Pidin ennen itseÀni kielinerona. Nykyisin ajattelen olevani urpo. Miksi, saatatte miettiÀ. No, rakkaat lapsoset. MÀ oon infopisteellÀ töissÀ. Yleisen infoamisen lisÀks mÀ myös vuokraan pyöriÀ.
TÀnÀÀn mun luokse tuli sit ihana italialainen porukka. He halusivat vuokrata pyöriÀ ja mÀ olin iha juukelis puukelis! (TÀssÀ vaiheessa puhuin asiakkaideni kanssa englantia)
TÀytettiin sit porukan kans vuokralomakkeet samalla jutustellen mukavasti englantia. Sain kuulla tosi paljon Italiasta ja siitÀ, miten kylmÀÀ Suomessa on verrattuna Italiaan. Saatiin lomakkeet tÀytettyÀ, jonka jÀlkeen suunnattiin pyörille.
SiinÀ sitten pyörillÀ aloin taas iloisesti rupattelemaan italialaisille. Selitin muun muassa pyörien lukkojÀrjestelmÀstÀ ja kotikaupunkini nÀhtÀvyyksistÀ. Kesken kaiken huomasin kuitenki italialaisten kattovan mua tosi oudosti. Ihan ku ne ei ymmÀrtÀis mun puheita? Miten ne ei voi ymmÀrtÀÀ englantia, ku kuitenki Àske juteltii nii sujuvasti?
Seisoin siin sit hetken lukko kÀdes miettien italialaisten kielitaitoa ehkÀ hiukan suuttuen, kunnes työkaveri tuli paikalle. Seuraavaksi kÀvin tÀllaisen keskustelun;
Työkaveri; hobittinen, mikÀs tilanne tÀÀl on?
MinÀ; noku noi italialaiset ei ymmÀrrÀ mua, vaik mÀ puhun englantia!
*hetken hiljaisuus, joka tuntui miljoonalta vuodelta keskellÀ erÀmaata*
Työkaveri; hobittinen. SÀ oot puhunu koko ajan suomea noille..
PitkÀ tarina lyhyesti; hölisin italialaisille suomea ja ehkÀ hiukan suutuin, kun ne raukat ei ymmÀrtÀny mua.
