Yksilölliset oppimistarpeet
En ole koskaan ollut järin kiinnostunut erityisopettamisesta. Itselleni se tuo mieleen yläasteen tarkkailuluokan eli tarkkiksen, jonne yleensä joutuivat ne, jotka eivät olleet kovin kiinnostuneita koulusta alun perinkään. Jossain määrin tarkkiksella oli toki niitä, joilla oli erityisiä tarpeita, mutta pääosin sieltä löytyi motivaatiopulasta ja teiniangstista kärsiviä nuoria.
Myöhemmin lukioaikana tutustuin ala-asteella erityisluokkaan, jossa oli tavallisen näköisiä lapsia työskentelemässä pienryhmässä. En silloinkaan tuntenut pistoa sydämessäni, eikä mieleeni ole jäänyt polttavaa halua työskennellä erilaisten oppijoiden kanssa. Lähtökohtaisesti olin siis lokeroinut kaikki erilaiset oppijat samaan nippuun.
Mikä oli mielenkiintoista?
Paljon uutta asiaa opinto-ohjaamisesta, joka on huomattavasti laajempi alaisempaa kuin mitä aiemmin olen ajatellut. Itselläni on ollut kapea-alainen näkemys, mitä erityisopetus on ja kenelle sitä järjestetään. Mielenkiintoisen lisän toi erityislahjakkaat, joita voisi olla kuvan perusteella linnut.
Mitä jäi mieleeni?
Ihmisiä voidaan testata ja lokeroida ihan loputtomiin, mutta mikä lopulta auttaa opiskelijaa opinnoissaan? Ja mihin tietoa käytetään? Miten voidaan määritellä kuka ja kuka ei. Ihmiset usein keksivät keinon voittaa oppimisvaikeudet. Diagnoosit eivät määrittele onnistumista. Stereotypiat eivät auta oppimisvaikeuksien kanssa. Diagnoosien sijaan meidän tulee kohdata ihmiset sellaisina kuin he ovat.
Hops ja Hojks vain pedagogisia asiakirjoja, eivät hoitosuunnitelmia. Ennakoinnilla pyritään vaikuttamaan tasa-arvoisuuteen, siten että opiskelijalla on mahdollisuudet suoritua opinnoista kunnialla, sillä epäonnistuminen laskee ihmisien kokemusta omasta oppimisestaan ja vaikuttaa negatiivisesti oppimiseen.
Miten tästä eteenpäin näen maailman?
Pyrin olemaan kiinnostunut tilanteista, jotka eivät sovi oppimistilanteeseen, ryhmän toimintaan tai vaikuttavat muuten silmiin nähden poikkeavilta. Erilaisen käytöksen takaa voi löytyä syy siihen, ettei henkilö pysty keskittymään tai suoriutumaan opinnoistaan samalla tavalla kuin joku toinen. Korkeakoulussa ei tunneta sanaa erityinen, mutta se ei estä ohjaamasta tai tarjoamasta erilaisia keinoja oppia.
”Ei korjata vikoja vaan voimistetaan vahvuuksia. Perustavan laatuisessa muutoksessa on hyvä lähteä itsestään” – Simo Uusinoka