Business up - tehoa työntekijöihin verkko-oppimisympäristöjä hyödyntäen
Yhtiössä, jossa työskentelen, verkko-oppimisympäristö ja siellä suoritettavat kurssit ovat arkipäivää - ja niin kannattaisi olla teidänkin työpaikalla. Lue lisää, niin tiedät miksi!
Satoja tunteja, sähäköitä säästöjä
Menneen syksyn ja talven aikana olen käyttänyt satoja ja taas satoja työtunteja yhtiömme esimiehille suunnatun rekrytointikoulutuksen ja koko henkilöstölle suunnatun työhyvinvointioppaan suunnitteluun, tuottamiseen ja toteuttamiseen. Hullulta kuulostava satojen tuntien työmäärä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen hyötyyn, jonka yhtiö on saanut jo nyt: yhtiön strategiaa tukevat ja toimintaa eteenpäin vievät verkko-oppimisalustalle rakennetut verkkokurssit ovat jo tällä hetkellä maksaneet itsensä takaisin, jos verrataan työhön kuluneista tunneista maksettua palkkaa niihin kustannuksiin, joita olisi syntynyt niin sanotuista perinteisistä luokkakoulutuksista muun muassa tilavuokrineen, henkilöstö- ja matkakustannuksineen, kahveineen ja tarjottavineen.
Etuja niin yritykselle kuin työntekijällekin
Digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen on yleistynyt yrityksissä, koska verkko-oppiminen mahdollistaa esimerkiksi koulutusten järjestämisen kustannustehokkaasti. Tämä johtuu siitä, että samoja verkkokoulutuksia ja -kursseja voi hyödyntää pidemmällä aikavälillä ja niitä voi tarvittaessa skaalata laajallekin joukolle. Säästöjä koulutuskustannuksiin kertyy myös säästetyistä matkakustannuksista, sillä osallistuminen verkkokoulutuksiin ei edellytä matkustamista ja koulutukseen osallistujien samanaikaista läsnäoloa. Läsnäolon tarpeettomuus on etu myös työntekijöille, koska jokainen voi ottaa osaa koulu-tukseen itselleen parhaiten sopivaan aikaan ja itselleen parhaiten sopivasta paikasta tietokoneellaan tai vaikkapa älypuhelintaan hyödyntäen. Verkko-oppimisympäristöön tuotettujen koulutusten etuna on lisäksi se, että ne ovat saatavilla aina silloin, kun niitä tarvitaan, joten tämä auttaa yritystä kouluttamaan henkilökuntaansa juuri tarvittavaan ja oikeaan aikaan. Hyödyksi voidaan katsoa myös koulutusten muuttumaton laatu: koska kurssin tai koulutuksen sisältö ja laatu eivät ole sidottu esimiesten osaamiseen, voidaan kaikille työntekijöille turvata tasavertainen ja samoihin kriteereihin perustuva koulutus.
Analytiikka mahdollistaa mittaamisen ja kehittämisen
Yrityksille verkkokoulutuksista kertyvä analytiikka tarjoaa keinon mitata henkilöstön osaamista. Tietoon perustuva analytiikka toimii lisäksi tukena koulutusten kehittämisessä. Oppimisalustalle kertyvät koulutusten suoritustiedot, sekä koulutuksista saatava reaaliaikainen raportointi ja tarkempi analytiikka mahdollistavat henkilötasoisen kurssisuoritusseurannan, työntekijöiden koulutustason pitämisen tavoitellulla tasolla, tulevien koulutusten tehostamisen ja mahdollisten täsmäkoulutuksien järjestämisen niistä aiheista, joissa ana-lytiikan perusteella havaitaan puutteita.
Mistä lähteä liikkeelle?
Monesti yritykset aloittavat verkkokoulutusten järjestämisen usein toistuvista tai suurelle osallistujajoukolle tarkoitetuista koulutuksista, joita voivat olla esimerkiksi perehdytykseen, tietosuojaan tai eettisten ohjeistuksien liittyvät koulutukset. Yleinen käytäntö on, että yrityksen verkkokoulutuspoolin sisältö on automatisoitu tietyille henkilöstöryhmille, mutta sitä voi tarvittaessa myös laajentaa yksilötasolle. Osaamisen kehittäminen on dynaaminen, eli voimakas, aktiivinen ja kehittyvä prosessi, jonka vuoksi yritysten verkkokoulutuspoolissa olisi hyvä olla jatkuvasti tarjolla päivittyvä valikoima sellaisia ajantasaisia kursseja ja koulutuksia, jotka tukevat yrityksen strategian toteutumista ja josta henkilöstö voi suorittaa haluamansa kurssit ja koulutukset.
Haluaisitko tietoa, miten muutoin meille hyödynnetään verkko-oppimisalustaa ja verkkokursseja? Pistä kommenttia tai viestiä, niin kerron lisää!
Lähteet:
Pellinen 17.7.2019. Digitaalisen oppimisympäristön hyödyt yrityksille –näin oppimisympä-ristö auttaa tehostamaan ja systematisoimaan koulutuksia. Vuolearning –Opitaan yh-dessä blogi. Luettavissa: https://www.vuolearning.com/fi/blog/oppimisympariston-hyodyt. Luettu: 27.2.2020.
Pellinen 25.11.2019. Oppimisanalytiikka tarjoaa tietoa osaamisesta ja tukee koulutusten kehittämistä. Vuolearning –Opitaan yhdessä blogi. Luettavissa: https://www.vuolear-ning.com/fi/blog/oppimisanalytiikka-tarjoaa-tietoa-osaamisesta. Luettu: 27.2.2020
Tainio-Ketonen Kaisa. Osaamisen kehittäminen –parhaat käytännöt ja tärkeimmät työka-lut. Vuolearning –Opitaan yhdessä blogi. Luettavissa: https://www.vuolear-ning.com/fi/blog/osaamisen-kehittaminen. Luettu: 27.2.2020
Kuva:
Pixabay 2020. Geralt (Gerd Altmann). Katsottavissa: https://pixabay.com/photos/learn-school-laptop-tablet-4229622/. Katsottu: 27.2.2020














