Kirjoittaja Lasse Kristeri, yli-insinööri
Sarjassa kadunnimet kertovat Kolmionkatu on huono kertoja - ei sillä katuna ole paljonkaan kerrottavaa. Asemakaavaan se merkittiin vuonna 1955 muodostamaan yhden sivun kolmiosta Hatanpään valtatie – Lahdenperänkatu – Kolmionkatu. Tästä kolmiosta katu on saanut nimensäkin. Kadun sijaintipaikalla on historiaa paljonkin, joten olkoon Kolmionkatu karttapaikkana seuraavalle.
Palataan ajassa taaksepäin: mennään vuoteen 1540, josta alkaa asiakirjoihin perustuva historia Härmälän - Rantaperkiön seuduilta. Silloin täällä oli kaksi vaurasta taloa Härmälä ja Hauhala, joista viimemainittu rajoittui Pyhäjärveen. Vuoden 1571 hopeaveroluettelossa näitä taloja omistivat Jöns ja Niilo, silloisia Pirkkalan ”ökyrikkaita”; ketkä sitä ennen, ei ole tiedossa.
Vuonna 1629 talot yhdistettiin ja läänitettiin luutnantti Karl Sigfridinpojalle ja hänen puolisolleen Kristiina Kristofferintyttärelle eliniäksi. Muutaman aikaisemman omistajasuvun jälkeen tämä Härmälän ratsutila siirtyi Hatanpään kartanon hallintaan vuonna 1759. Isännäksi tuli Hans Henrik Boije, vapaaherra ja Kustaa III:n suosikki, poliitikko, maaherra ym. - mahtava mies, joka Hatanpään lisäksi omisti monia tiloja eri pitäjissä. Härmälän seutu oli tuohon aikaan lähes asumatonta erämaata ja kuului Messukylään.
Kolmionkadun seutu 1900-luvun alussa. Karttakuva Juhani Hildénin Huvilarannikko kirjasta
Boije myi Hatanpään Gabriel Ahlmanille vuonna 1778 - vuosi ennen Tampereen perustamista. Ahlman muistetaan mm. hänen nimeään kantavasta maatalousoppilaitoksesta. Viimeistä suuruutensa aikaa kartano eli Idmanien omistuksessa vuodesta 1825 vuoteen 1913, jolloin sen silloinen omistaja Fedi Idman myi Hatanpään sivutiloineen, maineen ja mantuineen Tampereen kaupungille. Vaikka kartanon maat torppineen ja muine vuokra-alueineen olivat kaupungin omistuksessa, kuului alue hallinnollisesti Messukylään vuoden 1920 alkuun asti. Rantaperkiö ja Härmälä sijaitsivat tuolloin Tampereen omistamalla maalla Messukylän pitäjässä!
Suomessa oli 1700-luvulta torpparilaitos: vuokraviljelijät – torpparit - maksoivat viljelemistään maista vuokraa tekemällä isännälle taksvärkkiä eli sovitun määrän työpäiviä vuodessa. Hatanpään kartanollakin oli 11 torppaa, Boijen aikana muodostettuja.
Vihijoen eli Flinkin (Plinkin) torpan rakennukset sijaitsivat juuri puheena olevan kolmion alueella. Rautatien toisella puolen oli Rautaharkon torppa ja nykyisen kirkon seutuvilla Solinin torppa. Kartanon tultua v. 1913 kaupungin omistukseen torpparisopimukset jäivät voimaan.
Sisällissodan jälkeen säädettiin ns. torpparilait, joiden perusteella torpparit saivat lunastaa tilat omikseen. Niinpä Rantaperkiön ja Härmälän torpparitkin tekivät Messukylän vuokralautakunnalle lunastusanomuksen. Anojien pettymykseksi todettiin kuitenkin, että kun maat omistaa kaupunki, lait eivät näitä torppia koske. Pitkien neuvottelujen jälkeen vuokrasopimukset kaupungin kanssa uudistettiin muiden osalta, mutta Vihijoen peltojen viljelyoikeuden menetys, tilan keskeisen sijainnin takia, korvattiin rahalla. Torpan maille laadittiin 1920 luvulla asemakaava lähinnä omakotiasutusta varten; tämän jälkeen asutus Rantaperkiössä ja Härmälässsä varsinaisesti alkoi.
