Tekniikkaa ja taidetta

Tässä blogissa on tarkoitus käsitellä digitaalista mediaa ja siihen liittyviä aiheita pohtivasti. Joskus pohdinta saattaa eksyä taiteen ja analogisuuden puolelle, mutta ei se haittaa. Poikkitieteellisyys kunniaan!

[dittewarn-blog]

Scifielämää

Silloin kun itse olin pieni, hologrammeja oli lähinnä joissain hienoissa postikorteissa - kun korttia käänsi puolelta toiselle, pystyi kuvan näkemään monesta eri suunnasta kolmiulotteisena. Tietenkin kaikki olivat nähneet Tähtien Sota - Uusi Toivo -elokuvan, jossa prinsessa Leia pyytää apua Obi-Wan Kenobilta hologrammin muodossa. Mutta se oli scifiä. 

Nykyään elämme monella tapaa scifielämää, myös hologrammien osalta. Hologrammeja käytetään live-esiintymisissä ja niiden avulla voidaan jopa “tuoda” ihminen toiselta puolelta maapalloa täysin reaaliajassa esiintymislavalle.

Alla tuore video viime lokakuulta Moskovasta, jossa hologrammiteknologiaa käytettiin osana BMW:n uuden 7-sarjan julkistamistilaisuutta.

7 QUESTIONS TO YOURSELF | Holographic Performance from SILA SVETA on Vimeo.

Itseäni jäi ainakin kaivelemaan kovasti, että miten tällainen hologrammi sitten oikein toteutetaan. Internet on pullollaan tee-se-itse -ohjeita, joten ehkä täytyy kokeilla! Alla pari videota, jotka avaavat asiaa tekniseltä kantilta.

[dittewarn-blog]

Teknotaide

Mietiskelin, mitä nykytaide on ammentanut uusista innovaatioista. Minusta vaikuttaa siltä, että viihteen puolella uusi teknologia otetaan avosylin vastaan, mutta taidemaailman puolella asiat tapahtuvat hitaammin. Johtuuko se kuitenkin vieläkin siitä, että uutta tietotaitoa ei vain taiteilijoiden parista löydy? Ehkäpä taidekouluissa ei vieläkään otettu teknologiaa kunnolla mukaan luomisprosessiin, vaan luotetaan edelleen perinteisiin menetelmiin.

Äänentoiston saralla on nykyään tarjolla hyvin monimutkaisia järjestelmiä. Dolby Atmos, joka mahdollistaa jopa yli 60 kaiuttimen surround-äänentoiston, mahdollistaa hyvin realistisen kokemuksen, jossa ääni ei tule pelkästään edestä, takaa tai sivulta, vaan myös yläpuolelta. Laite- ja softavalmistaja Meyer on puolestaan kehitellyt tällaisten kaiutinjärjestelmien käskyttämiseen digitaalisen käyttöliittymän, D-Mitrin, jolla pystytään mm. “spacemappaamaan” eli visuaalisesti (piirtämällä) määrittelemään äänen kulku kaiuttimesta kaiuttimeen tilassa. Kirsikkana kakun päällä Meyerillä on myös tuote nimeltä Constellation, jolla pystyy keinotekoisesti muokkaamaan tilan akustiikkaa!

Kuitenkin vallankumouksellisimmat uutuudet tuntuvat löytyvän ehdottomasti visuaalisen maailman puolelta. Jo useita vuosia sitten seurasin ranskalaisen ANTIVJ-ryhmän projektiomappaustöitä netissä. Projektiomappaus (Projection Mapping) on tekniikka, jossa videota projisoidaan mille tahansa pinnalle. Pinta voi olla esine, maisema tai vaikkapa rakennus. Ennen projisointia haluttu pinta mapataan eli siitä tehdään kartta tai mallinnus käyttäen hyväksi erikoissoftaa. Kartan avulla projisoinnista voidaan tehdä erittäin tarkka.

THE ARK from ANTIVJ is a visual label on Vimeo.

EYJAFJALLAJÖKULL from ANTIVJ is a visual label on Vimeo.

Le Petit Chef from Skullmapping on Vimeo.

Le Petit Chef - Bouillabaisse from Skullmapping on Vimeo.

Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasit ovat tietenkin kuuma sana tällä hetkellä ja onneksi myös taiteentekijät ovat löytäneet niiden potentiaalin. Oculus Rift on toki vallankumouksellinen monessa mielessä - se pystyy tarjoamaan viihdettä, koulutusta, terapiaa jne. Taide hieman eroaa näistä. Nykytaiteen yksi perustehtävistä on herättää kysymyksiä ja pohdintaa. Virtuaalitodellisuus on mielestäni tähän tarkoitukseen mitä kiinnostavin ilmaisumuoto. Oculus Rift on vielä kehityksen alla eikä siksi vielä kaikille saatavilla, mutta sille on tuotettu jo jonkin verran myös taideteoksia. Silti, koska Oculus Riftin kehitystyö on vielä kesken, sille tuotetun taiteen taso ei vielä ole hioutunut huippuunsa.

