#punamulta

[kiimaisetmuumipeikot]

Muumipapan urotyöt:

[kermankuorijat]

Perinnöksi rakkauden punaista

Enoni kutsui meidät koolle mummolan vanhaan pihasaunaan, joka sijaitsi punaisine hirsineen metsän reunassa. 

Saunan parhaat ajat olivat 80-­luvun alussa. Muistan pienenä tyttönä tallustaneeni sinne liian suurissa saappaissa joulusaunaan katsellen tähtitaivasta pakkasen purressa. Nyt saunan valurautainen pata odotti lämmittäjää. 

Putsasimme padan ja laitoimme tulen sen alle. Pumppasimme pihakaivosta vettä ja kannoimme padan täyteen. Kevät oli koittanut joten oli aika keittää punamultamaalia. 

Enoani pystyi kutsumaan jo konkariksi, mutta meille nuoremmille kokemuskerta oli ensimmäinen. Käskystä toteutimme vaadittavat työvaiheet. Lisäsimme puita padan alle, sekoitimme sihtiruisjauhot velliksi joka muistutti lettutaikinaa. Padassa olleen veden sekaan lisättiin rautavitrilliä antamaan maalille laho-­ ja homesuoja maalattavalle puulle. 

Veden alkaessa kiehua täyttyi sauna vesihöyryllä tehden siitä utuisen. Lisäsimme kiehuvaan veteen koko ajan sekoittaen ruisvellin. Padan pintaan nousi paksu vaahto, joka muistutti lähinnä väriltään ja koostumukseltaan täydellistä cappucinoa aamuisessa torikahvilassa. Enoni tokaisi että nyt sitten vaan keitellään ja jakoi jokaiselle 15 minuutin sekoitusajan, koska pohjaanpalamisen riski oli suuri. 

Kyllähän sitä keiteltiinkin, lähes kolme tuntia. Hämmensimme pataa ja lisäsimme puita. Koostumus muuttui kirkkaammaksi ja siihen tuli liisterimäinen tuntuma jota keittämisellä haimmekin. Oli aika lisätä suola säilymisen parantamiseksi ja punnita oikea määrä punamultaa. Tuli sai sammua ja pata jäähtyä hiljalleen kun vähitellen siihen lisättiin punamultaa. Ensin se oli kuin marjapuuroa ja hiljalleen väri syventyi ja muuttui täyteläämmäksi. 

Sävyn ollessa oikea oli maali melkein valmista. Sekaan kaadettiin vielä vernissaa, joka parantaa levitettävyyttä ja antaa suojaa puulle. 

Sain olla onnekas joka pääsi ensimmäisenä testaamaan uuden maalin levitettävyyttä ja peittävyyttä. Kun kastoin pensselin höyryävään maaliämpäriin olin aidosti innostunut kokeilusta ja rehellisesti sanottuna rakkauteni punamultamaaliin roihahti liekkiin. Vaikka ammatissani käytän paljon erilaisia maaleja en ole koskaan saanut maalata niin hyvällä maalilla. 

Tykästymiseen vaikutti toki maalin helppo maalattavuus, peittävyys sekä kestävyys, mutta suurempi syy oli perintö jonka olin saanut. Enoni oli oppinut oikean tavan keittää maalia isältään ollessaan puolta nuorempi kuin minä nyt. Voin hyvin kuvitella erittäin pedanttina tunnetun edesmenneen Vaarini tarkan ohjeistuksen maalin valmistuksessa. Kaikki oli mitattu ja punnittu säntillisesti ja keittoajan kelloa oli seurattu tarkoin. Sen päämäärätietoisen ohjeistuksen kautta on enollani nyt eväät jatkaa ja jakaa tämä perinne meille nuoremmille ja opastaa kuinka tehdään täydellistä Rakkauden punaista punamultamaalia.