Tungos
Laivaan päästiin hienosti, mutta ihmettelin miksi kaikki ryntäävät autokannelta sisälle kuin tuli hännän alla. Selvisihän se. Kun päästiin kunnolla sisälle, mistään ei enää löytynyt kahta tuolia vierekkäin, että olisi voinut istua. Paljon matkustavat näköjään tuntevat kiireiset vuorot. Lopulta löytyi paikat loputtomasti puhuvan virolaisen rouvan vierestä 😅
Laivasta päästyä Länsiväylällä oli tietyö, joka ruuhkautti koko homman. Parin kilsan matkaan meni vaikka kuinka kauan. Samoin kuin tuntui menevän koko loppumatkaankin. Porista on todella erilaista lähteä matkaan kuin Kampista.
Mutta kannatti silti, oli hauskaa. Ja nyt vasta tajusin miten hieno rannikko Virolla on. Kiitos Anu!














