Kansallispukuja, sarafaaneja, feresejä, kirjontaa, kudontaa, ompelua ja käsityöyrittäjän elämää.
Kansallispuku voi helposti luoda sellaisen illuusion, että se on pukukokonaisuus. Tai siis kansallispuku toki onkin. Kuitenkin kansan ihmisillä oli vaatteita, kuten meilläkin, varallisuutensa mukaan enemmän tai vähemmän. Ja aika hassua olisi, jos omassa vaatekaapissani olisi vain täsmälleen samanlaisia housuja, joiden kanssa käyttäisin aina täsmälleen samanlaista paitaa. Niillä, joilla oli varaa (ja heitä oli!), oli useita hameita, liivejä, paitoja, päähineitä, esiliinoja, huiveja, hansikkaita, sukkia, röijyjä jne. Ja niitä voitiin yhdistellä eri tavoin, miten nyt milloinkin huvitti. Vaatteet olivat myös periytyvää ja arvostettua omaisuutta, joten aikakausien kerrostumatkin lomittuivat käytännössä.
Ihan koko kansallispukujen historian ajan asiantuntijat ovat käyneet kiivastakin keskustelua siitä, pitäisikö kansallispuvut toteuttaa täsmälleen esikuvien mukaisiksi niin materiaalien, kaavoituksen kuin tekotapansakin osalta vai pitäisikö niitä sopivasti keventää, helpottaa ja muotoilla enemmän muodinmukaisiksi ja edullisemmiksi valmistaa, jotta ihmiset käyttäisivät niitä mieluummin. Uskokaa tai älkää, me keskustelemme siitä edelleen. Jatkuvasti.
Painotan aina sitä, miten kansallispuku on jokaiselle kansalaiselle omanlaisensa. Se merkitsee eri asioita eri ihmisille. Sitä ei omista kukaan ja sen omistamme me kaikki. Ja se on ihan hyvä niin. Minulle tärkeää on se, että kansallispuvut tehdään esikuvien mukaisiksi. Perusteluja on monia, mutta tässä se tärkein: jos esikuvat unohdetaan, ajaudutaan lopulta niin kauas alkuperästä, että se katoaa. Keisarin uudet vaatteet, tiedättehän.
Minua ei juurikaan haittaa, että vaikkapa esiintymispukuja tehdään koneella, kevennetyistä kankaista, vähän sinnepäin jne. On tilanteita, joissa käsin valmistettu puku on ihan turha tai mahdoton. Minua ei todellakaan haittaa, että kansallispuvuista ammennetaan inspiraatiota kaikenlaiseen suunnitteluun, teen sitä itsekin. Minua haittaa se, että kaikki se työ, jota unohdetun elvyttämiseksi on tehty, halutaan joidenkin toimesta haudata. Minusta nämä kaikki kansallispuvun toteutuksen muodot tukevat toisiaan, eivät riitele. Minä itse haluan tehdä kansallispukuja vain käsin ja tällä hetkellä olen niin onnellisessa asemassa, että myös voin.