#paluumatka

[nuudelikuiskaaja]

Viimeistä viedään

Nyt on lopultakin palattu takaisin Suomen kamaralle, ja pitäisi tuottaa vielä jonkinlainen kooste viimeisistä päivistämme Aasiassa. (Oikeastihan istun lentokoneessa matkalla Tukholmasta Helsinki-Vantaalle, mutta päivityksen saan eetteriin vasta Suomessa.)

Viime päivityksen jälkeen jatkoimme illasta vielä hari rayan juhlimista. Kävimme sukulaisilla vierailemassa ja syömässä keksejä. Kymmeneltä illalla oli vielä jonkun sukulaislapsen syntymäpäiväjuhlat, minkä jälkeen piti vielä ampua ilotulitteita. 

Torstaina suuntasimme aamulla Johannan kanssa ilmaiselle kuntosalikäynnille, koska pitäähän jokainen ilmainen mahdollisuus hyödyntää. Illalla lähdimme katsomaan Kuala Lumpurin Chinatownia sekä pienelle automatkalle Putrayaan. Hienoa oli, vaikka puhelimen kamera ei ehkä sitä parhaimmillaan tallentanut.

  Perjantaina lähdimmekin sitten bussilla kohti Singaporea. Yleinen matkan kesto oli ilmeisesti nelisen tuntia, mutta mepä käytimme hommaan noin yhdeksän tuntia. Mutta ollaanhan tässä jo karaistuneita bussissa istujia, ei tunnu missään! Matkan pitkän keston takia emme kuitenkaan sitten illalla jaksaneet oikein muuta kuin käväistä hotellin läheisessä Chinatownissa hakemassa syötävää. Yllättävää kyllä emme päätyneet syömään kiinalaista ruokaa vaan salaattia. Mutta kunnon salaattia alkoikin olla jo ikävä. 

Lauantaina lähdimme aamusta Orchard Roadille pyörimään ja katselemaan. Päivällä pidimme puolestaan pientä taukoa hotellin kattoterassilla sijaitsevassa uima-altaassa. Illasta olikin sitten hyvä aika suunnata kohti satama-aluetta katselemaan öistä Singaporea ja fiilistelemään sen tunnelmaa. 

Pääkohteenamme sunnuntaina oli puolestaan Singaporen Botanic gardens, jonne matka taittui reippaasti kävelemällä. Haluaisinkin julkisesti varoittaa, että mulle kaikki paikat noin viiden kilometrin säteellä ovat "kävelymatkan etäisyydellä". Onneksi Johanna on asiasta kanssani samaa mieltä. Botanic garden oli mahtava paikka, jossa pidimme pienimuotoisen piknikin (eli söimme take away salaattia). Hotellille paluun koittaessa olimme kävelleet varmaan rapiat kymmenen kilometriä, joten joustimme periaatteestamme ja otimme metron takaisin. Hieman saattoivat vaatteet olla hiestä läpimärät, joten pitihän sitä käydä taas uima-altaalla vilvoittelemassa. Illasta kävimme vielä katsastamassa Little Indian ja Arab Streetin. Tällä kertaa menomatka taittui metrolla ja paluumatka kävellen. 

Maanantaina aamulla alkoi lopulta paluuni kohti Suomea. Paluumatka oli tosiaan sellainen parinkymmenen tunnin lentomaraton. Lensin Qatar Airlinesilla ensin Dohaan ja sitten Dohasta Tukholmaan, jossa vaihdoin Finnairin kyytiin kohti Helsinki-Vantaata. Dohassa vaihto oli tiukka mutta äärimmäisen sujuva, Arlandassa puolestaan vaihtoaika oli vielä lyhyempi eikä lainkaan sukkela. Olinkin sitten lopulta yksi niistä ihmisistä, joiden takia kone lähti melkein puoli tuntia myöhässä. Sori siitä. Mutta yleisesti ottaen itse lennot sujuivat kivuttomasti ja Qatarilla oli hyvät ruokatarjoilut. 

Menneet rapiat kymmenen kuukautta ovat kyllä olleet kerrassaan uskomaton elämys. Paljon on kyseiseen aikaan mahtunut monipuolisia kokemuksia, tunteita laidasta laitaan sekä ihania (ja totuuden nimissä muutamia ei-niin-ihania) ihmisiä. Nyt sitten pitäisi taas tottua elämään Suomessa, mikä on varmasti myös aikamoinen haaste. Siispä tässä taitaa olla viimeinen päivitys Kiinan vaihtovuodesta, mutta olettaisin että tulevaisuudessa palaan vielä blogin kirjoittamisen pariin tulevien seikkailuiden myötä! 

P.S. Pääsin myös läpi kirjallisen HSK-testin, jee!

[nuudelikuiskaaja]

Paluumatkalla

Kiina on jo taaksejäänyttä elämää, vaikka sitä ei olekaan ihan vielä täysin hahmottanut. Viimeisinä päivinämme juhlistimme Suvin syntymäpäiviä ruokailun ja Dorya etsimässä -elokuvan merkeissä, tapasimme myös kiinalaisia ystäviämme viimeisiä kertoja. Suvin äiti ja eno saapuivat myös Kiinaan vierailulle, joten kävimme heidän kanssaan Xuanwu-järvellä ja syömässä hotpotia. Vähän harmittaa, että en viimeisillä viikoillani ehtinyt pelaamaan koripalloa niin paljon kuin olisin halunnut, sillä ensin olin kipeä, sitten sää oli huono ja lopulta niin meillä kuin kiinalaisillakin oli valmistujaiskiireitä.

