Filippiineillä viettämämme kolmisen viikkoa olivat pisin aika yhdessä maassa tähän mennessä – paljon tuli nähtyä ja koettua. Kokonaiskokemus jäi heittämällä plussan puolelle. Upea luonto, iloiset ihmiset ja halvat hinnat muodostavat Filppareiden viehätysvoiman kulmakivet. Sen lisäksi maa on vielä turismin isolla karttapallolla hienoisesti sivuraiteella, joten valtaosassa paikoista sai hengailla rauhassa. Vaikkemme todellakaan mitään underground-trävelläystä harrastaneetkaan, jo pieni poikkeaminen suurimpien turistivirtojen ulkopuolelle tuottaa omanlaisensa mielihyvän. Filippiineillä tällaisia juuri ja juuri pinnalle pulpahtaneita mestoja on useita.
Reppureissaajan ja infrastruktuurin välillä vallitseva viha–rakkaussuhde kallistui Filppareiden kohdalla karvan verran positiivisen puolelle. Periaatteessa kaikki toimii; ero esimerkiksi Kambodzaan ja Laosiin on huomattava. Matkustamisen kannalta Filippiinien suurin vahvuus ei kuitenkaan ole fyysisessä infrassa vaan niinkin simppelissä asiassa kuin asukkaiden kielitaidossa. Lähes 50 vuotta USA:n vallan alla jätti jälkensä: lähestulkoon kaikki kohtaamamme filipinot puhuivat vähintään auttavasti englantia. Lisäksi kaikki kyltit, opasteet ja kuulutukset tehdään englanniksi. Tämä helpottaa reissaamista aivan käsittämättömän paljon. Bussifirman toimistoon voi soittaa ja tiedustella aikatauluja, kadunkulmien opasteet ovat luettavissa ja jokaiselta vastaantulijalta voi kysyä suuntaa hotellille. Kiitos tästä imperialisminne sivutuotteesta, Amerikan Yhdysvallat.
Kansana filippiiniläiset vaikuttivat iloisilta, välittömiltä ja ystävällisiltä. Ja kovilta laulajilta: karaoke on ihan ykkösjuttu. Sen suhteen tosin noudatetaan teekkareille tuttua periaatetta: ”laulan mieluummin kuin hyvin” :D Melkein joka jantterilla oli pieni pilke silmäkulmassa koko ajan ja läppää tunnuttiin heittävän aika herkästi. Tässä vaiheessa pitää luonnollisesti eritellä tricycle-kuskit tämän määritelmän ulkopuolelle, sillä he ovat muissa maissa vaikuttavien tuk-tuk-, remorque- ja riksakuskiserkkujensa tavoin keskimääräisesti täysiä mulkkuja.
Visiittimme kolmen kohokohdan kärkeen nousevat, tarkkaan harkitussa epäjärjestyksessä listattuna: Apo Island (kokonaisuus), valashaiden kanssa polskiminen Oslobissa sekä itse itsellemme sallima hemmottelujoulu Bonifacio Global Cityn luksuksen keskellä. Ja totta kai oli mahtavaa nähdä koulukaverimme Antton, joka häärää aika isoissa kuvioissa Filippiinien kiinteistöbuumin pelipaikoilla. Lisäksi melkein kahden kuukauden reissaamisen jälkeen sitä alkaa kummasti kaivata ”ulkopuolista” ryyppyseuraa, eikä Antsa viidestä teekkariwapusta selvinneenä konkarina pettänyt odotuksia tälläkään saralla :)
Ruokakulttuurin puolella Filippiinit jää mantereellista Kaakkois-Aasiaa vastaan täysin telineisiin. Vaikka useimmat grillatut ruoat ovat oikein hyviä, paikallisten liiallinen kiintymys (possun) sisäelimiin ja (possun) läskibiitteihin laskevat kokonaisarvosanaa. Mehukkaita BBQ-ribsejä ja riisiä voi syödä vain tiettyyn rajaan asti…
Niin, Filippiinit. Todella mukava mesta, suosittelemme käymään. Saatatte vaikka ihastua, kuten erityisesti Annalle kävi (ei sillä etteikö Anttikin olisi viihtynyt). Maailmankuulua Boracayn bilerantaa ja Cebun suosituimpia rantakohteita (Moalboal, Malapascua) lukuun ottamatta Filppareiden parhaat mestat ovat vielä pääosin tutkan alapuolella. Koko maassa on hyvä pöhinä päällä talouden kasvaessa hurjaa vauhtia, eikä turismillakaan ole näkemyksemme mukaan kuin yksi suunta: ylöspäin. Vielä ehtii hyvin sekaan ennen isointa aaltoa!
