Tie, joka vie Bunburyyn Oli aika jättää hyvästi maalaiselolle, sillä seuraava yö vietettäisiin jo länsiaustralilaisittain isossa 70 000 asukkaan Bunburyssa. Tätä ennen kuitenkin kävimme vielä turisteilemassa. Kahden meren kulmalla Ajelimme läpi upeiden karrimetsien, ja parkkeerasimme Jewel -tippukiviluolan pihaan. Tunnin kierros 42 metriä maanpinnan alla oli viihdyttävä, vaikka itse en erityisemmin luolista välitä. Corollamme vei Länsi-Australian eteläisimpään kolkkaan Leeuwinin majakalle. Haistelimme meri-ilmaa, jossa kohtaavat lämmin Intian valtameri ja etelänavalta kylmää puskeva Etelämeri. Viimeiset ostokset mukaan Tämän jälkeen oli M:n tuliaispullojen metsästyksen vuoro - kohteina Berry Farm ja Gralyn. Edellisessä söimme myös valtaisan lounaan heidän "mökkikahvilassaan", jonka pihalla siniset linnut lentelivät ja sirpittivät. Vuoden ensimmäinen räpiköinti Vaikka olinkin lounastanut itseni ähkyyn nauta-punaviinipiiraalla jaksoimme alkaa paluumatkan kohti pohjoista. Turkoosi meri houkutteli meidät Dubsborough'ssa vuoden ensimmäiselle uinnille Meelupin rannalla. Tietty yläselkä- ja rintani alkoivat punottaa vaikkemme olleetkaan rannalla kuin puoli tuntia. Australian aurinko! Onneksi viilentäjät olivat lähellä, sillä paikallisen Eagle Bay panimon ravintola tarjosi meille ensiapua. M:lle Vienna Lager -oluen ja minulle jääkahvin. Kotitalousilta Vielä reilu tunti Bunburyyn, jossa viivyimme alle tunnin hotellihuoneessa, ennen kuin olimme pakanneet pyykkipussin mukaan ja olimme matkalla suomalaisen tuttavapariskunnan luokse pyykkäämään ja vaihtamaan kuulumiset. Illan päätti mainio kana-annos La Casella -nimisessä ravintelissa. Jälleen kerran unen tulo hotelliin palattua oli minulle väistämätön pari minuuttia pään tyynylle laskemisen jälkeen.
