Munkkeja ekaa kertaa ikinä!
Tein munkit uuniversioina ja kehuja tuli ilmavasta koostumuksesta. Oli puhe että samalla taikinalla voisi kokeilla korvapuusteja ensi kerralla.
Ohje löytyi makun sivuilta mutta ensi kerraksi teen jotain muutoksia. Tämän taikinan tein puolikkaalla ohjeella alkuperäisestä.
Ainekset (15 kpl)puolitettu(30)
25g tuorehiivaa
2,5 dlkauramaitoa (manteli)
0,5 tl suolaa
0,75 dl sokeria
0,5 rkl kardemummaa
7 dl vehnäjauhoja (puolikarkeita)
50 g maidotonta margariinia (rasvaa vähintään 60 %)
Liuota hiiva kädenlämpöiseen kauramaitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoista ensin kaksi kolmasosaa ja hieman myöhemmin loput. Sekoita pehmeä rasva taikinaan. Vaivaa, kunnes taikina ei enää tartu kulhon reunoihin. Nosta taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Kohota taikina kaksinkertaiseksi, noin tunnin ajan.
Kaada taikina jauhotetulle leivonta-alustalle. Vaivaa ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikina puolentoista sentin paksuiseksi levyksi. Ota taikinasta juomalasilla pyöreitä kiekkoja. Tee keskelle reikä ja venytä munkista rinkilä.
Kohota vegaanisia munkkeja leivinliinan alla puoli tuntia. Tee samoin lopulle taikinalle. Yhdistä ylimääräinen taikina ja leivo lisää munkkeja.
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Mittaa öljy kulhoon ja kasta jokainen munkki öljyyn. Nosta vegaaniset munkit uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 10–12 minuuttia.
Kierittele kuumat munkit heti uunista nostamisen jälkeen sokerissa. Jos munkit ehtivät jäähtyä, voit voidella munkkien pintaa öljyllä, niin sokeri tarttuu kiinni.
Taikina nousi todella hienosti ja oli helppoa työstää. En työstänyt taikinaa vaiheen kaksi mukaan vaan tiputin taikinasta saman kokoisia mönttejä jauhoitetulle alustalle ja pyörittelin ne pyöreiksi, litistin ja tein reiän keskelle levittäen sen rinkiläksi.
Öljyyn dippaamisessa mietin myös vaihtoehtoista tapaa, sillä hienosti nousseet munkithan menettivät muotonsa ja kohonneen olemuksensa kun niitä käsitteli, ja siksi päädyin pullasudilla levittämään öljyä niihin. Osalle testasin dippausta ja osalle pullasutia.
Ensi kerralla annan kohota vielä öljyn jälkeen jonkin aikaa, nyt kävi ainakin niin ettei enää uunissa paljon korkeutta tullut, vaan jäivät vähän littanoiksi.
Sokeri oli hieman haastavaa myös saada tarttumaan, joten sudin vähän öljyä pintaan myös ennen sokerointia. Vaaleammat taisivat saada paremman arvosanan tällä kertaa. Niihin en uunin jälkeen enää juurikaan öljyä lisännyt.
Näillä ajatuksilla seuraavaan testiin.
Tämä on kiva ohje siitä että tykkään paistaa uunissa mielummin kuin kuuman öljyn kanssa olla varpaillaan. Vaikka varmasti sitäkin vielä joku päivä testaan.