En ole koskaan käsittänyt naisten ahdistelua, puhumattakaan väkivallasta tai raiskauksista, että miten ihmeessä siitä voi saada kiksejä saati sitten erektion? (Vaimo aina selventää, että kyse on valtarakenteista, ei seksuaalisesta tyydytyksestä, kun tätä ihmettelen.) Näenkin sen omalta, yksittäisen miehen kantilta, en voi siis puhua edes jonkinlaisena sukupuoleni edustajana. Olen toki itsekin ahdisteluun syyllistynyt, siis puheen tasolla olen kertonut seksistisiä ja kaksimielisiä vitsejä, jopa silloin, kun olen tiennyt läsnä olevan henkilöitä, jotka eivät pidä sellaisesta. Äidilleni en ole niitä vitsejä kylläkään kertonut, enkä esimerkiksi isoäidilleni. Ehkä siinä on hyvä vinkki meille miehille: kohtele tuntematonta naista kuin hän olisi äitisi, jos ei muuten aukea tämä homma.
Tulisiko sitten kaksimieliset vitsit ja sen semmoiset kertakaikkiaan kieltää? Sanoa joillekin koomikoille, että etsivät uuden duunin ja tyytyä siihen, että teekkareiden wappu-julkaisu on pari sivua insinööritoimistojen mainoksia?
Olen myös saanut kuulla jäkikäteen, että jotkin sanani ja lähestymistapani ovat saaneet toisen ahdistumaan, ja se on tuntunut todella pahalta, jopa epäoikeudenmukaiselta syyllistämiseltä. (Pidän itseäni kuitenkin, uskokaa tai älkää, suhteellisen kohteliaana heppuna.) Mutta olen sellaisen väärinkäsityksen jälkeen aina niellyt karvaan kalkin ja jatkanut matkaani - selittelyt eivät taida siinä enää ketään vakuuttaa. Tässä luotan tapausten yleisyyteen, eli karkeasti jos sadasta samankaltaisesta lähestymisyrityksestä yksi tai kaksi tulkitaan ahdistavaksi, se ei riitä muuttamaan näkemystäni toimintani eettisyydestä. Tai siis luottaisin, olen tätä nykyä onnellisesti naimisissa itsenäisen, vahvan, älykkään ja uskallan sanoa että kauniin naisen kanssa. Joka on vieläpä kiihkeä feministi.
Olen saanut kuulla olevani natsi, stalinisti, anarkomarko, kukkahattutäti jne, koska tekstejäni, paljon useammin kuin puheitani, on tulkittu siten. Kun ensivaikutelma on tehty, oli se kuinka virheellinen hyvänsä, siitä on vaikea ravistaa itseään irti. Jopa silloin, kun kokee tulleensä väärintulkituksi - tämä inhimillinen, pragmaattinen taso selättää loogisen viestin merkityksen muotoutumisen tason - viestin tulkitsijalla tulee olla oikeus sanoa, että kokee tilanteen ahdistavaksi ja sitä näkemystä tulee kunnioittaa, vaikka kuinka ällistyttäisi. Oman egon kolhiintuminen ja väärinymmärretyksi tuleminen ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen, jos toinen pelkää turvallisuutensa puolesta ja ahdistuu. (Olenpa jopa joutunut lähes lopettamaan itselleni tärkeän ystävyyssuhteen siksi, että selitys- ja auttamisyritykseni aiheuttivat ahdistusta ja unettomia öitä. Tässä ei kuitenkaan ollut kyse seksuaalisesta ahdistuksesta.)
Miksi tämä naisten ahdistelu ja feminismi ylipäätään sitten ovat vaikeita asioita joillekin miehille, jopa sellaisille, jotka eivät koskaan ole ketään ahdistelleet? Koska etuoikeutetussa asemassa oleva kokee etuoikeutensa menettämisen syrjintänä, jopa vaikkei sitä etuoikeutettua asemaa käyttäisi. Ehkä miehet kokevat, että naiset tarvitsevat heidän suojeluaan ja tämä kaikki osoittaisi, että siinä on epäonnistuttu surkeasti? Demokratian, vapauden ja tasa-arvon vaatimus kohdistuu aina ylöspäin, haluamme samat oikeudet ja vapaudet kuin hallitsijoillamme on, mutta suommeko ne samat oikeudet allamme ryömiville palvelijoillemme..? Alistetun kapina koetaan epäoikeudenmukaisena syytöksenä - "mitä nuo orjat valittavat, minähän ruokin heitä ja annan katon pään päälle?" Sorrettujen muuttuminen sortajiksi on ollut yksi ihmiskunnan historian hämmentävimpiä tapahtumia, ja sellaista varmaankin myös pelätään - jos sorretulle annetaan valtaa, hän ehkä kostaa kokemansa vääryydet yhtä sattumanvaraisesti kuin on ne saanut kärsiä.
