Eli: luku-urakka on saatettu loppuun ja Seitsemän veljestä kahlattu läpi ensimmäisestä luvusta viimeiseen. Tämän kirjan kanssa olenkin vetkutellut kunnolla. Se kuului nimittäin kirjallisuuskurssin pakollisiin luettaviin vuosia sitten, mutta jaksamis/viitsimis/ehtimissyistä en lukenut sitä vaan bluffasin itseni läpi. Muistelen myös, että teosta käsiteltiin yläasteella äidinkielen tunneilla. Mutta nyt suomitumblr:n aikaansaama innostus suomalaisia asioita kohtaan sai minut vihdoin tarttumaan kirjaan.
Ja niinpä kävi, etteivät lukuisat aiemmin tulleet lukijat olleet väärässä: Seitsemän veljestä on oikeasti hyvä kirja. Se on hauska, opettavainen ja myös realistinen muttei synkkä. Tosin on myös ymmärrettävää miksei se ole kirja johon on helppo tarttua, varsinkin jos on nuori lukija. Romaanissa on korkea aloituskynnys: kirjan kieli on vanhahtavaa ja sen kappalejako on aika jykevä. Lyhyiden ja napakoiden lauseiden sijasta tässä saattaa olla jopa puolen sivun kokoisia tekstiblokkeja. Yksi luku on keskimäärin kolmekymmentä sivua pitkä. Pidän sanavarastoani aika laajana, mutta siitä huolimatta teoksen sanastoon oli pakko turvautua että tekstistä sai selvää. On täysin ymmärrettävää, että Juha Hurme koki tarpeelliseksi "kääntää" teoksen nykyaikaisemmalle kielelle että uusien lukijoiden olisi helpompi tarttua siihen.
Seitsemän veljestä on mielenkiintoinen hybridi erilaisia tekstilajeja. Hahmojen repliikit on kirjoitettu kuten näytelmässä ikään, ja välillä teoksessa on sivukaupalla pelkkää dialogia ilman ainoatakaan kuvaavaa proosapätkää. Tarinan sisään on istutettu myös lauluja ja kansantarinoita. Juoni ei ole hirveän monimutkainen mutta hahmot eläväisiä ja omia persooniaan. Siksi teos tuntuukin yllättävän modernilta. Toisaalta romaani tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen maailmaan ennen isoja massamedioita. Veljekset viihdyttävät toisiaan tarinoilla ja lauluilla, ja pääasiallinen tiedonlähde ovat muut ihmiset. Välimatkat ovat pitkiä ja säätyerot näkyviä. Teos tarjoaa myös kirjoitusaikaansa nähden ymmärtävän ja humaanin näkökulman: auktoriteettinen käskyttäminen ja rankaiseminen saa veljissä aikaan vain kapinaa, ja muutos yhteiskunnan täysimääräisiksi jäseniksi ja "aikuisiksi" lähtee lopulta veljeksistä itsestään, heidän omasta motivaatiostaan tulla paremmiksi.
Lukiessani kiinnitin huomiota siihen, miten romaanissa ei oikeastaan käytetä lainkaan niitä kirjallisia stereotypioita joita ollaan totuttu yhdistämään fiktiivisiin kaksosiin. Seitsemässä veljeksessähän kaksosia löytyy peräti kolme paria: veljeksistä Tuomas & Aapo sekä Timo & Lauri ovat kaksoset, ja Timo ja Lauri päätyvät naimisiin kaksossisarusten kanssa. Jos mietin kaksosia kirjallisuudessa tai populaarikulttuurissa yleensä, niin mieleeni tulee kaksi tapaa käyttää kaksoshahmoja. Ensinnäkin ovat identtiset kaksoset, jotka ovat käytännöllisesti katsoen sama hahmo kahtena, ja tarinaan kuuluvat huumoristiset väärinkäsitykset siitä kumpi on kumpi. Esimerkkeinä tästä mainittakoon vaikkapa Shakespearen Erehdyksien komedia, suositun velhokirjasarjan Weasleyn kaksoset ja Sivar Ahlrudin Etsiväkaksoset samannimisessä lastendekkarisarjassa. Toiseksi, kaksoset (identtiset tai ei) ovat tarkoituksellisesti mahdollisimman erilaisia toisistaan, joko niin että toinen on sosiaalisempi ja toinen taas introvertimpi (Lisbet Salander ja hänen kaksosensa, Rainbow Rowellin Fangirl) tai sitten simppelimmin toinen kaksosista on hyvä ja toinen paha (esim. Henkien kätkemä, Sabrina teininoita, Star Trek The Next Generation). Seitsemässä veljeksessä ei ole yhtään koomista väärinymmärrystä siitä kumpi kaksonen on kumpi, ja tämä on ymmärrettävää: suurin osa romaania on veljesten keskinäistä puhetta ja tekemistä, ja olisi aika paksua jos he itse eivät erottaisi kuka on kuka. Kaksoset eroavat toisistaan, mutta eivät sen enempää kuin muutkaan veljekset: Lauri on erilainen tyyppi kuin Timo, mutta toisaalta Aapo ja Eerokin ovat erilaisia. Se että tarinassa on näin paljon kaksosia onkin luultavasti enemmän käytännön sanelemaa. Kun osa veljeksistä on kaksosia, on helpompi uskoa että he ovat kaikki iältään lähellä toisiaan, ja että sisarussarjaan ei ole syntynyt väliin yhtään tyttöä.
Tämän lukuprojektin aikataulu venyi ja paukkui, lähinnä siksi että sattuneista syistä minä ja kirja olimme usein eri paikoissa. Lukemani juhlapainos on sangen painava opus jota ei ihan kevyesti liikuteltu paikasta toiseen. Mutta nyt kun kirja on saatu päätökseen olen tyytyväinen: tuli sivistyttyä ja viihdyttyä samalla kertaa. Mutta jos luen jotain muuta samalla tavalla luku kerrallaan ja bloggaan siitä, niin silloin teen kyllä jonkinlaisen aikataulun että homma pysyy kurissa.
