeitä eroja levytettyihin, joten KVR:n musiikki elää ajan ja fiiliksen mukaan niinkuin hyvän jazzin pitääkin.

Levyllä kuullaan seuraavaa:

Tensions (Kannaste)

Untitled (Kannaste) 

Evidence (Monk)

i (KVR)

Valse (Viinikainen)

ii (KVR)

Fly (Kannaste)

Blame It On My Youth (Levant)

iii (KVR)

Baby Baby (Kannaste)

iv (KVR)

Eine Kleine (Kannaste)

Take Five (Desmond)

Levy löytyy ainakin toistaiseksi kokonaan Jussi Kannasteen Soundcloudista.

Levyä rytmittäviä noin minuutin mittaisia koko bändille kreditoituja välipaloja i, ii, iii ja iv ei sinänsä kuultu (ainakaa Jazzpossun korviin tarttuvasti), mutta toki live-tilanteessa kuultiin vastaavasti pitempää sooloilua ja rönsyilevämpää tulkintaa.

Live-setti avattiin Evidencellä kuten We Jazz nauhoitussessiokin (joka ei siis tuolloin päätynyt videolle asti), ilmeisesti historiallisista syistä sillä Jussi Kannaste esitteli Monkin standardin molemmilla kerroilla kappaleeksi josta kaikki aikoinaan lähti 2005. Evidence on siinä mielessä mielenkiintoinen avaus, että se on KVR:rää ehkä abstrakteimmillaan Monkmaisen kulmikkaassa rytmissään ja ennestään yhtyettä tuntemattomalle ensivaikutelma voi tulla liiankin hankalasta jazz-triosta. 

Jazzpossulle tuli mieleen 10 vuoden takaa 2002 Tapiolan April Jazzeilta John Abercrombien kvartetin esiintyminen johon suurin osa yleisöstä ei tuntunut saavan minkäänlaista otetta Cat 'n' Mouse levyn materiaalin liidellessä vapaamuotoisesti biisien alkaessa ja päättyessä vähän yllättäen. Noh, ei se KVR:n Evidence nyt niin kovin hankala oikeasti ole ja Kokon istumapaikat täyttänyt yleisö ei ollut moksiskaan.

Jazzpossun subjektiiviseen korvaan Kannaste ja Viinikainen olivat omassa yhteisessä elementissään herkässä balladimeiningissä jota löytyi toisena valintana niin liveltä kuin levyltäkin. Kannasteen vaimolleen omistama kaunis Untitled oli Jazzpossun suosikkeja niin livenä kuin levylläkin.

Kannasteen tyyli tuntui muutenkin sopivan pehmeämpään materiaaliin. Erityisesti levyn avaava ja keikalla toisen setin alkupäässä kuultu Tensions jäi kaipaamaan voimakkaan teemansa jatkoksi reteämpää saksofoni-ilmaisua. Livenä Kannaste jopa hieman hukkui säestäjiensä alle kun Viinikainen ja Riippa lisäsivät volumea teeman toisinnossa tulkinnan loppupuolella.

Paremmin reteämpi revittely onnistui yhdeksi yleisön suosikeista nousseessa Baby Babyssa joka myös Live at We Jazz episode 2:ssa kuultiin. Baby Baby oli myös Jazzpossun alati kriittisen vaimon suosikki keikalta ja ennen keikkaa äänitteeltä kuultuna Baby Baby kirvoitti vaimolta kommentin, joskin tuo kommentti oli "oliks toi se Mopo?".

Kannaste kiitti erikseen kahta ulkomaalaista innoittajaa levyn materiaalin takana. Pianisti Aaron Parksille lähti kiitokset Blame It On My Youthin sovituksesta ja argentiinalainen säveltäjä Guillermo Klein sai kiitokset Kannasteen jopa vähän etydi-henkisen sävellyksen Eine Kleine innoittajana.

Sekä levy että live (pakollista encorea huomioon ottamatta) päätettiin Live at We Jazzissakin kuultuun Take Five tulkintaan, joka sopii oivasti Kannasteen pehmeälle tenorisoundille.

Kokonaisuutena trion soitosta käteen jäi aikalailla sama fiilis kuin tiistaina; vaikka paljon on haettu tietoisesti erilaisuutta niin kuulijan korvaan ollaan kuitenkin melko perinteisessä jazz-ilmaisussa ja materiaalin monipuolisuuden takia missään suunnassa trio ei mene kovin syvälle, hieman enemmän särmää jää kaipaamaan. Bassoa sen sijaan ei jää haikailemaan, joten instrumentointi ilmeisesti täyttää trion tarpeet.

Viinikainen komppaa tyylillä kuten aina ja vähän normaalia enemmän kuullaan kehittyneempiä kitaratekniikoita, mutta yleisesti ottaen tyylikkään harmonisen soiton tukena. Viinikaista on myös paljolti kiittäminen yhdestä levyn pienestä kohokohdasta. Muutamien kuunteluiden jälkeen nimittäin yhdeksi levyn hienoimmista hetkistä Jazzpossun korvaan on noussut kitaravetoinen välipala iv, jossa on hieno tunnelma. Bändin promomateriaali puhuu Joe Lovanon, Paul Motianin ja Bill Frisellin bassottomasta triosta yhtenä esikuvana ja iv:ssä ollaankin hyvin lähellä esimerkiksi Frisellin Ghost Town -levyn fiiliksiä (tsekatkaa esim. biisit Winter Always Turns to Spring ja Under a Golden Sky).

