Vastaus Tynkkysille
Kun sanon haastatteluissa, etten hyväksy naisten pukeutumisen ohjailua maassamme, “valistuneet” valkoiset miehet lähes aina kyseenalaistavat sen, että Suomessa kukaan nainen joutuisi käyttämään paljastavia vaatteita. Se on kuitenkin maassamme jo valitettavasti todellisuutta, ja tässä jälleen elävä esimerkki ihmisoikeuksia polkevan ideologian aivopesusta: nainen joutuu pukeutumaan koko kehon paljastavaan keinokuituun, jossa mielikuvituksen varaan on jätetty vain muutaman sentin kangaspalan peittämä rako. Kuvan otin äsken internetistä matkalla Huumorintajuttomaan Helvettiin. Kuvan naiseen en edes yrittänyt tutustua.
Internetissä on parhaillaan menossa valtava kampanja, jossa naiset rohkeasti ottavat kuvia itsestään ja julkaisevat kuvia ja ajatuksiaan sosiaalisessa mediassa. Stereotypioiden mukaan naisten ei tulisi osata käyttää kameran kaltaista monimutkaista laitetta eikä naisilla tulisi olla omia mielipiteitä.
Ihmisoikeustilanteesta jotain kertoo se, että naiset ovat rohkeita, jos he vaativat saada näkyä muutenkin kuin kauniina objekteina.
Ei ole käsittämätöntä, että Suomessa pääasiassa miehet puolustavat vallitsevaa arvojärjestelmää, kun sen edustajat ja ylläpitäjät itse ovat miehiä, eivätkä koskaan rupea taistelemaan sitä vastaan.
Onhan se nyt päivänselvä asia, ettei nainen vapaaehtoisesti pukeudu kaiken paljastavaan kangaspalaan, ellei häntä pienestä tytöstä saakka aleta aivopesemään siihen ja painoteta, että edetäkseen elämässään mihinkään, on naisen pääasiallinen tarkoitus olla viehättävä viettelijätär ja miesten mielikuvitusta stimuloiva aivoton objekti, jolla ei koskaan tule olemaan mahdollisuutta pärjätä millään muilla avuilla kuin ulkonäöllään.
ps. Antakaa nyt helvetti soikoon ihmisten pukeutua miten haluavat ja tutustukaa niihin ihmisiin, oli niillä sitten kuinka peittävät tai paljastavat vaatteet tahansa. pps. linkki uutiseen, jossa myös alkuperäinen teksti















