Yksi Hovimäki-sarjan muistettavimpia juonikuvioita on toisen tuotantokauden rakkaustarina Carl Magnuksen ja Esterin välillä. Se on monestakin syystä kiinnostava ja jopa uniikki.
Tarinahan menee tiivistetysti näin: on tyttö ja poika jotka kasvavat yhdessä. Juuri kun murrosiän kuohut ovat alkaneet ja ystävyys on muuttunut molemminpuoliseksi ihastukseksi, poika lähetetään opiskelemaan. He tapaavat uudelleen kun molemmat ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, ja muhimaan jäänyt ihastus muuttuu molemminpuoliseksi rakkaudeksi. Poika lähetetään uudelleen opiskelemaan, ja joutuu sitten olosuhteiden pakosta kihloihin nätin mutta sovinnaisen serkkunsa kanssa. Onnettomuus riistää serkulta tämän omaisuuden, eikä poika pysty irtautumaan kihlauksesta vaan nai kihlattunsa jota ei rakasta. Tytön sydän särkyy koska hänen rakkaansa kuuluu nyt toiselle, mutta hän päätyy järkiavioliittoon mukavan vanhemman miehen kanssa. Muutaman vuoden kuluttua mies menehtyy, ja tyttö saa tietää olevansa aatelismiehen avioton lapsi, ja matkustaa suurkaupunkiin etsimään sukulaisiaan. Tällä välin poika on onneton järjestetyssä avioliitossaan, mutta sitten hänen vaimonsa kuolee. Sillä välin tyttö päätyy kihloihin konnamaisen miehen kanssa. Poika saa tietää tästä ja ryntää estämään avioliiton, mutta saapuu liian myöhään. Tyttö huomaa pian että uusi avioliitto oli erehdys, mutta ei pääse pakenemaan siitä. Poika palaa kotiin hoitamaan sukutilaansa. Tytön aviomies tekee vararikon ja surmaa itsensä, jolloin tyttö matkustaa takaisin kotiin. Lopussa tyttö ja poika saavat toisensa.
No huh! Tässä tarinassahan on tarpeeksi käänteitä ja materiaalia vaikka kahteen romanttiseen romaaniin. Sarjan kattama aika on kuitenkin vähän yli kymmenen vuotta, ja sikäli kaikki käänteet "mahtuvat" siihen hyvin ilman että on vaaraa tapahtuma-ähkystä. Onko tässä huomattavissa Kirsti Mannisen eli kirjailijanimeltään Enni Mustosen kädenjälki?
Aloitetaan ehkä hieman ilmiselvästä asiasta: Carl Magnuksen ja Esterin roolit on sarjassa näytelty hyvin. Sekä Minna Haapkylän esittämä nuoruuden kiihko että Marc Gassot'n kauriinsilmäinen charmi toimivat juuri niissä kohtauksissa, joissa se on tarpeen. Myös hahmojen nuoria versioita esittävät näyttelijät suoriutuvat tehtävistään hyvin. Muutenkin heidän rakkaustarinansa on sarjassa esitetty hyvin visuaalisesti. On vihaisia ja kaipaavia katseita, suudelmia, kosketuksia sekä korvapuusteja. Monen muun parin romanssi jää sarjassa viitteellisemmälle tai verbaalisemmalle tasolle. Carl Magnus ja Ester ovat myös ensimmäiset nimetyt hahmot jotka sarjan alussa nähdään, ja myös viimeiset jotka viimeisessä jaksossa näytetään. Katsoja siis näkee alusta alkaen heidän tarinansa tärkeänä.
Visuaalisuuteen lisättäköön vielä maininta Esterin hiusväristä. Punahiuksiset sankarittaret ovat suomalaisessa fiktiossa melko harvinaisia. Muunmaalaisista mainittakoon Vihervaaran Anna Shirley, Hämähäkkimiehen tyttöystävä Mary Jane Watson ja Peppi Pitkätossu. Siltäkin kannalta Hovimäki erottuu edelleen muista vastaavista tarinoista.
Carl Magnuksen ja Esterin tarina on harkiten rakennettu. Se alkaa kauden ensimmäisestä jaksosta ja jatkuu aina viimeiseen asti, ja jokaisessa jaksossa on jokin uusi tapahtuma tai käänne, pienempi tai suurempi. Käänteet on rytmitetty hyvin. Strategisesti tekijät eivät venytä rakkaustarinaa cliffhangerin avulla seuraavalle tuotantokaudelle, vaan toista kautta alusta asti seurannut katsoja palkitaan lopulta viimeisessä jaksossa tyydyttävällä lopulla. Jos tarina olisi venynyt pidemmäksi se olisi voinut menettää vetovoimaansa, mutta 11 jaksoa katsojille ja kaksitoista vuotta hahmoille on juuri sopivan pitkä aika jännitteen ylläpitämiseksi. Katsoja ehtii kiintyä hahmoihin ja toivoa heille onnellista loppua.
