Juhlamekon valmistus.
Teimme luokkakaverini kanssa toisillemme juhlamekot koulutöinä.
Asiakkaani oli aina haaveillut yksinkertaisesta yksiolkaimisesta mekosta ja nyt hänelle tuli viimeinkin tilaisuus saada tämä hänen unelma mekkonsa!
Pienen mallin suunnittelun jälkeen otin tarvittavat mitat, valmistin peruskaavat ja lähdin kuosittelemaan kaavoja haluttuun malliin. Mekon ylä-osan tein muotoilun näyttönä. Kaavoitin ylä-osan ja tein tästä sovitettavan mallikappaleen, johon sitten piirsin mallikappaleeseen tarvittavat muutokset kun kappale oli asiakkaan päällä. Tämän jälkeen leikkasin mallikappaleen oikeanlaiseksi, purin sen ja levitin kaavapaperin päälle ja piirsin oikeanlaiset kaavat tästä.
Aluksi asiakkaani oli ajatellut teetättää mekon tumman purppurasta satiinista, mutta ennen kuin pääsin leikkaamaan kankaita hän päätti vaihtaa kankaan sen väriseksi, että se sointuisi hänen valmistaman korsetin kanssa yhteen. Hän päätyi tummaan vihertävään stretch satiiniin. En yleensä ole satiinin ystävä, sillä tämä kangas on todella elävää ja haastavaa käsiteltävää, paitsi paksu satiini, mutta stretch satiinia oli oikeastaan aika mukava käsitellä, sillä se pysyi muodossaan leikatessa.
Kaavojen kuosittelujen valmistuttua oli seuraavana kankaan leikkuu.
Kappaleiden leikkaamista seurasi mekon kasaan ompelu. Jätin sovitusta varten sivusauman auki.
Kyseinen mekko levenee helmasta kiilojen avulla ja sovituksessa olleet kiilat olivat liian pienet, joten tein ne uudelleen isompina. Onneksi kangasta jäi reippaasti yli!
Seuraavaksi tein mekkoon sovituksessa ilmenneet muutokset ja aloitin mekon huolittelun saumoista helman rulla päärmäämiseen ja pään- ja kädentien päärmäämiseen.
Sitten jäljellä oli enää vetoketjun kiinnitäminen, siistiminen ja voila~ Mekko on valmis!







