#diakamk

[ezebunaf4-blog]

Exactly two years ago, during the final DSS C33 class seminar/Send-Forth in @diakamk Sturenkatu Campus, Helsinki, Finland. . On this day, I rounded up my BSc studies, became an alumnus of this beautiful university and completed my first academic mission in Finland. . I miss these buddies💕Proudly #diakonia . . #Diak #Bsc #graduation #sturenkatu #diakamk (at Diakonia-ammattikorkeakoulu)

[yhteisopajat-blog]

Valon messu: Kevään viimeinen

Osallistuimme sunnuntaina 22.5 pidettyyn Valon messuun Puistolan kirkossa. 

Kevätkauden viimeisen Valon messun toteutti gospelkuoro Lappeenrannasta.

Opiskelijoina osallistuimme ihmisten kanssa seurusteluun, mukana laulamiseen ja kolehdin keruuseen. Tilaisuus oli todella lämminhenkinen ja kaunis sekä musiikki oli mukaansatempaavaa. Kirkko oli kaunis ja tilaisuus veti selvästi väkeä paikalle. Ihmiset olivat iloisia ja nautimme itse myös tilaisuudesta suuresti. 

Sosionomi-opiskelijat Diakista

[yhteisopajat-blog]

Valon messu: Valon ilta

Saavuin hyvissä ajoin miltei ensimmäisenä kirkolle, olin kerran aiemmin käynyt Tapanilan kirkossa noin 10 vuotta sitten. Pienessä jännitystilassa olin, muutama tuttu kasvo sai minut kuitenkin hieman rentoutumaan. He tuntuivat olevan kuin pieni perhe. Miltei jokainen tervehti ja jokunen jutteli muutaman sanan. Olin asettumassa takariviin kuten joku muukin, vapaaehtoiset pyysivät kuitenkin kaikkia istumaan kolmeen ensimmäiseen penkkiriviin lähemmäksi toisiaan. Tilaisuus tuntui enemmän seurakuntaillalta kuin messulta, hyvin yhteisölliseltä.

Alussa jaettiin kaikille soittimet, itse valitsin jonkinlaisen marakassin. Yhteislaulut olivat mukavia,eivät perinteisiä virsiä, säestystä oli pianon ja kitaran ja käsisoittimien tahdissa. Puheet olivat koskettavia ja henkilökohtaisia elämänkertomuksia ja näkemyksiä joihin pääsi helposti mukaan. Leikimme tutustumisleikkejä asuinpaikan, silmienvärin sekä kengänkoon mukaan. Tässä kohtaa viimeistään olin jo kotiutunut ja koin olevani yksi heistä, vaikka olimme toisillemme tuntemattomia. Kaksi yhteisrukousta ja parirukousta sain kokea ensimmäisen kerran, se tuntui mukavalta. Jakaa oma toive ja esirukoilla vieressä istuvan ystävän puolesta.

Ilta päättyi suvivirren lauluun, tuntui että kohta on kesä.

Sain kutsun tulla uudelleen ja myös iltateelle, jonne muut siirtyivät messun jälkeen nyyttäriperiaatteella, mutta pitkän päivän jälkeen jatkoin suoraan matkaani kotiin.

Taina Sosionomi-diakoni opiskelija Diakonia-ammattikorkeakoulussa

[yhteisopajat-blog]

Valon messu: 4. sunnuntai pääsiäisestä

Sunnuntaina alkoi satelemaan messun lähestyessä, mutta kylmä ja sateinen ilma ei tuntunut millään tavalla kirkon seinien sisäpuolella, johon kokoontui vapaaehtoisten ja kirkon työntekijöiden toimittamaan messuun ihmisiä ympäri Helsinkiä ja Uuttamaata.

Pääsimme opiskelijoina ja keskellä seurakuntaharjoitteluamme näkemään taas erilaisen messun, joka rikastutti kokemusmaailmaamme entisestään. Vapaaehtoisten panos messun suunnittelussa ja toteutuksessa on huomattava ja meille jäi kaikille olo, että kirkkotapahtuma vastaa todella hyvin kysyntään, jota on mielestämme yhä enemmän havaittavissa. Messussa oli lapsille järjestetty kirkkosalin yhteyteen oma tila, jossa perheen pienimmät viihtyivät hyvin. Oli hienoa nähdä, että heitä ei viety pois johonkin eristettyyn tilaan, vaan myös lapset saivat olla läsnä messussa. Musiikkiesitykset olivat mukaansatempaavia ja juontaja toimi ammattitaitoisesti esitellen messun ohjelmaa. Ohjelmaa oli helppo seurata, sillä esimerkiksi päivän evankeliumiteksti, rukoukset ja virsien sekä laulujen sanat heijastettiin seinälle. Virsikirjoille ei ollut tarvetta.