Kaupungista Härmälään tultaessa ylitettiin rautatie ortodoksikirkon kohdalla, siitä mutkitellen Viinikan nykyisen risteyksen seutuville, josta rautatien vieressä kulkevaa tietä Alanderin ylikäytävän kautta Rantaperkiön puolelle. Ylikäytävä eli tasoristeys oli nykyisen Kolmionkadun puolivälin paikkeilla. Pian ylikäytävän jälkeen tie haarautui kahtia: toinen haara vei nykyisen Lentokentänkadun suuntaa noudatellen Rukkamäen kautta Lempäälään ja toinen haara Pirkkalaan. Ylikäytävä jäi pois käytöstä, kun Lahdenperänkatu johdettiin kulkemaan rautatien alitse.
Hatanpään valtatie rakennettiin kaupungista kartanoon ja rautatien viereen syntyneelle teollisuusalueelle asti 1920 luvulla; Vihijoen (Vihiojan) yli Rantaperkiöön ja Härmälään päästiin vasta 1930-luvulla. Bussiliikenne tänne alkoi Viinikan kautta kiertäen 1920-luvulla.
Kolmionkadun ”yläpään” seutu on iät ajat ollut tärkeä liikenteen solmukohta. Nytkin siinä liikennejärjestelyjä suunnitellaan!
Kouluja oli 1800-luvun lopulla vielä harvassa. Rantaperkiön ja Härmälän lasten lähin kansakoulu oli Messukylän kirkolla. Lukemista ja laskemista opeteltiin kiertokoulussa, jota käytiin Rantaperkiössä mm. Lindin talossa em. tienristeyksen lähellä.
Kartanon isäntä Fedi Idman piti koulunkäyntiä, oppimista ja kansan valistamista tärkeänä. Niinpä hän perusti vuonna 1897 alustalaistensa lapsille yksityisen Hatanpään koulun ”kolmiomme” kohdalle radan toiselle puolelle. Patruuna palkkasi kouluun kolme opettajaa ja maksoi näiden palkat. Seitsemän vuoden kuluttua Idman lahjoitti koulun rakennuksineen ja tontteineen Messukylän kunnalle, joka sitoutui jatkossa koulun ylläpitoon. Pian koulussa oli jo 60-70 oppilasta ja sitä jouduttiin laajentamaan, piirustukset laati arkkitehti Vivi Lönn.
Kun Hatanpään alue tuli hallinnollisesti osaksi Tamperetta vuonna 1920, Messukylän kunta lakkautti koulun, sai tuomioistuimen päätöksellä rakennukset ja tontin omikseen, ja perusti paikalle lastenkodin. Kaupunki hankki koululle uudet tilat Lindgrenin huvilasta nykyisen Haapakujan päästä.
Tällä hetkellä Vihijoen eli Plinkin torpan mailla on mm. 50-vuotias Hatanpään koulu. Kolmion sisällä on useita kerrostaloja, ”Hatanpäänhovi”. Lisää on rakenteilla ja asuntoyhtiöitten nimiksi näyttää paikan historiasta otetun Plinkintorppa ja Plinkinpuisto.
Näihin aikoihin 90 vuotta sitten käytiin sisällissodan veriset Tampereen taistelut, joista tämän kevään aikana on paljon kirjoitettu, ja ovat ne olleet monella muullakin tavalla näkyvästi esillä. Ei sivuuteta niitä tässäkään!