Eli itselleni ei tuota vaikeuksia reagoida #metoo kampanjaan - se ei itseasassa muuta käyttäytymistäni mitenkään, halveksin yhä miehiä, jotka alistavat naisia ja olen yhä feministi. Yhä aion puuttua syrjivään toimintaan, rakenteisiin ja puheeseen, jos koen siihen olevan aihetta.
On myös todettava, että kun tutustuin tähän keissiin, niin törmäsin myös "all men" syytökseen, ja Etelä-Afrikassa kampanja onkin #menaretrash. Toki tämä antaa mahdollisuuden myös uhriutua myös sellaisille naisille, jotka sitä haluavat, esimerkiksi käynee tässä Aziz Ansarin tapaus, jossa ainakin päällisin puolin kömpelö ja tökerö lähentely on yhtäkuin seksuaalinen häirintä. (Tässä SNL:n komediallinen ote arkaan aiheeseen.) Tässä on se ongelma, että tämä some on niin perseestä, että päällekkäisyydet erilaisten kuplien kesken aiheuttavat ristiaallokkoa mitä erilaisimmista keskusteluista, joissa erilaisilla kielipeleillä ladatut vaahtopäät lainehtivat semantiikan karikoille. Aina keskustelun jatkuessa mukaan löytyy myös ääriajattelua, ja sitten ne yksilöt on helppo poimia yleisiksi esimerkeiksi siitä millaisia "feministit", "vasurit", "persut", "homot" jne ovat.
“Äärimmäisinä aikoina äärimmäiset näkemykset voittavat” sanoi Margaret Atwood taannoin haastattelussa, jossa toi esiin #metoo kampanjan nostattaman ääri-ilmiön hänen ystävänsä jouduttua loppujen lopulta vahvistamattomien syytösten kohteeksi, eli ehkä paljon merkitsevämpi seuraus kuin semantiikan rikkoutuminen, on ollut laillisen järjestelmän mureneminen. #Metoo osoitti, että se järjestelmä on rikki, sen asenteet kallellaan patriarkaalisen järjestelmän hyväksi, mutta mitä tilalle? Kampanjan militanteimmat agitaattorit tuntuisivat ohittavan laillisen prosessin kokonaan ja siirtyvän noitajahdeista tuttuun “syyllinen, jos syytetään” doktriiniin, ja jos tätä kritisoi syyllistyy vähintäänkin raiskaajien puolustamiseen. Tämän ovat huomanneet jo monet huolestuneet feministitkin, jotka on sittemmin pakotettu puolustamaan näkemystään oikeusvaltion periaatteiden kannattajina.
Eikä se #metoo-kampanjan väärinkäyttökään suinkaan tapahdu loppujen lopuksi naisten ehdoilla niin kauan kuin elämme patriarkaalisessa yhteiskunnassa, näistä kiihkeän militanteista feministeistä tulee “hyödyllisiä hölmöjä”, miesten välisten valtakamppailujen välineitä. Esimerkiksi käynee Paul Haggisin kohtaama nimettömien syytösten kampanja – hänhän on ollut skientologien hyökkäysten kohteena siitä lähtien kun erosi lahkosta ja alkoi sen näkyvimmäksi kriitikoksi. Myös lukuisia poliitikkoja ja liike-elämän vaikuttajia on syösty vallasta näillä syytöksillä, olivat ne tosia tai eivät, niin monesti näissä tapauksissa syytöksiin liekkejä puhaltelevat viisveisaavat uhrien oikeuksista, kunhan saavat vahingoitettua vastustajiaan.
Onko sillä eroa, jos tukee naisten kamppailua siksi että se on oikein, tai siksi että siitä on jotain hyötyä itselle? Mielestäni siis on. Toki voi nähdä, että molemmat syyt painavat asenteessa, eli ne eivät ole välttämättä toisensa poissulkevia. Esimerkiksi Turkka oli sitä mieltä, ettei ohjaajan tule hakeutua naisnäyttelijän kanssa sänkyyn. Ainakaan ennen ensi-iltaa. Eikä hänen perustelunsa ollut se, että "se on seksuaalista häirintää" vaan se, ettei sen jälkeen nauti samanlaista kunnioitusta näyttelijöiden silmissä ja ohjaaminen vaikeutuu. Ikävin lieveilmiö taitaa kuitenkin olla ne some-algoritmit jotka nyt raksuttavat #metoo demografioita erilaisiin mainoskampanjoihin...
Semanttinen selvennys tähän väliin. Feminismi ei ole sovinismin yhteismitallinen vastakappale. Sovinismi on yhden ryhmän äärimmäisyyksiin menevää käyttäytymistä jotakin tosta ryhmää kohtaan. Nykyisin sillä merkitään lähinnä sukupuolisovinismia, joka siis on miesten suosimista. Feminismillä tarkoitetaan vaatimusta sukupuolten välisestä tasa-arvosta, nykyisellään korostetaan myös naisten itsenäistä kulttuuria ja patriarkaalisten rakenteiden kritiikkiä. Se sai nimensä historiallisista syistä, jos syntyhetkillä olisi ollut ilmaus “seksismi”, niin puhuisimme nykyisin “antiseksismistä”. Feministinen liike on kokenut monta tulemista, nyt on menossa käsittääkseni jo “neljäs aalto”, mutta feminismin perusta on yhä sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Ei naisten ylivallassa tai miesvihassa.