Messussa oli rukousjakso, jonka aikana oli mahdollista muun muassa kierrellä katselemassa eri puolilla kirkkosalia rukousalttareita, kirjoittaa rukousalttareille esirukouksia, hiljentyä omalla paikalla, laulaa lauluja yhtyeen mukana tai rukoilla. Ehtoollisen jälkeen ja messun päätyttyä oli mahdollista saada rukouspalvelua. Rukouspalvelijoina toimi tällä kertaa kaksi meistä opiskelijoista, joista molemmat kertoivat kokemuksen olleen todella hieno ja unohtumaton. Rukouspalvelu tarkoitti käytännössä sitä, että messun jälkeen halukkaat tulivat kirkkosalin eturiville istumaan rukouspalvelijoiden keskelle ja kertoivat mistä toivoisivat rukoiltavan.

Messun jälkeen oli tarjolla iltapalaa ja ruokasalissa keskustelu soljui lämpimässä ilmapiirissä eteenpäin. Mahdollisuus iltapalaan on erityisen mukava lapsiperheille, joita messussa oli useita. Messun jälkeen kotona ei enää tarvitse ryhtyä purtavan valmisteluun ja tältä osin lapsiperheen iltatoimet kevenevät. Suurin osa messukävijöistä näytti olevan vanhoja tuttuja, mutta muutama yksinäinen kävijäkin mahtui joukkoon. Uusina vapaaehtoisina me opiskelijat menimme iltapalalla näiden yksin tulleiden seuraan, ettei kenenkään tarvinnut nauttia iltapalasta kokonaan itsekseen. Mielestämme yksi tärkeimpiä tehtäviä on huomata nämä kirkon tilaisuuksiin yksin tulevat, jotta käynti ei jäisi heidän viimeiseksi ulkopuolisuuden tunteen takia. Joskus seurakuntien vakituiset saattavat muodostaa tiiviin yhteisön ja ulkopuolisen ei välttämättä ole helppo tuntea itseään heti osalliseksi.

Iltapalan jälkeen me opiskelijat löysimme paikkamme ulko-oven suulta, jossa toivotimme messukävijöille hyvää kotimatkaa. Valon messu on nimensä mukaisesti tunnelmaltaan valoisa ja lämmin tapahtuma, jonne on uutena kävijänäkin helppo tulla mukaan. Toivottavasti meitä vapaaehtoisia riittää jatkossakin messun toteuttajiksi, niin että Valon messu saa tulevaisuudessakin palvella puistolalaisia sekä kauempaa tulevia messukävijöitä.

Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionimi-diakoniopiskelijat

[yhteisopajat-blog]

Valon messu: 1. paastonajan sunnuntai

Osallistuin Valon Messuun Tapanilan kirkolla sunnuntaina 14.2. Pieni ja helposti lähestyttävä kirkko sijaitsi kauniilla vanhalla omakotitaloalueella, vain lyhyen kävelymatkan päässä Tapanilan juna-asemalta. 

Kirkko oli täynnä ja suurin osa väestä oli nuoria aikuisia. Pienille lapsille oli alakerrassa järjestetty lastenhoito. Messu kuului kaiuttimista myös eteisaulatiloihin joka tarjosi syystä tai toisesta näissä tiloissa oleville mahdollisuuden messun kuunteluun. Tämä vaikutti mielestäni hyvältä käytännöltä jota voisi kokeilla myös muissa samankaltaisissa seurakuntasali/kirkkotiloissa. Toinen toimiva ja tunnelmaa luova ratkaisu oli kauniisti kuvitettujen laulujen sanojen heijastaminen kirkon seinälle. 

Valon Messussa oli runsaasti laulua ja musiikkia, voitelua, kolme erilaista rukospöytää joissa sai vaeltaa Tuomasmessun tapaan, vapaaehtoisen puhe, rukouspalvelu ja iltapala voileipineen ja kahveineen. Iltapalatila katettiin liikuntasaliin joka oli mukavaa jatkumoa itse kirkkosalille. Autoin tarjoilussa ja tämä tarjosi samalla luontevan keskustelutilaisuuden seurakuntalaisten kanssa.

