Tyttö tuli, tyttö tuli ja mun sydämeni suli
Synnytykseni tosiaankin käynnistyi torstaina 9.12 illalla 18:00 Sellon kauppakeskuksessa. Koko raskauteni on ollut aika normaali ja keskivertoinen. Myös synnytys käynnistyi sinä päivänä kuin suurin osa synnytyksistä alkaa, eli viikolla 40+2.
Herätin Mikan kello 05:00 ja kerroin, että meidän pitää olla Naikkarilla kello kuudelta. Mika oli vähän unenpöpperössä eikä oikein edes ymmärtänyt tuossa vaiheessa, että lapsivesien menon takia tässä on nyt tosi kyseessä. Hän meinasi, että tältä reissulta voitaisiin palata vielä kotiin vauva masussa. Olin yän aikana pakannut itselleni kassin laitokselle ja kävin vielä suihkussa pesemässä tukan, ettei tartte likaisena synnytää. Edellisenä päivänä olinkin ajanut säärikarvani ja lakannut varpaan kynnet :=)
Saavuimme Naikkarille taksilla vähän kuuden jälkeen ja kirjauduimme sisään synnytysosastolle. Siellä pääsimme välivaihehuoneeseen ottamaan vauvalta sydänkäyrää ja minulta supistuskäyrää. Lapsivettä valahteli vähän väliä ja supistukset siis jatkuivat tasaisin välein. Aina supistuksen tultua nousin tuolilta seisomaan ja heilutin lantiota. Mika otti kuvia ja tässä vaiheessa hänelle myös selvisi, että minä en ainakaan enää tule kotiin ennen vauvan syntymää.
Käyriä otettiin noin tunnin ja sitten tuli todella lihava ja ronskin tuntuinen kätilö sisään takin etumus likaisena. Hän sitten teki sisätutkimuksen, eikä hänen otteet todellakaan ollut kovin helliä. Hän tuhahti, että täällähän ei ole mitään edistystä, kohdunkaula on niin paksu, että mitään muuta ei tunnukkaan. Minut siis lähetettiin synnyttämättömien osastolle avautumaan ja Mika lähetettiin kotiin. Minä sain osastolla pedin, söin aamupalaa ja jatkoin kävelyharjoituksia.
Päivä meni hissukseen eteenpäin. Minä kävelin koko ajan pitkin käytäviä ja yhdessä vaiheessa istuskelin käytävällä tuolissa ja torkuin muutaman tunnin. Aina välillä otettiin käyrää ja iltapäivällä kätilö teki taas sisätutkimuksen. Olin positiivisesti yllättynyt, että olin pari senttiä auki, eli kävelyni oli edistänyt asiaa.
Itse asiassa minä kävelin en niinkään sen takia, että se edistäisi synnytystä vaan ihan sen takia, että minusta supistukset olivat todella merkittävästi kivuliaammat makuuasennossa ja kaiken lisäksi minulle meinasi tulla pakokauhu kun supistus iski makuulla. Siitähän ei pääse ylös supistuksen aikana eikä siis voi liikkumalla helpottaa oloa. Sen takia en voinut kuvitellakaan nukkuvanikaan.
Illalla olin jo aika lailla puolikuollut valvotun yön jälkeen ja kaiken sen lävelyn takia. Kätilö teki tutkimuksen ja totesi, että olen noin 2-3 senttiä vasta auki. Hän ehdotti Petidiinipiikkiä. Sillä voisi olla kaksi eri vaikutusta, joko mun kivut helpottuu ja saan nukuttua muutaman tunnin tai sitten supistukset voivat yltyä, eli synnytys vauhdittuisi. Olin siinä vaiheessa niin väsynyt, että ajatus kokonaisesta yöstä jaloillani ei vaikuttanut hyvältä.