Valkoisten saartorengas punaisen Tampereen ympärillä kiristyi maaliskuun lopulla 1918. Valkoiset hallituksen joukot lähestyivät kaupunkia mm. etelään johtavan rautatien suunnassa. Lempäälässä ja siitä kaupunkiin päin käytiin useita taisteluja punaisten joutuessa vastarintaa tehden perääntymään. Punaisten käytössä oli mm. kaksi panssarijunaa, jotka ”syöksyjä” tehden viivyttivät valkoisten etenemistä
Rantaperkiöläisistä oli koottu punakaarti, ”jonka ensimmäinen sotatoimi oli Hatanpään tallien valtaus ja hevosten evakuointi. Sen jälkeen Rantaperkiön kaarti toimi ratsujoukkona suorittaen harjoitusten lomassa vartiointia ja tiedustelua Rantaperkiön eteläpuolella”.(6)
Maaliskuun alussa punaisten esikunta määräsi ratsujoukon pohjoiselle rintamalle Lylyyn, josta se ”jalkaväkenä” palasi Tampereen eteläpuolelle, hevoset tarvittiin huoltokuljetuksiin.
Maaliskuun 25. päivänä rintamalinja Rantaperkiössä ”kulki Sommerin ja Lindgrenin rannasta Vihijoen torpan ja Alanderin ylikäytävän ja silloisen Hatanpään koulun pohjoispuolitse Uotilan ja Finnin länsipuolitse Vuohenojalle”.(6) Tätä linjaa Rantaperkiön kaartikin oli puolustamassa, majoituspaikkanaan edellä mainittu Hatanpään koulu.
Myöhään illalla etelän suunnasta, rautatien länsipuolta tulleet valkoiset saavuttivat Hatanpään aukeat. ”Pilvien lomasta pilkoittava kuu valaisi kulkuamme ja antoi salaperäisen tunnelman vaelluksellemme. Jo näkyivät Tampereen valot, yhä jännittyneemmäksi kävi mieliala.”(7)
Yleisesti odotettiin, että seuraavana päivänä ratkaistaisiin Tampereen kohtalo. Jos oli mieliala jännittynyt valkoisten puolella, sitä se oli punaistenkin keskuudessa, ja toiminta sen takia hermostunutta. Koululle majoittunut kapinallisjoukko sai illalla tiedon, että valkoiset ovat jo radan länsipuolella Rantaperkiössä. ”Kaartin pääosa lähti niiltä sijoiltaan kiiruhtamaan kohti Tamperetta. Se ei huolehtinut lähtönsä tiedottamisesta niille jäsenilleen, jotka olivat ulkosalla.. Yli 20 nuorukaista jäi Vihinojalla asemiinsa ratapenkereen takana.”(7)
Valkoisten tullessa yllättäen paikalle jotkut onnekkaimmat onnistuivat pakenemaan, osa jäi vangiksi ja ammuttiin Taipaleen vainion ”veriladossa”. ”Veriladon tapausta ei virallinen historia tunne. Ainoastaan Messukylän historia tietää 8 Messukylän miehen teloitetun Hatanpään pellolla.”(6)
Edellä kerrotuissa taisteluissa sai useita kymmeniä miehiä surmansa, niin valkoisten kuin punaistenkin puolella.
Seuraavana päivänä ei Tampereen kohtaloa ratkaistu; sota jatkui vielä useita päiviä huhtikuun puolella, jolloin raskaimmat taistelut käytiin. Punaisten peräännyttyä Rantaperkiöstä muodostui seuraava rintamalinja Hatanpään kartanon tasolle.
Rantaperkiöön sijoitetut valkoisten tykit tulittivat Pyynikkiä ja Pispalaa, tulenjohto oli Hatanpään koululla ja eräässä rannan huvilassa. Vastaavasti punaiset ampuivat Pyynikiltä päin Rantaperkiöön ja Härmälään. ”Yksi tykki tuhoutui punaisten pommituksessa ja samalla meni pala Laxin pirtin nurkasta.”(6). Tykkitulta jatkettiin lähes siihen asti, kun Tampere 6.4., näkökulmasta riippuen, vallattiin tai vapautettiin.
LINKKI: http://www.harmala-seura.net/artikkelit/showarticle.php?id=9