#Metoo kampanja on siitä merkityksellinen, että se esitti maailman myös rodullistettuna ja luokkatietoisena. “Me too” liike on vanha, vanhempi kuin nämä weinstein ja spacey skandaalit, sen aloitti Tarana Burke vuonna 2006, mutta kyseessä oli lähinnä köyhän afro-amerikkalaisen yhteisön liike. “Me too” nousi maailman tietoisuuteen vasta, kun se käsitettiin myös anglo-amerikkalaisen hyvin toimeentulevan naisen ongelmaksi. Yhä #metoo kampanja keskittyy julkisuuden hahmoihin, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, USA:n kongressissa tai Europarlamentissa Suomessa ei ole ollut ensimmäistäkään tapausta ja mikä lieneekään #metoo tilanne mm tärkeiden kauppakumppaniemme Venäjän, Kiinan tai Intian kohdalla? En hae tässä mitään whatabautismia, vaan korostan, että #metoo liikkeen tulisi olla maailmanlaajuinen ja läpinäkyvä, eikä keskittyä julkkiksiin ja poliitikkoihin ja uskoa sokeasti jokaiseen syytökseen, vaan lähteä liikkeelle siitä, että jo kouluissa ja kotona osattaisiin neuvoa ja opastaa nuoria ihmisten välisessä tasa-arvossa.
Itseasiassa törmäsin #metoo kamppikseen tietämättä mistä oli kyse, en ollut someillut sen alkupäivinä, mutta tiesin toki Weinsteinin ja sen nostattaman kohun, jota pidin, ja pidän yhä, tärkeänä, mutta samalla myös vahingollisena edellä mainituista syistä ja koska tuntui, että Weinstein nyt sitten kantaa koko alansa rakenteellisen naisten alistamisen ja kaltoinkohtelun, ja siten muut voivat pestä kätensä koko ongelmasta. Donna Karankin veti pakkia omista lausunnoistaan, joissa oli siis tukenut Weinsteinia. Mutta tekikö hän sen siksi, että ymmärsi olevansa väärässä, vai siksi, että hänen rättipuulaakinsa osakkeet dippasivat välittömästi lausuntojen jälkeen? Ja juuri oli tapaus, jossa elokuvaa jouduttiin kuvaamaan uusiksi, koska Kevin Spaceyn esittämän hahmon näyttelijä vaihdettiin, ja miesnäyttelijälle Mark Wahlbergille maksettiin näistä kuvauksista 1,5 miljoonaa ja naiselle Michelle Williamsille 1000 dollaria. Kohun jälkeen Wahlberg lahjoitti summan kokonaisuudessaan seksuaalisen ahdistelun uhrien Time’s Up järjestölle.
Tällaisen välttämiseksi ja erilaisten opportunistien ja urpojen harjoittaman jeesustelun häivyttämiseksi, on kuitenkin ja ennen kaikkea hyvä, että tämä #metoo kampanja näyttää kuinka laajasta ilmiöstä on kyse. Se ei siis ota kantaa laatuun, vaan määrään. Ja se määrä on aina ollut monelle hämärän peitossa. Ja uskallan väittää, että aktiivisen "hämärän". Aika moni selkeästi fiksu tyyppi on kovin hämmästynyt tästä ongelman laajuudesta ja sitäkin on vaikeata sulattaa.
Mitä nyt sitten pitisi tehdä, jottei tämä jää hashtagien hautausmaalle kaikkien muiden somekampanjoiden joukkoon vain kiihkeimpien meuhkaajien käsikassaraksi? Internetissä on niin kovin helppo olla sorrettujen puolella vääryyttä vastaan. Ja aivan liian helppoa olla olevinaan sorrettujen puolella uudenlaisella vääryydellä ratsastaen vastustajiaan sortaen. Voimme myös pohtia demokratiamme tilaa, naiset ovat yhteiskuntamme enemmistö ja silti aliedustettuja kautta linjan.
Joukossa on voimaa. Naisilla ei ole mitään tarvetta miesten solidaarisuudelle, se on toki hyvä asia ja sen kyllä ainakin minulta saatte, mutta näkisin mieluummin naisten keskinäisen solidaarisuuden kasvun kuin mitään muuta. Nyt olemme nähneet, että jopa tämä #metoo liikehdintä on aiheuttanut uudenlaista rakoilua naisten kesken. Pelkäänpä ennen keskinäisen solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden kasvua sukupuolten tasa-arvon merkitsevän lähinnä patriarkaalisten rakenteiden sisällä tapahtuvaa palkitsemisjärjestelmää, joka toteutetaan yhä miesten ehdoilla. Niin kauan kuin tyytyy murusiin pöydältä, niin kauan sitä murusia syö.
