#keisarit

[suomenmaailmanhistoria-blog]

HI4 - 1800-luku / The 19th century Suuret nälkävuodet ja ensimmäinen sortokausi // The Great Years of Hunger and the First Russification Period

BANAANI - Aleksanteri I, Nikolai I, Aleksanteri II, Aleksanteri III, Nikolai II

Aleksanteri I oli tsaari, kun Suomi siirtyi osaksi Venäjän keisarikuntaa. Suomen sota oli verrattain veretön siviilien osalta, toisin kuin esimerkiksi iso- ja pikkuviha, sillä sen muututtua valloitussodaksi oli keisarin edun mukaista kohdella valloitettavaa maata alamaisina, ei vihollisina. Hyvä keino rauhoittaa maata olivat Porvoon valtiopäivät vuonna 1808, joilla Aleksanteri I lupasi säädyille, että Suomi olisi autonominen alue ja saisi pitää Ruotsin aikaiset lakinsa. Varsinkin aateliset virkamiehet olivat mielissään siitä, että saivat pitää asemansa, joskin eri kruunun alaisena. Myös muilla valloitetuilla alueilla, esimerkiksi Puolassa, toteutettiin samanlaista politiikkaa. Autonomia antoi Suomelle tilaa kehittää omaa itsehallintoaan, ja teki tietyssä mielessä latua myös itsenäistymiselle, kun ajatus omasta kansakunnasta alkoi syntyä.

Nikolai I oli melko konservatiivinen tsaari. Hänen jälkeensä valtaan noussut Aleksanteri II oli kuitenkin uudistusmielinen, ja 1860-luvulla Suomessa tapahtui monia muutoksia sekä hyvään että huonoon suuntaan. Vuodesta 1863 valtiopäivät säännöllistyivät ja ihmisten tietoisuus politiikasta kasvoi. Lehdet, lukutaito, ja niiden myötä myös kansalaisten yhteiskunnallinen aktiivisuus kasvoivat. 

Suuret nälkävuodet 1866-1868 olivat Suomen viimeinen nälänhätä. Nälkää nähtiin samoina vuosina myös monissa Ruotsin maakunnissa. Muualla Euroopassa jo pitkälle ehtinyt teollistuminen auttoi ihmisiä selviämään vaikeista, kylmistä vuosista. Suomessa kotimainen vilja ei kuitenkaan riittänyt, eikä ulkomaankauppaa ja varoja ollut tarpeeksi, jotta huonoja satokesiä olisi voitu paikata ulkomaisella viljalla. Tilanne myös vaihteli suuresti alueittain - Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen tiloilla tilanne oli erilainen kuin esimerkiksi kainuulaisen torpparin pellolla. Kiertolaisuus lisäsi kulkutauteja ja nälkäkuolemia, ja väestömäärää mittaavissa tilastoissa nälkävuodet näkyvät selkeänä notkahduksena. Nälkävuosien aiheuttaman tuhon jälkeen suomalaista maatalous- ja elinkeinopolitiikkaa uudistettiin, ja epävarman viljanviljelyn tilalla alettiin suosia karjataloutta, joka mahdollisti maataloudesta syntyvän varallisuuden kasvattamisen - ulkomaankauppaan voitiin panostaa entistä enemmän. Suomi teollistui, sai oman rahansa markan, ja 1860-luvulla rakennettiin ensimmäinen rautatie. Elinkeinovapaus ja kaupankäynnin vapautus maaseudulla paransivat taloutta. Kuten muissakin teollistuneissa Euroopan maissa, mahdollisuudet työllistymiseen paranivat myös naisten osalta

Kansallisromantiikka leimasi koko 1800-lukua. Nationalismi oli nousussaan ja porvaristo riiteli kielikysymyksistä. Fennomaanit tahtoivat nostaa suomen asemaan, svekomaanit tahtoivat pitää ruotsin kielen valta-aseman voimassa. Kieliriita jouduttiin sysäämään syrjään painavampien poliittisten kysymysten tieltä, kun nälkävuodet osuivat kohdalle. Aleksanteri III:n ja Nikolai II:n valtakausilla aiemmin melko lämpimät suhteet tsaariin viilenivät huomattavasti, kun Suomi joutui venäläistämisen kohteeksi. Venäläistämiskausia katsotaan olleen kaksi, routavuodet 1899-1905 ja toinen sortokausi 1908-1917 joka loppui Suomen itsenäistymiseen.

