Kursseista ja kielestä
Ainakin sukupuolentutkimuksen Erasmus-opiskelijana Paris 8:ssa saa valita lähes minkä tahansa oppiaineen mitä tahansa kursseja. Sukupuolentutkimuksen kurssit ovat maisteritasoisia (master), ja Helsingin yliopistossa on edellytyksenä, että Paris 8:n vaihtoon lähtevä on suorittanut kandidaatin tutkinnon (licence) verran opintoja. Referenssiksi sukupuolentutkimuksen kurssitarjonnasta kannattaa tarkastella aikaisempien vuosien kursseja. Koko yliopiston oppiainevalikoimaa voi selailla täällä, ja yksittäisten aineiden kurssitarjonnasta löytyy ainakin aikaisemmilta vuosilta tietoa niiden omilta nettisivuilta.
Käsittääkseni kaikki Paris 8:n sukupuolentutkimuksen opetus järjestetään ranskaksi, minkä vuoksi vaihtoon lähtijällä on edellytyksenä B2-tason ranskan kielitaito. Hankin itse ennen lähtöä kielitodistuksen Helsingin yliopiston Kielikeskuksen ranskan opettajalta, jossa suullinen kielitaitoni arvioitiin B2- ja kirjoitettu C1-tasoiseksi. Tällä on pärjännyt riittävän hyvin, toki riippuen siitä kuinka hitaasti ja selkeästi artikuloiden luennoitsija jaksaa puhua. Muiden opiskelijoiden kommenteista on hankalampaa saada selvää. Itse kielitodistusta en ole tarvinnut mihinkään.
Valitsin itse neljä sukupuolentutkimuksen kurssia ja yhden filosofian kurssin. But Butler? Trouble dans les langues -kurssilla luetaan rinnakkain englanninkielisiä ja ranskaksi käännettyjä otteita Judith Butlerin teoksista. Butlerin kirjoitustyyliä analysoidaan sen vaikutteiden osalta (Hegel, Foucault, Freud & Irigaray) ja ranskankielistä käännöstä muun muassa siinä tapahtuvien merkitysmuutosten osalta. Lopputyönä pitää palauttaa kymmensivuinen lopputyö, jossa kommentoin valitsemaani tekstiä ja sen käännöstä kielen näkökulmasta: mitkä käsitteet ovat tärkeitä, niitä, joilla on enemmän valtaa? Millaisia erityispiirteitä tai puutteita käännöksessä on? On le devient : Genre, devenir et futurités -kurssilla tarkastellaan devenir-käsitteen (suomeksi yleensä tuleminen) merkityksiä eri teoreetikoilla. Kurssilla luetaan otteita muun muassa Simone de Beauvoirin, Gilles Deleuzen & Félix Guattarin sekä Rosi Braidottin teksteistä. Kurssin opettaja antaa luentokerroilla ja kotiin luettavaksi valikoimiaan otteita, mutta lopputyötä varten opiskelija saa itse valita melko vapaasti mitä ja miten paljon lukee. Esimerkiksi Deleuzen & Guattarin Mille Plateaux -teoksesta saa sen luonteen mukaisesti lukea minkä tahansa pituisia otteita mistä tahansa kohtaa teosta. Lopputyönä kirjoitetaan devenir-käsitteen eri merkityksiä kommentoiva ja analysoiva myös noin kymmensivuinen teksti.
Anthropologie du genre -kurssilla käsitellään antropologista tutkimusta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta sekä antropologian feminististä kritiikkiä. Tällä kurssilla todellakin toteutuu Vincennesin henki: jokainen opiskelija pitää lyhyitä esitelmiä, joissa opettaa toisille kurssilaisille tietyn tekstin sisältöä tai tutkijan ajattelua. Lisäksi antropologia-kurssilla pitää kirjoittaa valitsemastaan aiheesta 4–10 liuskan pituinen teksti, jossa käydään läpi miten aiheesta on ajateltu, miten ajattelu on muuttunut ja miten siitä nykyisin ajatellaan. Ylipäänsä kaikkien kurssien luennoilla istutaan lähes poikkeuksetta ringissä, ja opettajat kannustavat kommentointiin ja keskusteluun. Eräs opettaja erikseen pahoitteli, että oli puhunut liikaa. Valitettavan vähän kuitenkaan ainakaan näin kahden ensimmäisen viikon aikana on ollut keskustelua tai kommentointia.
