Spoilereita: Miksi minä en tykänny yhtään Dr. Whon-neloskauden lopusta
Minusta se koko klooni juttu oli aivan kamala. Tai no, miten klooni dumbattiin Rosen kanssa rinnakkaismaailmaan, korvaamaan oikeaa Tohtoria Roselle. Tämä ei saata tuntua teistä kenestäkään mitenkään kummalliselta, koska se riippuu hieman ihmisen maailmankatsomukseksta, miten asiaan suhtautuu. Minusta Klooni-Tohtori ja Rose oli kamala loppu, koska vaikka Kloonilla on samat muistot, mitä Tohtorilla, niin ei Klooni ole Tohtori, eikä koskaan olekaan. Roselle kelpaa jokin Tohtorin kuvajainen, joka on melkein mutta ei lähellekään kokonainen Tohtori. Jokin, joka näyttää Tohtorilta, puhuu kuin Tohtori, jolla on Tohtorin muistot, mutta ei alkuperäisen Tohtorin näkökulmaa tai olemusta (Kloonilla on Tohtorin muistot vain luomishetkeensä asti, sen jälkeen Kloonin muistot ja Tohtorin muistot eriytyvät). Rose on niin kiintynyt Tohtoriin, että tyytyy näköiskappaleeseen, mikä minusta on kamalaa. Minulle tuli tästä lopusta olo, että Tohtori vain dumppaa ongelmansa (Kloonin) toiseen ulottuvuuteen, ja ympäripuhuu rakkaudessaan tuskailevan Rosen hyväksymään kohtalonsa. Otan asian luultavasti hieman liian raskaasti, kyllä. Olen liian empaattinen ja ajattelen asiaa sitä kautta, että jos minusta tehtäisiin samanlainen klooni, ja se voisi korvata minut läheisilleni, tuntisin oloni aivan mielettömän yksinäiseksi ja arvottomaksi.
JA vitsit, Donna. Kaikki hahmonkehitys vain viemäristä alas. Noin vain. ARGH. Myös itkettää.