Petidiini aiheutti minulle ihan mielettömän oudon olon. Oikein kunnon humala ja päässä vähän heitti. Olin hetken aikaa ihan onnessani, että tällä ololla voisin kunnolla nukkua. Mutta sitten huomasin, että kivut ei laantuneet vaan enemmänkin yltyivät. Ja lisäksi supistukset alkoivat pidentyä. Jossakin vaiheessa tuli monen minuutin suppari ja se alkoi olemaan aika kivulias. Kätilö päätti, että eiköhän tämä synnytys nyt ala ja lähti viemään mua synnytysosastolle. Siinä vaiheessa soitin myös Mikan paikalle.
Saavuimme omaan synnytyshuoneeseemme noin kahden aikaan aamulla. Ja mun supistukset sen kun kävivät kivuliaammiksi. Olin polvillani tyynyyn päällä ja nojasin sänkyyn ilokaasunaamari kädessä. Ilokaasun opettelussa meni hetken aikaa, sillä kukaan ei oikein neuvonut sen käyttöä. Minä vaan yritin hengittää sitä sisääni mahd paljon supistuksien aikana, mutta olisikin pitänyt juuri ennen huippua ottaa koko keuhkot täyteen, pidätellä hetken ja päästää sitten hitaasti pois. Tämän opin vasta ekan epiduraalin jälkeen. Nyt menin vaan aika lailla sekaisin siitä kaasusta ja kivut olivat silti sitä luokkaa, että minulle alkoi tulla pakokauhu.
Tehtiin taas sisätutkimus ja kohdunkaulaa oli edelleenkin jäljellä, mutta olin auki ehkä sen neljä senttiä. Kätilönäni oli oikein kiva nuori harjoittelija ja hänen tekemänään edes sisätutkimus ei tuntunut pahalta. Tässä vaihessa pyysin epiduraalia. Kivut olivat tosi kovia, enkä uskonut kestäväni niitä sitä aikaa mitä kokonaan avautuminen olisi vaatinut. Lisäksi pelkäsin itse epiduraalineulan pistämistä niin pajon, että en halunnut jättää sen laittoa siihen kohtaa, kun kivut olisivat vieläkin kovemmat.
Kutsuttiin siis lääkäri, joka laittoi neulan selkärankaan. Laitto meni ihan muuten ok, mutta kerran osui johonkin hermoon ja mun toinen jalka nytkähti ja sattui hetken. Kun itse lääke alkoi vaikuttaa, niin olo oli kyllä autuaan kivuton. Aivan uskomaton helpotus, kun supistukset lakkasivat tuntumasta kokonaan. Ikävä kyllä jostakin syystä minä tärisin kaikki lihakset jännittyneinä heti epiduraalin jälkeen. Jossakin vaiheessa vapina loppui, mutta muuten olin edelleen ihan kokonaan jännittynyt, Yritin tietoisesti rentouttaa lihaksiä, mutta en oikein kyennyt. Aina kun sain yläkroppaa väkisin vähän rennoksi, niin alakroppa jännittyi edelleen. Ja kun rentoutin alakroppaa, niin yläkroppa jännittyi. Ja jos yritin puhua, niin alkoi taas vapinakin.
Loppujen lopuksi kaikkien kolmen epiduraalin ajan makasin kyljelläni ja kuuntelin iPhonesta musaa. Musaa kuunnellessa lihakset edes vähän rentoutuivat ja sain torkuttua edes vähän. Epiduraali hidasti synnytystä merkittävästi, joten suoneen alettiin tiputtaa Oksitosiinia. Oksitosiini vahvistaa supistuksia ja sitä kautta avautumista. Ensiksi sain 20 milliä Oksitosiinia, mutta lopulta sitä meni suoneen jo 100 milliä.
Epiduraalien välillä tunsin taas supistuksia ja kävelinkin vähän tai istuin keinutuolissa. Viimeisen epiduraalin jälkeen minulla alkoi ola vähän epätodellinen olo ja huone vähän heilui mun silmissä. Mun hemoglobiini laski synnytyksen aikana 99, ja huimaus johtuikin kai siitä.
Kolmanne epiduraalin jälkeen olin viimein aika lailla kokonaan auki ja kohdunkaula oli hävinnyt. Kun supistukse alkoivat voimistua, sain kätilöltä käskyn kokeilla ponnistelua itsekseni, niin hän kokeilee sitten, että olisikohan vauva nyt valmis tulemaan ulos. Vauva oli meinaan siihen asti ollut nenä väärään suuntaan, eikä siis valmis tulemaan ulos.