[suomenmaailmanhistoria-blog]

HI1 - 1800-luku / The 19th century Imperialismi / Imperialism

Ranskan suuren vallankumouksen (1789) jälkeen kesti kymmenisen vuotta, ennen kuin väkivaltaisuudet ranskassa ja sotatoimet sen naapurimaissa loppuivat. Muut maat tahtoivat palauttaa kuninkaan valtaan, Ranska tahtoi pitää ne poissa mailtaan. Kaiken keskellä valtaan nousi korsikalainen Napoléon Bonaparte,  Ranskan ensimmäisenä konsulina vuonna 1799. Pian hän kruunasi itsensä keisariksi. Muutamassa vuodessa lähes koko Eurooppa oli hänen valtapiiriään Ranskan hallinnon hyväksyneinä satelliittivaltioina huolimatta siitä, että moni hallitsija piti Napoleonia nousukkaana. Hän ei tietyltä kannalta ollut pahaksi vallankumoukselle - uskonnonvapaus ja tasavertaisuus lain edessä kirjattiin perustuslakiin, mutta toisaalta hän oli itsevaltias ja tahtoi mm. palauttaa orjuuden ja siirtomaavallan Haitilla. Isoa-Britanniaa Napoleon ei onnistunut alistamaan tahtoonsa. Niinpä hän pakotti liittolaisensa mannermaasulkuun, joka oli kauppasaarto Iso-Britannian nujertamiseksi. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ei suostunut, sillä hän ei pitänyt Napoleonista, eikä tahtonut tuhota Ruotsin ulkomaankauppaa täysin, joten Napoleon pisti Venäjän tsaari Aleksanteri I:n hyökkäämään Ruotsiin. Suomen sota johti Suomen siirtymiseen Ruotsilta Venäjälle, ja monet muut sodat järkyttivät Eurooppaa. Napoleon hyökkäsi lopulta myös Venäjälle, mutta taistelu oli tuhoisa, ja vuonna 1814 ja hänet syöstiin vallasta ja karkotettiin Euroopasta.

Euroopan hallitsijat pyrkivät samana vuonna järjestetyssä Wienin kongressissa palauttamaan maanosan voimatasapainon ennalleen. Pysyvä tasapainopolitiikka pyrittiin luomaan palauttamalla vanhat hallitsijasuvut valtaan, sopimalla valtakunnanrajat sellaisiksi, etteivät Napoleonin valloitukset vaikuttaneet niihin, ja sopimalla yhteistyöstä vallankumouksia vastaan. Wienin kongressin päätökset turvasivat Euroopalle rauhan sadan vuoden ajan, mutta kehitystä ne eivät onnistuneet pysäyttämään. 1800-luvun alkupuolen liberalismi tarkoitti yhä ihmisarvon ja yksilönvapauden korostamista politiikassa ja taloudessa. Uskonnon- ja elinkeinovapaus olivat varsinkin porvariluokalle tärkeitä tavoitteita. Napoleon oli osaltaan antanut Ranskalle myös täysin uudenlaisen kansallistunteen ja yhtenäisyyden. 1800-lukua leimaakin kiinteästi nationalismi, joka tarkoittaa käsitystä oman kansan kulttuurillisesta, kielellisestä ja etnisestä yhtenäisyydestä ja usein myös ylivertaisuudesta. Se johti mm. Italian ja Saksan alueen vanhojen valtakuntien yhdistymiseen uusiksi kansallisvaltioiksi. Saksa teollistui nopeasti ja siitä tuli Iso-Britannian haastaja niin suurvaltapolitiikassa kuin taloudessakin. Pelkästään eurooppalainen aate nationalismi ei kuitenkaan ollut, sillä 1800-luvulla oli liikkeellä myös kiinalaisia ja amerikkalaisia nationalistiliikkeitä. Japanin keisarivallan palauttanut Meiji-restauraatio (1866-1869) on myös hyvä esimerkki oman kansakunnan ja isänmaallisuuden korostamisesta.