Joonas Riippa ei hirveästi pääse valokeilaan levyllä, mutta livenä Riipan soolot olivat komeita ja miehen paneutumista monipuoliseen ja vaihtelevaan rumputyöskentelyyn on hauska katsella (ja kuunnella).

Tänä iltana bändin livekunnon voi tarkastaa Turussa Monkissa 21.00 ja huomenna mietteitä ja otteita levyltä voi kuulla Basso-radion Lauantaijatseissa 14.00 alkaen.

Lopuksi vielä pienet nillitykset kansista!

Jos ei tiedä mitä levyllä on, niin takakannen biisilistaus näyttää varsin hämäävältä - i, ii, iii ja iv näyttävät jonkun isomman teoksen osien numeroinnilta ja arvaamattomasti vaihteleva rivinvälikin luo odotusta että kyseessä olisi joitain useamman kappaleen kokonaisuuksia. Biisien säveltäjät on myös listattu sisäkannessa vähän satunnaisessa järjestyksessä ja biiseihin viitataan järjestysnumeroin joita takakannesta ei tietenkään löydy. 

Toisaalta itse kansitaide jossa pyöreät eriväriset K, V ja R muodot yhdistyvät muodostaen valkoisen keskiön on lysti ja värit sopivat hyvin Jazzpossun väreihin, joten annettakoon edellinen anteeksi.

(ja Koko Jazzclubin lipussa on kirjoitettu Hämeentie väärin)

[jazzpossu]

Live at We Jazz, episode 002 - Kannaste-Viinikainen-Riippa

Tämän viikon ykkösnimi Etelä-Suomen jazz-kuvioissa on eittämättä ensimmäisen levynsä tänään julkaiseva Kannaste-Viinikainen-Riippa trio.

Jussi Kannaste - saksofoni

Teemu Viinikainen - kitara

Joonas Riippa - rummut

Nauhoituksissa kuultiin seuraavat biisit (Jazzpossun muistikuvien mukaan, että joku saattoi unohtua):

Evidence (Monk)

Valse (Viinikainen)

Baby Baby (Kannaste)

Take Five (Desmond)

Blue Monk (Monk)

Videokoosteeseen pääsivät Baby Baby ja Take Five. 

Neljä ensimmäistä biisiä löytyvät myös tänään julkaistavalta levyltä, Blue Monk vedettiin "historiallisena tulkintana" Viinikaisen spontaanista aloitteesta.

Trion juuret ovat jo kaukaisessa esihistoriassa vuodessa 2005 jolloin Kannaste voitti Sony Jazz -palkinnon ja pääsi Suomen Jazzliiton kiertueelle ja tarvitsi ympärilleen kokoonpanon ja otti yhteyttä mielestään parhaiten omaan tyylinsä sopiviin muusikoihin. 

Kokoonpanolle tuntuu olevan olennaista kevyt rajojen rikkominen. Instrumentoinnissa tarkoituksellisesti haettiin irtiottoa tavanomaiseen jättämällä basisti pois. Tämä vapauttaa myös trion jäsenet siirtymään helposti roolista toiseen.

Videolta löytyvä Take Five -tulkinta on toinen oiva esimerkki kevyestä rajojen rikkomisesta. Tässä tulkinnassa Take Fiven tunnusomaisinta osaa eli rytmiä (jolla on tapana saada kaikki samalla rytmillä 5/4 -tahtilajissa tehdyt jazz-biisit kuulostamaan automaattisesti Take Fiveltä) on rikottu, mutta melodia on jätetty pitkälti ennalleen ja tulkinta nostaakin alkuperäisen melodian pääosaan.

Vähän sama meininki on instrumentaationkin kanssa siinä mielessä, että perinteisten jazz-roolien rikkominen ja omaperäinen ilmaisu ei ole triolle pääasia sinänsä vaan lisämauste. Viinikaisen kitara soi melko perinteiseen jazz-tyyliin eikä Kannastekaan syyllisty pahempaan erikoisuudentavoitteluun foneillaan. Joonas Riippa tunnetaan monipuolisena rumpalina ja monipuolista ilmaisua kuultiin nytkin, Blue Monkissa Riippa tulkitsi hetkellisesti biisin tuttua melodiaakin.

Videotuotantopuolella Unifilmin pojat ovat ottaneet opiksi ykkösepisodin vaaleudesta ja tähän episodiin on saatu hieno jazz-hämyisyys.

Lisää KVR:rää on tarjolla tänään 21.00 KoKo Jazzclubilla levynjulkkarikeikalla, huomenna Turussa Flame Jazz-kuvioissa Monkissa ja lauantaina Basso-radion Lauantaijatseissa vieraana jossa trion levy on myös tammikuun kuukauden levynä.

Kauempana tulevaisuudessa KVR esiintyy Tapiolassa Espoon kulttuurikeskuksen Café Louhi -sarjassa levyn julkaisevan Jaska Lukkarisen Jaskaa-levymerkin illassa jossa KVR:n lisäksi Jaska Lukkarinen trio, jossa Jussi Kannaste myös soittaa.

Jazzpossu suuntaa tänään Koko Jazzclubille tsekkaamaan meiningin ja hankkimaan levyn kokoelmiinsa ja voittekin odottaa part 2 -blogausta levy & live -hengessä lähitulevaisuudessa.