Kirjoittaja opiskelee Diakonia-ammattikorkeakoulussa

[yhteisopajat-blog]

Yhteisöjä luodaan ihmisten toimesta, ihmisten kanssa, ihmisten välille

Yhteisöllisyyttä arvostetaan. Yhteisö on jo sanana sellainen, että siihen liitetään vain lähinnä positiivisia asioita. Sanassa on lämpöä, turvaa ja välittämistä. Mutta mikä varsinaisesti on yhteisö?

Sosiaalitieteissä yhteisön piirteiksi määritellään usein yhteiset mielenkiinnonkohteet ja arvot. On yhteinen tavoite ja näkemys sopivista keinoista sen saavuttamiseksi. Sellaisinaan tavoitteet ja arvot ovat kuitenkin näkymättömiä. Yhteisö tulee jäsenilleen konkreettiseksi sellaisten merkkien kautta, joita he voivat havaita toistensa toiminnasta: mukaan ottamista, avointa vuoropuhelua ja pysyvää kontaktia toisiin.

Näin yhteisön rakentumista voi tarkastella sen kautta, miten yksittäiset ihmiset kohtelevat toisiaan. Yhteisö ei rakennu itsestään, eikä edes yhdessä tekeminen tai osallistuminen johda aina vääjäämättä yhteisöllisyyteen. Yksilön näkökulmasta kyse on suhteesta, jossa keskeistä on muiden ihmisten käytöksen voimistama kuulumisen tunne. Yhteisö rakennetaan yksilöiden toimesta ja yksilöiden välille.

Yksilö osaksi yhteisöä

Yhteisö koostuu ryhmästä tai ryhmistä, joissa tapahtuu yhdessä elämistä ja jakamista. Yhteisön osaksi tuleminen on siis ryhmän jäseneksi tulemista. Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä miten tämä tapahtuu, mutta yhteistä eri malleille on se, että prosessi ei ole vaivaton. Tämän voi itsekin huomata vaikkapa juhlissa, joista ei tunne ketään. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja joukkoon mukaan pääseminen ei välttämättä tunnu kevyeltä ja helpolta, ja lasillinen kuohuvaa voi tuntua hyvinkin tervetulleelta jännityksenpoistajalta.

Yksilölle vaivalloisuuden takana on kuitenkin monta palkkiota: Muiden ihmisten silmissä hyväksytyksi tuleminen parantaa itsetuntoa, uusilta tuttavuuksilta voi oppia jotain ja joukon osana oleminen antaa turvallisuudentunnetta. Ihmisryhmillä on myös taipumus puolustaa jäseniään. 

Yhteisö rakentaa itseään, kun sen jäsenet ottavat uuden ihmisen vastaan. Tulijaan voidaan tutustua aktiivisesti, tulijalle voidaan muotoilla hänelle mielekästä tekemistä ja häntä voidaan kannustaa. Uusi jäsen rakentaa yhteisöä tullessaan siihen omana itsenään. Hän kuitenkin myös testaa yhteisön avoimuuden tuomalla yhteisöön jotain, mitä siinä ei vielä ole ja asettaa yhteisön toimintatavat sekä arvot uuteen valoon. Kohtaamisessa yksilö pääsee yhteisön osaksi. Myös yhteisö vahvistuu, kun se kykenee vastaanottamaan tulijan.

Yksilö osana yhteisöä

Välillä yhteisö esitetään yksilöllisyyden vastakohtana, jossa ainutlaatuisen yksilön sijaan ihmisestä tulee vain joukon yksi jäsen. Yksilökeskeistä yksinäisyyttä voidaan jopa puolustaa korostamalla yksilöllisen identiteetin merkitystä, kun yhteisössä yksilöllisestä identiteetistä tuleekin vain yksi monista. Esimerkiksi sosiaalipsykologi Rupert Brownin mukaan yhteisöä ei ole kuitenkaan välttämätöntä tarkastella näin. Päinvastoin, yhteisön voidaan katsoa jopa tukevan yksilön identiteettiä: osana mieleistään yhteisöä ihminen saa näkyviä tunnusmerkkejä sille, mitä hän kokee olevansa. Yhteisössä jokin identiteetin osa toki korostuu, onhan vaikkapa oman joukkueen menestys urheilukatsomossa muiden fanien kanssa tärkeämmän tuntuista kuin yksin stadionin ulkopuolella. Identiteetin osan vahvistuminen ei kuitenkaan poista identiteetin muita puolia. Ihminen siis pysyy yksilönä, mutta vahvemmalla identiteetillä. Yhteisönsä osana ihminen voi olla vahvemmin oma itsensä.

