Se tunne kun
Yrität nukahtaa, mutta sitten sulla alkaakin ikävästi puristamaan vasenta puolta rinnasta ja nouset ylös ja tunnet poltetta vatsassasi ja pelkäät tietysti pahinta eli sydäriä. Yrität vain unohtaa koko ajatuksen ja yrität nukkua mutta puristus rinnassa kasvaa ja hengitys käy vaikeaksi. Nouset ylös ja otat astmalääkkeen ja menet kysymään äidiltäsi onko hänellä närästyslääkettä. Äitisi käskee sinut keittiiöön etsimään lääkekaapista lääkkeen. Etsit, mutta et löydä. Hengitys on vaikeutunut ja sinua itkettää kamalasti. Täriset, hikoilet, itket ja hengität vaivalloisesti ja äitisi tulee äreänä antamaan lääkkeen. Saat sen, yrität hengittää..itket..kävelet huoneeseesi ja yrität nukkua. Ei tule mitään. Puristaa yhä ja hengittäminen on vaikeaa. Alat itkeä. Yrität saada ystäväsi kiinni. Onnistut. Juttelet tälle ja yrität kirjoittaa tärisevin käsin. Yrität hakea lohtua. Sinua pelottaa oikeasti että kuolet siihen paikkaan. Siltä se tuntuu. Olet monesti toivonut että kuolet. Mutta kuoleminen ilman lohtua olisi hirveää. Joten vain itket pelosta. Itku ei meinaa loppua. Ahdistaa henkeä. Täriset. On kylmä. Et halua sulkea silmiäsi sillä pelkäät ettet enää avaa niitä. Hengität. Vaivalloisesti, mutta kuitenkin. Ajattelet sitä koko ajan. Hengittämistä ja elossa pysymistä. Kohtaus on ohi. Olet turvassa. Mutta uskallatko nukkua?
