#kehonkuva

[katoamistemput]

Peili

Kun katson peiliin, toivon että naamani sulaa, voisin muokata sitä kuin muovailuvahaa.

Ihanteelliset kasvot.

Se ei haittaisi, kun en kuitenkaan tunne henkilöä joka tyhjin silmin tuijottaa takaisin

[himmur]

Syömishäiriö, itsetunto ja kehonkuva ❤️

[wenuitun]

Radikaalin joulukalenterin 2.luukku

PEILI!

Syömishäiriöstä teinistä lähtien kärsineenä peili on ollut yksi tuhoisimmista sairauden ylläpitämisen työkaluista.  Peili ei aina ollut vihollinen, mutta se, mitä näin, oli ehdottomasti minua vastaan. Aina ei ollut niin, sillä muistan teininä sen, että peilatessa näytin hyvältä. En ymmärtänyt, miten minusta otetut valokuvat ja peilikuvani eivät vaan koskaan vastaneet toisiaan. En…

View On WordPress

[femskt]

Tänään lauantaina 17.11. järjestetään Necrocomicon-sarjakuvatapahtuma Turussa. Teemana on tällä kertaa feminismi. FEMSKTin ohjelmatärpit: 14.30 Necrotaiteilija Arvi Tammin esittely ja haastattelu 16.00 Myllylä & Sippo: sarjakuvien kehonkuva 16.30 Turun feministinen sarjakuvatoiminta esittäytyy 17.00 Hanna Storm lausuu runoja 17.30 Kunniavieras Emmi Valveen haastattelu 18.00 All female panel: Naisen asema sarjakuvan scenessä - Tuuli Hypén, Tiina Laine, Emmi Valve, Johmu #necrocomicon #menovinkit #kehonkuva #seikkailusarjakuva #feministinensarjakuva #feminismi #turunsanomat (paikassa Ravintola Proffan Kellari) https://www.instagram.com/p/BqRm8XqhFy0/?utm_source=ig_tumblr_share&igshid=1ohndhfutrgwi

[wenuitun]

Olen vuosien varrella ollut valokuvattavana useita kertoja. Useimmiten keikoilla, jonkin haastattelun yhteydessä tai koska ystävä, joka joko harrastaa tai työkseen valokuvaa, haluaa ottaa minusta kuvia. Kameran edessä oleminen on aina ollut mielestäni ensisijaisesti kivaa. Nautinnollista. Hauskaa. Toivottua, tervetullutta ja käyttääkseni suosittua ja ehkä juuri hyvin kuvaavaa sanaa: voimaannuttavaa.

Kahdesti olen halunnut minusta otettavan muotokuvia.

Ensimmäisellä kerralla se tapahtui vuonna 2015, vähän ennen mahalaukun ohitusleikkaustani. Halusin, että silloinen kehoni taltioidaan. Halusin alastonkuvia itsestäni. Halusin muistoja siitä, minkälainen kehoni oli tuohon aikaan, miltä se näytti ja kuvien mukana säilyttää muistot siitä, miltä se tuntui. Halusin, että kuvaaja näkee kehoni kauneuden. Toivoin, että hän osaisi tuoda esille muotojeni yksityiskohdat, kaarten ja laskosten suhteen, näyttää selässäni olevien luomien piirtämät tiet, pysäyttää sen, miten pitkälle hiukseni kehystivät lihavuuteni ääriviivat.

Valokuvaajaksi pyysin vanhaa ystävääni Jussi Vierimaata. En olisi voinut kenen kanssa tahansa toteuttaa mielessäni ollutta projektia. Tunnen aika paljon valokuvaajia, mutta kuinka monen edessä voisin sekä turvallisesti olla alasti että ylpeästi näyttää, että rakastan kehoani? Niihin aikoihin kamppailin hyvin paljon sen ristiriidan kanssa, että oli jotenkin väärin tykätä kehostani, koska se painoi 150 kiloa.