Pohja yhteisöllisyydelle

Toiminnan tasolla yhteisön rakentamisessa on loppujen lopuksi kyse siitä, miten yksilöt kohtaavat toisensa. Kristinuskossa on rakentamiselle hyvä pohja: kristityillä on yhteisiä tapoja ja yhteisiä arvoja sekä symboleja, joiden kautta yhteisö tulee näkyväksi. Mielenkiinnonkohteet kristityilläkin toki vaihtelevat. Yhteisöpajoissa tälle pohjalle voidaan kuitenkin rakentaa ja eri yhteisöpajat monine tavoitteineen antavat eri asioista kiinnostuneillekin ihmisille mahdollisuuden osallistua mielekkäästi. Yhteisöä rakennettaessa yksilö ei kuitenkaan saa unohtua: miten yksittäinen ihminen kohtaa toisen, miten toista kuunnellaan, miten häntä kohdellaan ja miten vakavasti hänen sanomisensa kuullaan. Usein todellinen osallistuminen alkaa vasta, kun ihminen on kokenut olevansa merkityksellinen osa yhteisöä. Yksilön kohtaaminen on yhteisön rakentamista.

Jukka Välimäki Kirjoittaja työskentelee lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa

Teksti julkaistu Yhteisöpaja-lehdessä 1/2015 Kuva: Pixabay

[yhteisopajat-blog]

Eat, Pray and Love - raportti yhteisöpajoista Oulun Tuiran seurakunnassa

Tuiran seurakunta on suurin Oulun seurakuntayhtymän seitsemästä seurakunnasta. Seurakuntaan kuuluu yli 40 000 jäsentä ja siellä on 54 työntekijää. Tuiran seurakuntaa johtaa kirkkoherra Niilo Pesonen.

Tuiran seurakunta on asettanut seurakunnan toiminnan suunnittelukaudelle 2015 – 2017 neljä haastetta ja painopistealuetta Oulun seurakuntayhtymän strategian mukaisesti. Yhtenä painopistealueena työn kehittämisessä halutaan kiinnittää huomiota seurakuntalaisten kohtaamiseen, joka tapahtuu osallisuutta ja vuorovaikutusta lisäämällä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi seurakunnassa halutaan lisätä sosiaalisen median käyttöä kohtaamisessa, tukea seurakuntalaisten osallistumismahdollisuuksia toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa, etsiä uusia kohtaamisen mahdollisuuksia erityisesti musiikin ja jalkautumisen keinoin sekä vahvistaa alueellista toimintaa seurakunnan alueella.

Sosionomi-diakonia-opiskelija Stina Helenius suorittaa parhaillaan 10 viikon seurakuntaharjoittelua Tuiran seurakunnassa diakoniatyöntekijä Eeva-Marja Laitisen ohjauksessa. Opiskelijana Stina Heleniuksen kokemukset Tuiran seurakunnan yhteisöllisyydestä ovat olleet myönteisiä. Harjoittelun aikana yhteisöllisyys on hoitanut monissa tilanteissa, esimerkiksi Asunnottomien yössä Tuiran kirkolla ja 80-vuotiaiden syntymäpäiväjuhlissa. Stina Heleniuksen mielestä yhteisöllisyys on parhaimmillaan onnistumisen kokemuksia, toisten kannustamista ja tukemista ja erityisesti sitä, että seurakunta ei jätä jäseniään yksin.

Kolme uutta yhteisöpajaa

Yhteisöpajat tukevat Tuiran seurakunnan tavoitteita yhteisöllisyyden lisääntymisestä. Yhteistyössä Tuiran seurakunnan työntekijöiden kanssa on suunnittelu edennyt kolmen erilaisen yhteisöpajan perustamiseen seurakunnan alueelle. Tuiran kirkolle ideoidaan kokoavaa yhdessäolon iltaa. Ajatuksen taustalla on eri-ikäisiä ihmisiä kokoava illanvietto leppoisissa yhdessäolon merkeissä, johon liittyy yhteinen ruokailu, musiikki, rukous ja hengellinen ravinto. Tällä hetkellä ideointi etenee työnimellä: ”Eat, Pray, Love”.