Tarinassa käytetään myös jonkin verran viihteellisemmästä kirjallisuudesta ja elokuvista tuttuja konventioita, mutta kuitenkin jonkin verran realistisemmalla tavalla kuvattuina. (Hovimäki-sarja tasapainoilee muutenkin jatkuvasti, joskus paremmin ja joskus ei, historiallisen kuvauksen ja ihmisten välisen draaman välillä.) Kartanon perijä rakastuu köyhään mutta hienostuneeseen tyttöön - koska he kasvoivat yhdessä, ja tyttö on saanut saman kasvatuksen kuin poika. Carl Magnus, tarinan miespääosa, ei ole mikään kiiltokuvapoika tai suoraselkäinen romaanin sankari, vaan omat heikkoutensa ja vahvuutensa omaava hahmo. (Kiinnostavaa hänen hahmossaan on muuten se, että annetaan ymmärtää että hänen on ollut vaikea varttua sekä ilman isää että kuolleen ja siksi arvostelujen yläpuolella olevan isänsä varjossa.) Ester saa tietää olevansa aatelisen miehen avioton lapsi, mutta paljastus tulee yllätyksenä vain hänelle itselleen, sekä useampi hahmo että katsojat ovat tienneet sen jo alusta alkaen. Esteriä liehittelee sama mies joka teki kadettikoulussa Carl Magnuksen elämästä helvettiä. Aiemassa jaksossa todettiin että Löwenstiernan sisar on Ullan tuttu Tukholmassa asumisen ajoilta, ja he itse asiassa kohtaavat toisensa nimenomaan Ullan takia, eli kyse ei ole pelkästä sattumasta.Carl Magnus juoksee dramaattisesti kirkkoon estääkseen Esteriä menemästä naimisiin roiston kanssa - ja saapuu perille liian myöhään. Ja lopussa rakastavaiset tietenkin kohtaavat toisensa kauniissa maisemissa ja suutelevat.
Näin 20 vuotta alkuperäisen esityksen jälkeen voi todeta, että Esterin ja Carl Magnuksen tarina on edelleen mainiosti rakennettu. Tosin Esterille annetaan ehkä vähemmän tehtävää ja kehityttävää itsenäisenä hahmona tarinassa. Carl Magnus on paitsi kolmiodraaman keskiössä myös nuori mies, joka etsii paikkaansa kartanonomistajana ja vastuunkantajana.
Hovimäki on oikeastaan uniikki tapaus suomalaisessa tv:ssä. Meillä ei ole historiallisten tv-sarjojen laajaa valikoimaa kuten on genren vallitsevassa tuottajamaassa Isossa-Britanniassa. Historiallinen miljöö on toki usein nähtävissä elokuvissa, varsinkin suurmiesten ja nykyään myös suurnaisten elämäkertaelokuvissa, mutta historiallisia sarjoja Suomessa tehdään melko vähän. Kovin usein "historiallinen" tarkoittaa suomalaisessa kontekstissa samaa kuin "sota-aikaan sijoittuva". 1800-luvulle sijoittuvia tuotantoja ilmestyy harvemmin. Carl Magnuksen ja Esterin tarina on siis alkuperäisesityksensä aikaan ollut jotain uutta ja erilaista, eikä se ole saanut kilpailijoita uudemmista sarjoista. Kenties katsojilla on ollut muistissa 90-luvun Austenmania, eli aika jolloin Jane Austenin teoksista ilmestyi monia laadukkaita filmiversioita, ja jotka saivat lukijat ja katsojat sankoin joukoin kiinnostumaan Austenin kirjoituksista. Katsojat ovat siis mahdollisesti Hovimäkeä katsoessaan ilahtuneet kotimaisesta versiosta ulkomaalaisesta laatu-tv-sarjasta jossa on tarjolla dramatiikkaa komeissa puvuissa ja lavasteissa.
Carl Magnuksen ja Esterin välinen rakkaustarina ei omasta mielestäni välttämättä ole kakkoskauden paras tai kiinnostavin osa, mutta ei voi kieltää ettei se olisi hyvin rakennettu ja onhan se jaksanut kiinnostaa katsojia ensimmäisen esityksen jälkeenkin.