Valokuvauskokemus oli sanalla sanoen ihana. Minun ei ollut vaikeaa olla alasti, vaikkei se nyt käynyt myöskään ns. tuosta noin vaan. Olin ehdottomasti haavoittuvainen siinä tilanteessa, mutta Jussin edessä se oli turvallista. Silloisen kehon kanssa se oli harvinainen tilanne.

Nyt, kun juontokeikkojen lisäksi olen ollut lavalla myös omana itsenäni itse tuottamani sisällön kanssa, olen halunnut pidempään saada varta vasten otettuja kuvia ihan promoamistarkoituksessa. Tälläkin kertaa valokuvaajaksi valikoitui toinen hyvä ystäväni, Sonja Siikanen. Sonjaan tutustuin Turussa natseja vastustavan mielenosoituksen yhteydessä. Hän oli kuvaamassa ko. tapahtumaa, kuvista tuli upeita. Hän pyysi minut mukaan projektiinsa, jolloin toisen kerran löysin itseni olemasta alasti kameran edessä. Tälläkään kertaa se ei tuottanut ongelmaa. Minulla on ollut onnea, kun tielleni on osunut kuvaajia, joiden edessä on turvallista olla alasti.

Tässä kuvia viime viikonlopun kuvaussessiosta. Toivottavasti se, miten hauskaa meillä oli, välittyy kuvista. Minulle ainakin tulee hyvä mieli joka kerta, kun katson näitä kuvia. Huomatkaa myös miljöö: halusin olla paikassa, missä tunnen oloni luontevaksi. Santiagolaisena se tarkoittaa betonia. Naurattaa myös se, että kaikki minusta otetut alastonkuvat sekä muutenkin molemmat kuvaussessiot ovat toteutuneet Turussa! Ei kahta ilman kolmatta, eiksjeh?

Vielä:

Tämä ei ole ennen/jälkeen-kirjoitus. Tämä on silloin ja nyt, molemmat hyviä, molemmat minun kehojani. Sama keho, toinen vain kolmisen vuotta vanhempi ja sen verran myös kokeneempi. Ja pian vielä suuremman muutoksen edessä.

  Kuva: Sonja Siikanen

OLIN JA OLEN UPEA! Valokuvia ja muistoja eri ajoista ja kehostani. Ei sisällä ennen/jälkeen -kuvia. Olen vuosien varrella ollut valokuvattavana useita kertoja. Useimmiten keikoilla, jonkin haastattelun yhteydessä tai koska ystävä, joka joko harrastaa tai työkseen valokuvaa, haluaa ottaa minusta kuvia.

[mehukatti]

Siun keho kuuluu siulle. Muilla ei ole oikeutta vaatia siua muuttamaan kehoasi millään tavalla, mikä ei tunnu siulta. Muilla ei ole oikeutta kajota siuun ilman siun lupaasi. Siun keho kuuluu siulle eikä kenellekään muulle.

[kylankavija]

Naisten jatkuvia dieettejä pidetään luonnollisina, miltei itsestään selvinä asioina, ja tietyillä kriteereillä ylipainoisiksi määriteltyjen ihmisten ei katsota mitenkään voivan olla tyytyväisiä itseensä. Mikäli he näin väittävät, yleinen johtopäätös on, että he valehtelevat. Ylipainoisten ihmisten täytyy vähintään pyydellä häpeillen anteeksi olomuotoaan – elleivät he sitten reilusti suostu myöntämään yrittävänsä laihduttaa.

Lotta Hällström, Painajainen puntarilla – Syömishäiriöt ja niiden ehkäisy (2009)

[seksineuvotuttaa]

2. etäjakso: kehonkuva-analyysi - kuvien kautta ymmärrystä itselle

Seksuaalineuvojan koulutuksen toisella etäjaksolla saimme tehtäväksi kehonkuva-analyysin. Pohdin tehtävän suorittamista pitkään, koska valmista menetelmää emme saaneet. Kehonkuvaansa voi ajatella esimerkiksi janalla tai vanhojen valokuvien kautta lapsuudesta nykypäivään.