[suomenmaailmanhistoria-blog]

HI1 & HI2 - Antiikki / Ancient Period Aleksanteri Suuri, kreikkalainen kulttuuri / Alexander the Great, Greek culture

Uskonto, juhlapyhät ja yhteinen tarusto yhdisti hajanaista Kreikkaa sekä eri polisten välillä että niiden sisällä, ja esimerkiksi Dionysos-jumalan kunniaksi pidetyistä kulkueista ja uhrimenoista kehittyi myöhemmin kreikkalainen teatteritaide. 400-luvulla käydyissa persialaissodissa Kreikan kaupunkivaltiot yhtenäistivät voimansa. Sparta ja Ateena ajautuivat kuitenkin pian Peloponnesolaissotaan keskenään.

Makedonian kuningas Filippos II valtasi hallintonsa jatkoksi kreikkalaisten polisten alueet, ja niiden oma merkitys väheni. Hänen poikansa Aleksanteri III (Aleksanteri Suuri) nousi Persialaisia vastaan käymänsä sodan johdosta lähestulkoon myyttiseksi sankariksi kesyttämättömine oreineen, leijonantaljoineen ja ankarine äänineen. Aleksanterin kuolemasta vuonna 323 eaa. käynnistyy Kreikan historian hellenistinen aikakausi. Aristoteleen opettama Aleksanteri johti suuria sotaretkiä itään ja kaakkoon Kreikasta, ja kukisti koko Persian valtakunnan, mihin Sparta ja Ateena kumppaneineen olivat jo vuosisata sitten pyrkineet. Aleksanterin armeija koostui sekä raskaasta ratsuväestä että vihollisen ratsuväkeä vastaan tehokkaasta, pitkin keihäin varustetusta falangimuodostelmissa liikkuvasta jalkaväestä. Hänestä ei ole jäljellä aikalaiskuvauksia, vaan kaikki tekstit ovat myöhemmin hellenistisellä tai roomalaisajalla kirjoitettuja, mutta mahdollisesti aikalaislähteisiin perustuvia.

Hellenistisen aikakauden tärkein muutos klassisen kauden kulttuurista on demokratian vaihtuminen yksinvaltiuteen. Uusia filosofisia koulukuntia syntyi, jotta ihmiset löytäisivät vastauksia maailman myllerrykseen - nautiskelua korostava epikurolaisuus ja itsehillintää ja velvollisuudentuntoa korostava stoalaisuus. Samalla filosofiasta eriytyivät monet muut tieteenalat omiksi koulukunnikseen, joissa asioita tarkasteltiin pohdiskelun sijaan empiirisesti. Kielitieteiden lisäksi luonnontieteet, kuten geometria, tähtitiede, matematiikka ja maantiede etenivät harppauksin, ja maininnan ansaitsee insinööritaidon ja matematiikan mestari Arkhimedes. Egyptiin perustetusta Aleksandriasta tuli Ateenan rinnalle tärkeä oppineisuuden keskus. Veistotaide muuttui realistisemmaksi ja yksityiskohtaiseksi, rakennuksista tuli suureellisempia ja arkkitehtuuri kehittyi - doorilaista, joonialaista ja korinttilaista tyyliä yhdisteltiin vapaammin. Taidehistoriaa ryhdyttiin kirjoittamaan ylös.

Kreikan kieli ja kreikkalainen taide levisivät kaikkialle Välimeren alueelle, ja vaikuttivat suuresti esimerkiksi Rooman kulttuurin kehitykseen. Hellenistinen kausi päättyy, kun roomalaiset valloittavat kreikan 100-luvulla eaa.