Tampereen olutravintolat torstai-iltana, pikainen katsaus
Ylpeän helsinkiläiseksi aiottu blogini joutuu heti ensi viikollaan lipumaan nimensä linjasta. Syyttävä sormi osoittaa Tampere Jazz Happeningin suuntaan, menivät pirut hoitamaan Elephan9 & Reine Fisken Klubille torstai-illaksi. Kun kerta rautatie Tampereelle johtaa, otin samaan syssyyn pienen varaslähdön töistä ehtiäkseni pyörähtää muutmaalla oluella enenn keikkaa.
Kun syö hyvin, jaksaa paremmin. Ensimmäinen etappini Tampereella oli uusi ja kehuttu pitseria Sitko. Ruokapaikan valinnassa painoi myös kuulemani kehut Sitkon olutvalikoimasta. Oluita olikin tarjolla tavallista trendipitseriaa enemmän, mutta mitään varsinaisia erikoisuuksia en hyllystä bongannut. Hanassa olisi ollut tarjolla Foundersin All Day IPAa, varmasti mainio valinta pitsan kylkeen. Tartuin kuitenkin aiemmin maistamattomaan portteriin samalta panimolta. Hintaa pullolle oli löyty noin kahdeksan euroa.
Maanläheisen paahteinen Founders Porter (6,5%) toi mieleen Fullersin klassisen London Porterin. Foundersin versiossa ei ehkä aivan samaa syvyyttä ollut, mutta miellyttävän monisärmäinen paahdepaketti olueen oli saatu. Liukas suutuntuma ja hyvä tasapaino, humalan jäädessä tausta-alalle. Hieno olut!
Skandinaavisen pelkistetysti sisustettu Sitko oli torstaina alkuillasta lähes tyhjä, itseni lisäksi paikalla oli kaksi muuta seuruetta. Pitsa tulikin nopeasti, juustopitsassa gorgonzola hallitsi makupalettia makuuni ehkä vähän liikaakin, mutta sitähän sain mitä tilasin. Pitsan pohja oli yllättävän kuohkea, itse arvostaisin kuivempaa pohjaratkaisua, vaikka miellyttävästi rapeutta oli pitsan reunoille saatu muodostumaan. Olutvalikoiman houkuttelemana tulee varmasti poikettua toistamiseenkin. Mietityttämään jäi mitenköhän hälyisä paikka Sitkon täysin akustointimateriaaliton sali mahtaa olla korkeammalla täyttöasteella.
Sitkosta lyhyt siirtymä Tuulensuuhun. Belgialaisiin oluisiin painottuvan gastropubin omatuonteja tuli kahlattua läpi porukalla viimeksi heinäkuussa. Nyt yhden hengen seurueessani ei asiantuntemus riittänyt eikä aikataulu sallinut belgialaisiin erikoisuuksiin perehtymistä, niiden sijaan saksalainen Engelbräu Dobbelbock Dunkel.
Tummanpunertava bock (7,8% / 4€ ½ tuopilinen) oli maltainen, suoraviivaisenkin lämmittävä tuttavuus. Esimerkiksi Ayingerin Celebratorin tapaista paahdetun maltaan riemujuhlaa ei tässä oltu lähdetty tavoittelemaan, tuloksena siis suora, puhdas, mutta myös tavattoman tylsä olut. Muut asiakkaat Tuulensuussa näyttivät olevan ruokailijoita, myös kaksi kahvitilausta bongasin lyhyen piipahdukseni aikana, vain olutta ei tuntunut juovan kukaan muu. Hämärää täälläkin, yhdentekevää pop-musiikkia taustalla.
Siirtymä korttelin päähän O'Haras Freehouseen. Täälläkin hanassa Foundersia, old ale olisi kiinnostanut, mutta päädyin toisessa vaihtuvassa hanassa vierailevaan, kevyempään Magic Stone Dogiin.
Brewdogin, Magic Rockin ja Stonen yhteistyöolut on tyyliltään moderni saison. 5%, siis tavanomaista kevyempi, muttei sentään muutaman muun Brewdogin uutuuden tavoin norjalais-suomalaisille markkinoille suunnattu. Tuoksussa ja maussa pistävää sitruunaa, tyyli ilmenee voimakkana maatilamaisuutena maussa. Humalointia ei ole viety mitenään överiksi, mutta silti olut jotenkin tuntuu vain osiensa summalta, ei siis kokonaisuudelta. Raikas Magic Stone Dog on, mutta tuopin loppua kohti pistävä maku alkaa tympiä. Ehkä modernit panimot olisivat tarvinneet kaverikseen belgialaiset oluttyylit hallitsevan tahon. Vaihtoehtoisesti katkerohumalan lisäannostelu olisi ehkä kuivattanut olutta ja tehnyt siitä tasaisemman kokonaisuuden.