Koska olen ottanut itsestäni paljon kuvia vuosien mittaan, päätin lähteä niistä liikkeelle. Ahdistuksen ja negatiivisten tunteiden määrä yllätti – kuvien katseleminen toi mieleen ne tunteet joita olen eri-ikäisenä itseäni kohtaan tuntenut. En ensin halunnut dokumentoida tai tallentaa tunteita mitenkään, mutta pidemmälle asioita pohdittuani päädyinkin kirjoittamaan tämän blogauksen.

All gender is drag – kehorakkautta ristiinpukeutumisesta?

Tuntuu, kuin olisin kokenut kehoni vääräksi siitä saakka kun ymmärsin sen olevan olemassa. Olen yleensä ollut yksittäisiin piirteisiin ihan tyytyväinen, enkä muista koskaan halunneeni esimerkiksi vaihtaa nenää idolin kanssa. Tyytymättömyys on ollut enemmän kokonaisuutta kohtaan: liian iso, liian suora.

Olen aina välillä pukeutunut dragiin. Kuvia katsellessa heräsin jossain vaiheessa oivallukseen: keho ei koskaan tuntunut väärältä kun sen puki mieheksi. Päinvastoin, isoimmassakin kunnossa se tuntui seksikkäältä, vetävältä ja oikealta. Miehiseen rooliin astuminen toi esiin sellaista itsevarmuutta ja itserakkauttakin, mitä olen harvemmin naiseksi pukeutuneena kokenut.

Tästä voisi tietenkin heti alkaa julistamaan, että uuuh! Sieltä löytyi itseltä salattu trans-identiteetti! En kuitenkaan koe asiaa niin. Olen hyvin tyytyväinen voidessani ilmaista sukupuoleni eri puolia olemalla silti suurimmaksi osaksi ihminen, joka luetaan yhteiskunnassa naiseksi.

Lähdin pohtimaan tilannetta vähän eri kannalta. Olen lapsesta saakka joutunut kohtaamaan kuvia siitä, miltä täydellinen naisen keho näyttää. Mielikuva, joka on jäänyt, on alle 170-senttisestä, kurvikkaasta ja söpöstä hymyilijästä. Pitää olla pikkasen pläski, koska siitä tulee kivaa muotoa ja muhkua.

176-senttinen amatsonikeho ei kovin hyvin istu tähän kuvaan, vaikka se onkin näyttävä ja kaunis. Lihoessa läskit menevät kivasti jalkoihin, mutta ei läski maagisesti luo vyötäröä suoraan runkoon. Siinä on sitten muhkeat jalat suorassa kropassa, ja sopusuhtaiset tissit jotka eivät nekään tuo mitään naisellista pyöreyttä kokonaiskuvaan.

Koska minua ei ole kasvatettu mieheksi, ei myöskään kuvani upean miehisestä vartalosta ole yhtä jäykkä ja rajattu kuin naiskehosta. Minun on helpompi olla ylpeä kehostani miehisenä kuin naisellisena. Se myös istuu paremmin tähän muottiin: paksut mutta kiinteät olkavarret ja melko leveät hartiat kertovat tuhdimmassakin kunnossa turvallisesta ja voimakkaasta miehestä. Sopusuhtaiset rinnat binderillä sidottuna menevät lihaksista. Ja suora torsohan tarkoittaa, että vatsalihakset ovat kovassa kunnossa.

Myös ne lajit joita treenaan muokkaavat vartaloani enemmän ideaalin mies- kuin naiskehon suuntaan. Ja tykkään niistä kasvavista lihaksista, niiden pullistelusta ja funktionaalisuudesta, siitä, miten ne auttavat minua ja ovat ystävä. Paljon enemmän kuin dieetit ja turha narukäsien havittelu.

Ehkä olisikin tarpeen tehdä näkökulman muutos: jos alkaisinkin arvostaa kaunista maskuliinis-androgyyniä kehoani sen sijaan, että yrittäisin turaan verrata sitä tavoittamattomissa olevaan naiskehoon?