Termit tutuksi : Parabeenit
Usein purkeissa näkyy tänä päivänä maininta "ei sisällä parabeeneja", mutta mitä nämä mystiset parabeenit sitten oikein ovat?
Parabeeneja käytetään säilöntäaineina hygianiatuotteissa ja kosmetiikassa, joissain tapauksissa myös elintarvikkeissa. Parabeenit estävät bakteerien ja sienten kasvua ja ne ovatkin kaikista yleisin ja tutkituin säilöntäaineryhmä. Parabeeneille voi allergisoitua, mutta se on kovin harvinaista, lisäksi mm. kosmetiikassa käytetyt pitoisuudet ovat niin pieniä, että ne harvoin aiheuttavat minkäänlaisia oireita. EU sallii yksittäisten parabeenien pitoisuuden olevan 0,4% ja seoksena määrän on oltava alle 0,8%.
Joissain tapauksissa parabeenit on yhdistetty rintasyöpään, mutta viimeisimpien tutkimusten mukaan näillä kahdella ei kuitenkaan olisi yhteyttä, tämän kohun myötä parabeeneilla on hieman huono maine, vaikka ne ovat todellisuudessa turvallisin säilöntäaineryhmä. Yleinen viranomaisten kanta onkin, että tämänhetkisellä parabeenien käytöllä ei ole terveysriskiä. Parabeeniallergikkoja Suomessa vuosina 1995-96 oli ainoastaan 0,3%.
Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä parabeeneista, mutta minä en niitä erityisesti myöskään välttele.
Kartatteko te jotain tiettyä kosmetiikan ainesosaa?
-Mimmi
PS. Tiesitkö, muun muassa mustikka sisältää parabeeneja jotka toimivat marjan omana säilöntäaineena!