Toisena yhteisöpajana suunnitellaan uusia yhteisöllisen kohtaamisen tapoja Ritaharjun alueelle. Alue on uusi asuinalue, jonne on muuttanut paljon lapsiperheitä. Alueen seurakunnallinen toiminta on vasta hahmottumassa ja tämän yhteisöpajan painopisteenä on yhteistyön käynnistäminen erityisesti varhaisnuorten ja heidän perheidensä sekä muiden alueen toimijoiden kanssa.

Kolmantena yhteisöpajana käynnistyy toiminta Rajakylän suuralueella. Rajakylän alueen asukkailla on keskimääräistä enemmän elämän moninaisia haasteita, työttömyyttä ja erilaisia syrjäytymiseen liittyviä ilmiöitä, joiden kohtaamisessa kaupunki, kolmannen sektorin toimijat ja seurakunta ovat työskennelleet jo vuosikymmenten ajan. Alueella toimivat hanketoimijat yhdessä seurakunnan ja kaupungin kanssa pyrkivä lisäämään alueen asukkaiden yhteistoimintaa, viihtyisyyttä ja hyvinvointia.

Eeva Mertaniemi Kirjoittaja toimii lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa

Tuiran yhteisöpajan kotisivu

Kuva: Pixabay, Tuiran kirkko

[yhteisopajat-blog]

Paavalin yhteisöpaja, haastattelu: Kädet edellä kaupungissa

Onko kirkolla tulevaisuutta kaupungeissa? Eikö peli ole jo menetetty siinä vaiheessa, kun alueen asukkaista alle puolet kuuluu kirkkoon, kuten Arabian uudehkolla asuinalueella Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Yhteisöpajakumppanimme Tuuli Aitolehti näkee erilaisen todellisuuden. Työssään Arabian alueen yhteisöpappina Tuuli on toistuvasti tullut hyvän yllättämäksi.

“Niin paljon on sellaista piilossa olevaa arjen kristillisyyttä. Sitä, että autetaan, välitetään, jaetaan omaa aikaa ja osaamista koko yhteisön hyväksi, eletään sillä tavalla todeksi kristinuskon sanomaa. Nykyisin myös sosiaalinen media avaa tähän huikeita uusia mahdollisuuksia ja se on minullekin yksi tärkeimmistä työvälineistäni.”

Some apuna ihmeiden tekemisessä

Sosiaalisen median voima hyvän tekemisessä tuli näkyviin esimerkiksi sinä elokuisena maanantai-iltana, kun Tuuli päätti perustaa Facebookiin vaatekeräyksen turvapaikanhakijoille.

“Tulin ihmisten auttamishalun yllättämäksi, hyvyyden ihmeen yllättämäksi. Parissa päivässä Paavalin kirkon tilat täyttyivät vaate- ja muista avustuksista. Syntyi toimiva yhteistyö Helsingin kaupungin vastaanottokeskusten kanssa. Iso joukko ihmisiä ilmoittautui vapaaehtoisiksi organisoimaan käytännön toimia kirkolla ja vastaanottokeskuksissa: lajittelemaan avustuksia ja kuljettamaan niitä eteenpäin. Syksyn mittaan kirkolla, keräyspisteillä ja vastaanottokeskuksissa on ollut huikea tekemisen meininki ja käyty paljon upeita keskusteluja auttamisesta, elämästä, kirkosta ja niin edelleen. Kirkko on historian saatossa ollut aloittamassa ja voimistamassa yhteisön tärkeitä osia. Oli merkityksellistä huomata, että tämä pätee edelleen.”

Ihmisten kanssa, ei ihmisten puolesta

“Tämä syksy on ollut tärkeää ja silmiä avaavaa aikaa myös meille kirkon työntekijöille, tämä on muuttanut käsitystämme seurakuntalaisista. Meidän ei todellakaan tarvitse tehdä asioita ihmisille, heidän puolestaan. Eivät aikuiset kaupunkilaiset kaipaa kirkolta ohjelmapalvelutoimistona olemista, sellaisia riittää kaupungissa muutenkin. Sen sijaan saamme tehdä asioita ihmisten kanssa, elää todeksi sitä, että olemme yksi Kristuksen ruumis.”