Ponnistelin itsekseni kyljelläni ja kätilö totesi tutkittuaan minut, että nyt vauva on valmis tulemana ja voisin ponnistaa ihan kunnolla. Ekan ponnistuksen otin vastaan selällä ja sen jälkeen vaihdoin kylkimakuulle. Olin suunnitellut synnyttäväni jakkaralla, mutta siinä kohtaa kun olin jo valmiiksi sängyllä, niin tuntui vähän järjettömältä lähteä nousemaan.
Olin etukäteen pelännyt ponnistuksen tapahtuvan supistusten saattelemana. Mutta ponnistelun aikana olevat supistukset ovat ihan toisenlaisia kuin avautumisvaiheen supistukset. Kipeitä ne ponnistussupparitkin on, mutta koko sen ajan kun ponnistaa, niin kipua ei tunnu. Minä sitten ponnistin ihan täysillä ja yritin parhaani mukaan hengittää samalla kun ponnistin, ihan niin kuin olimme joogassa harjoitelleet. Jokaisen supistuksen myötä tunsin kun vauva eteni synnytyskanavassa ja paine ja kipu olivat koko ajan kovemmat.
Onneksi meillä oli ponnistusvaiheessa todella ihana kätilö, joka osasi juuri oikealla tavalla olla kannustava ja vaativa. Minä olin jo ihan valmis luovuttamaan koko homman, mutta hänen ja Mikan kannustuksella puristin jokaisella supistuksella kovemmin ja kovemmin. En ajatellut mitään repeämiä tai vastaavia, halusin vaan sen muksun ulos ja urakan päätökseen. Jokaisen supistuksen myötä tunsin vauvan liikkuvan lähemmäksi ulkomaailmaa ja sitten tuli se viimeinen supistus, jonka aikana pää viimein pääsi syntymään ja sen jälkeen todella nopeasti myös koko muu kroppa. Mikä ihana helpotuksen tunne se olikaan. Hetken aikaa mikään ei sattunut tai tuntunut miltään. Muutaman sekunnin ajan päällimmäisenä olona oli vaan helpotus siitä, että urakka oli ohi, enkä edes innostunut kätilöiden nähtäville nostamasta vauvasta.
Aika pian kuitenkin sain vauvan rinnalleni ja pääsin ihmettelemään omaa tytärtäni. Tyttö sai syntyessään 9 pistettä ja muutaman minuutin päästä täydet kymmenen. Tyttö myös osoitti omaavansa hyvät keuhkot huutamalla oikein urakalla sillä aikaa kun kätilö putsasi häntä. Huuto loppui kun lapsi pääsi rinnalleni ja sitten hän alkoikin sinnikkäästi hamuilemaan ja mönkimään kohti rintaa. Lapsi yritti parhaansa mutta ikävä kyllä hän ei millään saanut otetta rinnastani.
Kaiken kaikkiaan synnyttäminen oli aika pelottava kokemus. Pelko koko ajan kiihtyvää kipua kohtaan oli koko synnytyksen ajan mielessäni päällimäisenä. Ja minä kun olin kuvitellut olevani rohkeakin ihminen. Kipua ja erityisesti tuntematonta kipua minä kuitenkin pelkään. Heti synnytyksen jälkeen olin ihan varma, että en kyllä enää ikinä halua käydä samaa ruljanssiaa läpi, mutta näin viikon päästä, voisin kyllä ehkä toisen kerran kokeilla, mutta ihan vain sen takia, että se on ainoa tapa saada vauvoja ja vauvathan on ihania.
Vauva painoa syntyessään 3380 grammaa ja oli 49.5 senttiä pitkä. Ja vauvan päätä peitti kaikkien ihmetykseksi tuuhea tumma tukka.
germansingergirl
tangentwithtanner
vaporwave
prguitarman
andulkaphoto
gummygunk
stormborns
amandla
romaincrisis