Tunnevuoristorata
ja kyllä, ei voi olla huomaamatta, että se aika kuusta lähestyy taas uhkaavasti. Mistäkö sen huomaa? No minäpä kerron. Tämä ei tule olemaan mitään kaunista, ylevää ja aikuista, vaan rumaa, pikkumaista, lapsellista ja likaista. Hormonit + muutenkin erityisherkkyys, ai että... Olin tiistaina paritanssitunnilla. Tanssipari painoi minut rintaansa vasten, koska valssissa nyt vaan kuuluu tunkea toisen henkilökohtaiseen tilaan. Meinasin kiljua, koska ai vittu, tissit perkele! Sattui. Aloin myös itkeä, kun en meinannut tajuta muutamaa askelkuviota sitten millään. Opettaja varmaan piti minua helvetillisenä kakarana, joka ylireagoi ja on vaikea ihan vaan ollakseen vaikea. Mutta ei siinä mitään, vähän kiusallista vaan, ei mennyt päivä pilalle. Pieren vittu koko ajan, ja suoli haluaa tulla tyhjennetyksi sellaiset vähintään 4 kertaa päivässä. Eilen muistin taas, että ai niin, lapsuudenystäväni, joka on aina ollut minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä, on menossa tänä viikonloppuna Desucon Frostbiteen. Minä en ole menossa. Se vitun paska ei koskaan edes kysynyt haluaisinko lähteä mukaan. Se menee sinne pitämään seuraa yhdelle pojalle, jonka se on tavannnut netissä. Joo, ymmärrän ja haluan ymmärtää, ettei siinä välttämättä kolmatta pyörää kaivata, mutta olisi voinut edes kysyä, niin olisin voinut kohteliaasti kieltäytyä tai jotain. (Varoitin, että olen pikkumainen). Tuntuu ihan vitun perseiseltä, ettei ole minkäänlaista luottamusta. Ei minulla ole mitään haluja tulla niiden väliin, olisi vaan ihan kiva, jos mainittu kaveri kertois mulle elämästään jotain muutakin kuin lukuisten sairauksiensa ja vammojensa määriä ja oireita. Välillä (ja varsinkin hormonaalisesti tällaseen aikaan) tuntuu vaan, että se haluaa päästä kokonaan minusta eroon. Kaikki muu tulee aina ensin, oli kyse sitten sen porukoista (joiden kanssa se muuten vieläkin asuu 24/7) tai ihan vaan VITTU UNIRYTMISTÄ. KENEN NUOREN AIKUISEN ELÄMÄ KAATUU SIIHEN, JOS SE SAA YHTENÄ YÖNÄ NUKUTTUA 8 TUNNIN SIJAAN 6????!!!! Ollessani hormonaalisesti tällaisessa tilassa, en voi olla ajattelematta, että se ihminen haluaa vaan päästä musta eroon. Ja ihmekös tuo, kun muutun kerran kuussa tällaiseksi monsteriksi. Taidan mennä suihkuun itkemään. Sen jälkeen maskeeraan itseni pojaksi (tai tosi tyttömäiseksi tytöksi), lähden baariin ja toivon, ettei yksikään haiseva vanha ukko yritä mitään.








