SOIVAT MAAILMAT – UULU 20 VUOTTA NÄYTTELY
Juhana Nyrhinen on toiminut Uulun soitinrakentajana vuodesta 2006 saakka. Uulun 20-vuotisjuhlanäyttelyssä on esillä kaksi uutta installaatiota sekä aiemmin gallerioissa esillä olleita teoksia.
Soivat maailmat -näyttelyn soittimet edustavat kokeellista soitinrakennusta. Sen äärellä pohditaan miksi ihminen soittaa ja laulaa, ja mikä kaikki äänimateriaali voidaan mieltää musiikiksi? Mikä nähdään soittimena ja missä sen rajat menevät esimerkiksi kuvataiteen ja veistoksien suhteen? Näyttelyn teoksissa tutut esineet saavat uuden merkityksen, kun pöytä onkin soiva tai rullalauta kääntyy kanteleeksi. Arkinen kolina katukiveyksellä ja materiaalina vanha tuohi yhdistävät näin urbaania maailmaa ja kansanperinnettä. Nyrhisen työskentelyssä yhtenä elementtinä ovat kierrätys- ja luonnonmateriaalit lähiympäristöstä. Hänen kiinnostuksensa eri taiteenaloihin on synnyttänyt erilaisia bändin kaltaisia yhteistyöprojekteja, joita on esillä tässäkin näyttelyssä. Nyrhinen on vuosien varrella rakentanut erilaisia soivia veistoksia ja installaatioita taidenäyttelyihin. Hänen käsistä on myös syntynyt MÄSÄ UNIVERSE -sarja kokeellisia soittimia.
Uulussa Nyrhisen toimenkuvaan on kuulunut alusta asti esiintymisissä ja työpajoissa käytettävien soitinten huolto ja korjaus, sekä uusien soittimien valmistus. Metsän ääni on hänen luomansa soitinperhe, johon kuuluu laajasti erilaisia Suomessa soitettuja perinnesoittimia eri materiaaleista. Nyrhistä kiehtoo perinnesoittimissa alkukantaisuus, joka on osaltaan minimalistista ja funktionalistista sekä työkalujen että materiaalien suhteen. Soittimet valmistetaan lähiympäristön luonnonmateriaaleista, niissä maistuu kirveen iskut ja puukon vuolut. Soitinrakennuksen lisäksi Nyrhinen on tehnyt musiikkia paljon myös itse, aktiivisia ja kiertäviä yhtyeitä on ollut useita. Hän on esiintynyt neljällä eri mantereella ja on mukana 19 äänijulkaisussa. Tällä hetkellä Nyrhinen toimii myös soitinrakennuksen tuntiopettajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Oma verstas sijaitsee Ylöjärven Kurussa.