The Styx from Skullmapping on Vimeo.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dolby_Atmos http://www.meyersound.com/ https://en.wikipedia.org/wiki/Projection_mapping http://www.thespace.org/news/view/oculus-rift-feature

[dittewarn-blog]

Jan Švankmajer ja äänitehosteet surrealismissa

Tervetuloa blogiini. Niille, jotka lukevat blogiani “ulkopuolisena”: Opiskelen tieto- ja viestintätekniikkaa Metropolia ammattikorkeakoulussa, pääaineenani mediatekniikka. Tässä blogissa on tarkoitus käsitellä digitaalista mediaa ja siihen liittyviä aiheita pohtivasti. Joskus pohdinta saattaa eksyä taiteen ja analogisuuden puolelle, mutta ei se haittaa. Poikkitieteellisyys kunniaan!

Tällä viikolla koulussa aiheenamme on ääni. Tulemme tekemään pienissä ryhmissä äänisuunnitteluprojektin, jossa käsikirjoitamme, editoimme ja miksaamme äänimaiseman johonkin videoon.

Kun puhutaan kiehtovista äänitehosteista, itselleni tulee aina ensimmäisenä mieleen tsekkiläinen surrealisti Jan Švankmajer. Švankmajer on taiteilija, joka on käyttänyt monia eri medioita, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan elokuvistaan, varsinkin lyhytelokuvistaan, joissa hän hyödyntää vaha- ja stop motion -animaatiota. Leimaava piirre hänen elokuvissaan on myös äänitehosteiden välillä jopa yliampuva käyttö. “Yliampuva” saattaa kuulostaa rajulta, mutta itse asiassa se vain syventää elokuvien surrealistista ja unenomaista tunnelmaa.

Itse tutustuin Švankmajerin tuotantoon ensimmäisen kerran noin 5-vuotiaana, joskus vuosien 1990-1991 kieppeillä. Televisiosta oli tullut Švankmajerin ensimmäinen pitkä elokuva Něco z Alenky (Liisa Ihmemaassa, 1988) ja jompikumpi vanhemmistani oli nauhoittanut sen VHS-kasetille. Jossain vaiheessa kasetti päätyi pikku-Diten käsiin ja katsoin sen varmasti kymmeniä kertoja. En oikein tiedä mitä katsoin, mutta tiesin kyllä, että kyse oli Liisasta. Elokuva oli samaan aikaan pelottava, ahdistava ja kuitenkin niin kiehtova ja puoleensavetävä. Jonkin ajan kuluttua joku nauhoitti sen päälle jonkun toisen elokuvan ja unohdin koko elokuvan useiksi vuosiksi.

Suurin piirtein 10 vuotta sitten elokuva pompsahti mieleeni. Muistin sen tapahtumat ja tunnelman elävästi, mutta minulla ei ollut hajuakaan sen nimestä tai tekijästä. Googletin hiki hatussa pari tuntia ja vihdoin löysin sen!

Äänimaailma oli juuri sellainen, kuin muistinkin. Jollain tapaa juuri tämä elokuva on jäänyt tiukimmin alitajuntaani ja pysyttelee siellä edelleen. Äänitehosteet ovat liioiteltuja, välillä rujoja ja röyhkeitä. Koska jossain kohtauksissa käytetään pelkkiä nukkeja, on äänitehosteille annettu enemmän ilmaisuvoimaa, koska nuken kasvot eivät siihen pysty. Muun muassa tästä syntyy surrealistinen tunnelma, joka itse asiassa muistuttaa minua unistani. Unissa usein jokin asia saattaa saada selittämättömän paljon painoarvoa ja merkitystä. Kaikkeen ei löydy selitystä, mutta juuri se on kiehtovaa.

Alla pieni pätkä Něco z Alenky -elokuvasta.

Löydettyäni Jan Švankmajerin tutustuin myös hänen muuhun (häröön) tuotantoon. Aiemmin mainitsemani pitkän googlettelun jälkeen tilasin netistä Něco z Alenkyn DVD:nä ja se sisälsi myös alla olevan Švankmajerin lyhytanimaation Tma/světlo/tma (Pimeys/valo/pimeys, 1989).

Darkness Light Darkness (1990) by Jan Svankmajer (mp4 360p) from Ron Schijfs on Vimeo.

Elokuvassa mies rakentaa itse itsensä palasista, mutta ikään kuin vastentahtoisesti, kuin tilanne ei olisi oikeasti hänen hallussaan. Äänitehosteet tukevat tätä ajatusta. Jokainen huoneeseen tuleva elin on oma hahmonsa, jolla on oma äänensä. Jopa kielellä on oma äänensä, joka ei varsinaisesti kuulu pelokkaalle ja avuttomalle päälle, jonka suussa se on.

Ensi kerralla pohdin, miten digitaalisuus on vaikuttanut nykytaiteeseen ja mitä siellä oikein tapahtuu!

(Tämän jutun elokuvafaktat on tarkistettu Wikipediasta.)