Tuuli kutsuu työtään kädet edellä –teologiaksi. Kun yhdessä lajitellaan vaatteita, tehdään ruokaa vegaaniruokakurssilla tai vaikka kalastetaan Vanhankaupunginkoskella, eli ollaan ihan vain ihmisiä toisillemme, niin pian saatetaankin olla hyvin syvissä keskusteluissa.

“Kaikki kuitenkin tietävät, että minä olen täällä nimenomaan pappina, seurakunnan työntekijänä. Enhän minä sitä mitenkään peittele, päinvastoin. Sitähän tämä tietysti vaatii, että pitää olla aika sinut sekä itsensä että pappeutensa kanssa. Kun työroolin taakse ei voi mennä ihmisiä piiloon, niin roolit eivät voi olla ihan hirveän kaukana toisistaan. Mutta se tässä työssä on myös parasta.”

Tuulin mukaan yhteisöpapin työssä hienoa on se, että hän ei ole niin kiinni ennalta sovituissa papintöissä, ettei pystyisi tarttumaan uusiin haasteisiin silloin kun ne eteen tulevat. Kun voi lähteä mukaan juttuihin, niin sieltä voi sitten aueta taas vaikka mitä, Tuuli toteaa. Yhteisöpappiprojektin ensimmäisen vuoden lähestyessä loppuaan hän summaa työnsä merkitystä:

“Olen esimerkiksi mukana Arabian keväisen Katufestivaalin tuotantotiimissä ja se osaamisen määrän näkeminen on ollut ihan mieletöntä. Siinä on meillä kirkossakin paljon opittavaa. Vajaassa vuodessa on tapahtunut koko seurakunnan kannalta merkittäviä asioita tämän uuden työmuodon kautta.”

Projekti jatkuu vielä kaksi vuotta.

Yhteisöpajan ytimessä uudenlainen messuelämä

Tuuli sanoo olevansa innoissaan siitä, että Diakin uuden kampuksen ja Paavalin seurakunnan yhteisen yhteisöpajatoiminnan ytimessä ovat keskiviikkoillan messut kampuksen kappelissa. Messut valmistellaan ja toteutetaan yhdessä Diakin opiskelijoiden kanssa, ja ne saavat olla eri kerroilla erilaisia, tekijöidensä näköisiä. Näissä messuissa jos missä on tilaa kokeilla myös uusia juttuja. Ja samalla messut ovat myös Paavalin seurakunnan toimintaa, ne ovat avoimia kaikille alueen asukkaille. 

Tuuli näkee tärkeänä, että mahdollisimman suuri osa seurakunnan toimintaa on saavutettavissa hyvin monenlaisille ihmisille.

“Seurakunnan yksi tehtävä on aina ollut koota ihmisiä yhteen - eikä tosiaan vain samanlaisia ihmisiä. Iso rikkaus on se, että me olemme niin kovin erilaisia keskenämme. Eroja ei tarvitse selitellä tai häivyttää, niitä voi yhdessä ihmetellä ja suorastaan juhlia. Joillekin seurakuntalaisille voi olla aika iso kynnys kiivetä suuren ja mahtavan Paavalinkirkon jyhkeitä portaita ja osallistua perinteiseen jumalanpalvelukseen siellä, vaikka kaipaisikin hengellisyyden harjoittamista yhdessä toisten kanssa. Minusta on hienoa, että yhteisöpappina voin silloin tarjota mahdollisuutta myös tällaiseen hieman erilaiseen, matalan kynnyksen messuun, sinne on toivottavasti helppoa kutsua ihmisiä joita tapaan työssäni.”

Ennen messujen käynnistymistä helmikuussa Diakin opiskelijat osallistuvat yhdessä Paavalin seurakunnan kanssa järjestettävään messuavustajakoulutuksen. Koulutus toimi samalla opiskelijoiden ”sisäänajona” uudelle alueelle ja seurakuntaan. Opiskelijat taas saavat koulutuksesta ja messujen toteuttamisesta opintopisteitä, eli kaikki voittavat. Messuista onkin tarkoitus tulla jatkuva yhteistyön muoto Diakin ja Paavalin seurakunnan välille.

Jari Visto Kirjoittaja toimii lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa

Paavalin yhteisöpajan nettisivut

Kuva: Timo Noko: Vallila. CC BY 2.0