Psychanalyse, différence(s) sexuelle(s) -kurssilla tarkastellaan psykoanalyysin keskeisimpiä tekstejä (Freud, Lacan..) feministisestä näkökulmasta. Lisäksi tutustutaan eri feminismien suhteisiin eri psykoanalyyseihin. Kurssin alussa luennoitsija kontekstualisoi psykoanalyysia ja sen syntyä suhteessa seksuaalisuuden syntyhistoriaan Foucault’n Seksuaalisuuden historian avulla. Kurssilla luetaan viikoittain tekstejä, joista pitää kirjoittaa noin sivun mittainen pohdinta/oppimispäiväkirja, joka lähetetään luennoitsijalle ennen seuraavaa luentoa. Lisäksi kurssin lopuksi laaditaan noin kuusisivuinen lopputyö.
La pensée 68 – capitalisme et son critique otsikoidulla filosofian kurssilla keskitytään vuoden 1968 liikkeisiin ja tapahtumiin ja niitä edeltäneisiin ja seuranneisiin teorioihin. Luennoilla tarkastellaan erityisesti sitä, mikä 1968 vuoden “vallankumouksessa” oli erityistä, eli multiplicitétä (moneutta). Liikkeet eivät siis perustaneet analyysiään ja toimintaansa ainoastaan luokkaan vaan myös sukupuoleen ja rodullistamiseen liittyviin eroihin. Kurssisuoritus muodostuu tammikuussa palautettavasta noin kuusisivuisesta esseestä.
Koska Ranskassa syyslukukausi alkaa Suomea myöhemmin, kestävät kurssit tammikuuhun saakka. Itselleni paluu Pariisiin joululoman jälkeen pariksi viikoksi olisi taloudellisesti hankalaa, ja mieluummin suoritan kurssit kirjallisina töinä tarvittaessa tammikuussa Suomesta käsin. Kahdesta ensimmäisestä kurssista lopputyöt pitää palauttaa jo ennen joulua ja lopuista tammikuussa, mikä itselleni sopii oikein hyvin. Aikataulut vaihtelevat eri oppiaineiden ja laitosten välillä jonkin verran. Sukupuolentutkimuksen kurssit alkoivat viikkoa aikaisemmin kuin filosofiassa. Sukupuolentutkimuksesta pidetään yksi viikko taukoa (pause pédagogique) lokakuun lopussa, filosofiassa ei ilmeisesti ole taukoa. Aikatauluja kannattaa kalastaa yliopiston nettisivujen kalenterisivustolta, mutta sieltä löytyviin tietoihin ei kannata luottaa liikaa. Omaa lomaviikkoamme siirrettiin yllättäen viikolla aikaisemmaksi, mikä aiheutti ainakin itselleni jälleen “mukavia haasteita” läheisten vierailujen suunnittelun kanssa. Myös kurssiaikatauluja muutettiin ensimmäisellä viikolla yllättäen. Filosofian kurssini ajankohta oli siirretty kolme tuntia aikaisemmaksi, jonka onneksi kuulin kurssin alkamispäivän aamuna filosofian vaihto-opiskelijalta. Samoin kahta sukupuolentutkimuksen kurssin ajankohtaa muutettiin. Muutosten johdosta joudun jättämään pyöräilykurssit väliin, vaikka ilmoittauduin varmuuden vuoksi kahdelle eri kurssille (minä marttyyri), ja jättämään yhden suunnitelluista sukupuolentutkimuksen kursseista pois lukujärjestyksestäni.