Toki lähtö Kiinasta sujui aika kiinalaiseen tapaan. Tavaroiden pakkaaminen oli ihan hirveää säätöä ja uudelleenjärjestelyä, sillä allekirjoittaneella oli rehellisesti lähemmäs neljäkymmentä kiloa tavaraa, joka piti saada jotenkin survottua matkalaukkuuhin niin, että ruumalaukku ei menisi kiloista yli. Mihin voi ihminen tarvita niin paljon tavaraa? No, pakkaaminen onnistui lopulta suhteellisen kunniakkaasti, ja oli Johannan kanssa aika jättää hyvästit Nanjingille. Pääsimme rautatieasemalle, jossa selvisi että aika moni juna Shanghaihin oli jo loppuunmyyty, mutta onnistuimme kuitenkin saamaan paikat ennen iltayhdeksää lähtevään junaan. Shanghaissa sitten selvisi, että iltakymmenen maissa Pudongin lentokentälle ei enää mennyt metroa tai lentokenttäbussia. Kukapa nyt miljoonakaupungissa enää siihen aikaan haluaisi lentokentälle? Saimme neuvon, että ensin kannattaa matkata metrolla lähemmäs lentokenttää ja ottaa sitten sieltä taksi. Näin teimme ja pääsimme lopuksi ajoissa lentokentälle, mutta olipahan taas jumalaton säätö ja laukkujen raahaaminen eestaas rappusia. Huh. Lentokentällä kaikki puolestaan sujui kivuttomasti ja pääsimme matkaan kohti Kuala Lumpuria.

Maanantaiaamuna Kuala Lumpurissa äitini ystävän poika tuli meitä lentokentälle vastaan. Ihanaa ettei tarvinnut raahata taas matkatavaroita julkisissa kulkuvälineissä. Koska hotellihuoneemme vapautui vasta lähempänä kolmea, kiertelimme ympäri KL:n keskustaa ja ehdimme syödä niin aamiaista kuin lounastakin. Lopulta hotellihuoneeseemme päästyämme lepäsimme hetken (tai ehkä vähän pidempäänkin) ja lähdimme sitten etsimään ruokaa sekä katselemaan lisää nähtävyyksiä. Yöllä päädyimme vielä katsomaan Italia vs. Espanja -jalkapallomatsia ulkoilmatorille.

Tiistaina puolestaan lähdimme päiväretkelle Melakaan, joka on KL:n lähellä sijaitseva historiallinen kaupunki. Melaka oli todella ihana ja kaunis, ehdottomasti käymisen arvoinen! Vaikka vähän kyllä mennessä ja tullessa kuumotteli, kun paahdettiin parhaimmillaan kahtasataa kilometriä tunnissa moottoritiellä, jonka nopeusrajoitus oli 110 km/h. Mutta hengissä siitäkin (ihme kyllä) selvittiin.

Keskiviikkona kävimme KL Towerissa katselemassa maisemia. Kuala Lumpur vaikutti Kiinan kaupunkien jälkeen kyllä mukavan pieneltä. Niin äkkiä sitä on tottunut eloon yli kahdeksan miljoonan asukkaan kaupungissa. Maisemien ihailun jälkeen suuntasimme KL:n ulkopuolelle äitini ystävän kotiin jättämään osan matkalaukuistamme sinne ennen yöbussimme lähtöä kohti Perhentianin saaria.

Vietimme Perhetian Kecil -saarella viisi aurinkoista rantalöllöilypäivää. Kirin lukuhaastettani lukemalla viisi kirjaa viidessä päivässä. Kävimme snorklaamassa kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla vuokrasimme oikein kanootin, jolla meloimme viereisen saaren rannalle. Ja voi jummijammi kuinka mahtavaa oli snorklata kristallinkirkkaassa vedessä! Näin kaksi valtavaa merikilpikonnaa, pienen riuttahain, kampamaneetin, klovnikaloja, hirmuisen määrän muita kaloja, ja upeaa korallia. Surullisesti samalla näkyi myös valtavat määrät kuollutta korallia meren pohjassa. Saarelta tuli myös bongattua useampi varaani, oudosti käyttäytyviä oravia, lepakoita, rottia sekä gekkoja, jotka tykkäsivät yöllä huudella huoneessamme. Yllättävän kova ääni niin pienistä otuksista lähtee.

Eilen palailimme sitten saarilta takaisin kohti Kuala Lumpuria. Pitkä bussimatka, jonka jälkeen lähdimme etsimään sopivaa vaatetusta hari rayaa varten. Sopivat mekot löytyivät lopulta (sama malli, minulle ruskeana, Johannalle mustana), minkä jälkeen kävimme syömässä japanilaista ruokaa ja ihailemassa öisten Petronas-tornien valoja. Illalla uni maistui, vaikka mitään emme olleet tehneet.

Tänään onkin sitten juhlittu ramadanin päättymistä eli hari rayaa. On syöty paljon keksejä ja muuta ruokaa sekä vierailtu sukulaisten luona. Mukavaa ajanvietettä siis. Huomenna vielä kiertelemme Kuala Lumpuria, ja perjantaiaamuna suuntaamme kohti Singaporea vielä muutamaksi päiväksi.

[nuudelikuiskaaja]

Kotimatka koittaa. Kymmenen kuukautta Kiinassa on nyt taaksejäänyttä elämää. Tähän aikaan on mahtunut paljon elämyksiä, vielä enemmän kokemuksia, sekä valtavasti ihania muistoja. Nanjingista tuli koti, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Mutta älä huoli Kiina, kyllä me vielä nähdään!