#blastfromthepast. Lähes minuutilleen 4 vuotta ja 5 kuukautta sitten otin tämän kuvan. Ensimmäinen #wasaroyals-aiheinen kuva jonka olen ottanut. Samana päivänä törmäsin @sepporoyals ensimmäisen kerran. Osa asioista joista #ovie silloin puhui ovat nyt käsillä ja paljon niistä on tapahtunut. Uskon täysin loppujenkin tapahtuvan. Kaksi viikkoa. Kaksi pitkää viikkoa odotellessa #vaahteramalja:a. Mutta se ei haittaa, koska mä tiedän. Mä vaan tiedän. Tämä aika on ollut etuoikeutettua. Oon saanut vierestä seurata ja olla mukana kun pikkuseura kasvaa suuruuteen ja isoihin asioihin. Tavannut hienoja ihmisiä eri puolilta maailmaa ja saanut kuvata huipputyyppejä. Olen ristinyt mielessäni tämän jakson #earlyyears-ajaksi. Syy tähän on ensimmäisen oman valokuvakirja-projektin hahmottuminen. Siitä lisää myöhemmin. Toivon vaasalaisten heräävän ja lähtevän joukoin Vaahteramaljaan joukkueen tueksi. Jos joku tietää, niin kertokaa mulle milloin viimeksi vaasalainen joukkue on pelannut suomalaisen pääsarjan finaaleissa. Milloin viimeksi on Suomen Mestaruus on tuotu #Vaasa:an? Päätän tämän näihin sanoihin. Kyseessä pätkä #kiuas - Visionary-viisusta. Now - as my vision will come alive To my kingdom I will arrive Soon - it won't be long Until all of the world hears my song Hear - ye of little faith now be warned 'Cause infidels won't be mourned This day you can't avoid My vision cannot be destroyed #bowtothecrown #kingsmen #royalfamily #jefu #football #mapleleague #vaahteraliiga (paikassa Vaasa, Finland)