Miljöönä olen aina pitänyt O'Harasista. Hyvällä maulla valitun, vaihtoehtoisen rock-musiikin ja hyvän oluen liitto on minun makuuni, täällähän on ajoittain myös dj- sekä bändi-iltoja alakerran salissa. Vastaavan konseptin luulisi vetävän ihmisiä Helsingissäkin, yrittäjiäkään ei taida pientä Vaasankadun Molotowia lukuunottamatta oikein olla.
Pari korttelia taaksepäin, ensivierailuni Pub Kaksiin Kasvoihin. Kotimaisia pullo-oluita useampikin kiinnostava, päädyin kuitenkin Hiiden Leimukseen. Vaihtuvassa hanassa oli tarjolla myös Sierra Nevadan Hoptiumia, tuopillinen 12 euroa ja kolme desiä seitsemällä. Yksikköhinta isossa annoksessa tietysti hieman absurdi, mutta pidän tavasta tuoda hintavammatkin tuotteet rehdisti samalle viivalle muiden hanatuotteiden kanssa. Helsingissähän hinnan kohotessa annoskoko lähtee putoamaan, sekä HOK-Elanto että Delifox näkyvät lanseeraneen tavan myydä olutta suoraan ainoastaan 3 dl koossa.
Habanerolla maustettu IPA (6,2 % / 5,70? / 3 dl) kiinnosti, mutta yleensä tulista ruokaa välttelevänä ja edelleen kiireiseen aikatauluuni vedoten satsasin pienempään annoskokoon. Onneksi näin, sillä IPAna Leimaus ei suinkaan ollut kovin onnistunut tapaus. Humaan puraisua ei löydy, raikkaus on kateissa, maussa persikkaa, pehmeä kokonaisuus mukana eltaantunut virhemaku ja -haju. Tanskalaisten vihanneskeittopalealejen ystäville tämä makuprofiili ehkä sopii, itselleni ainoaksi lohdutukseksi jäi jälkimaussa leimauksen sijaan hitaasti poltteleva habaneron polte. Pubina Kahdet Kasvot vaikutti viihtyisältä, torstai-iltana tietovisa käynnissä, tupa lähes täynnä, mutta silti leppoisa tunnelma.
Pidempi siirtymä keikkapaikan suuntaan, poikkeama Konttoriin, jonka hanalistalta olin bongannut jonkun Hiiden IPAn. Ikävä kyllä olut oli loppunut, lisää tulossa perjantaina mutta sehän ei minua lohduttanut. Pullolistalta - konkreettisten listojen soisi yleistyvän baareissa - olisi löytnyt useampikin kiinnostava uusi tuttavuus, valtaosa tietysti löydettävissä myös Helsingistä.
Hyvämaineisen Buxtonin Imperial Black IPA oli vähäkatkeroinen, syy lienee pullon täyden vuoden iässä. Tutkiessani pulloa muuten naapuripöydän kanta-asiakkaille kannettiin ilmaista (!) Emelissen talviolutta, päiväyksensä ohittanutta tuotetta ei kuulemma kehtaa mydäkään. Emelissen myyntikunnosta en osaa sanoa, mutta Buxtonin keisarillinen musta-ipa kantaa ikänsä kunnialla. Aroit ovat tallella, ei pahvisuutta tai muuta vastaavaa. Vahvuutta 7,5%, ei siis ehkä ihan imperial-mitassa, mutta mukava runko on olueen saatu. Black IPAt tuntuat usein menevän samalla reseptillä, on paahdetta ja sitruksista aroima & katkeroa, niin tämäkin. Enempi ikäännyttäminen tuskin olutta kaunistaisi, siihen sopivaa pyöreyttä oluessa ei ole, mutta tämmöisenään mukavan tasapaoinen, joskin ehkä vähän geneerinen tyylinsä edustaja.
Konttorista ita jatkui Klubilla loistavan livebändin parissa ja vielä illan viimeisen junan ravintolavaunussa palauttavan oluen verran. Oluthavaintona molemmista kirjattakoon, että erikoisemman oluen (Fraziskaner Dunkel Klubilla ja Pilsner Urquel junassa) litrahinta oli molemmissa paikoissa perushanakuraa matalampi. Positiivista kehitystä, sano.
