Oikeistolainen individualismi päättyy välittömästi kun sillä pystyy joko keräämään poliittisia pisteitä tai kun sillä pystyy edistämään rasistista agendaa. Hyvällä lykyllä pystyy tekemään molempia, kuten esimerkiksi syyttämällä hallituspuolueita asiasta jota ne eivät ole tehneet ja katsomalla, että paniikin ja pelon ilmapiirin takia voitaisiin luopua esimerkiksi syyttömyysolettamasta kun kohteena ovat (todennäköisimmin) ei-valkoiset ihmiset.
Asiaa voi konkretisoida esimerkiksi siten, että kyseessä on samanlainen asia kuin jos Suomessa poistettaisiin täällä asuvien rikollisten puolisoilta perusoikeuksia, kuten esimerkiksi oikeus siihen, että kohdellaan syyttömänä kunnes toisin todistetaan
















