camilla läckberg: noita (683 sivua)
oon saattanu joskus aiemmin mainita että oon jo suunnilleen luovuttanu dekkarien suhteen koska niissä on aina päähenkilöinä lähinnä a) 40-vuotiaita alkoholiongelmaisia man pain -miehiä ja/tai b) niiden sosiaalisesti kömpelöitä seksualisoituja naistyöpareja. päätin lukee tän koska tää oli ilmanen ja kelasin että naisen kirjoittama dekkari ei ehkä mee sellaseks mieskirjailuks. tää oli kummallinen lukukokemus koska tää välillä tuntu melkein joltain chick lit -kirjallisuudelta ja mua jotenki ärsytti ku selitettiin miten kaikki aina joissain väleissä juo viiniä ja pusuttelee puolisoitaan (mut se onneks jäi vähemmälle loppupuolella).
tykkäsin siitä et tässä kirjassa oli paljon, paljon henkilöitä nii ei heti arvannu kuka oli syyllinen, mut välillä mietin että onkohan tässä jo vähän liian montaki teemaa/henkilöö/isoo asiaa käsittelyssä. kyllä ne asiat lopulta yhdisty mut välillä meni vähän oudoks enkä myöskään tiedä mitä mieltä oon turvapaikanhakijahahmojen ja kasuaalisti rasististen paikallisten kuvauksista vaikka niillä varmaan hyvää tarkotettiinkin. siitä sit taas oon varma et mua ärsytti kirjan lgbt-hahmot ja se miten homoutta käsiteltiin tai niinku... en voi täysin spoilaamatta selittää mutta jäi vähän huono maku suuhun. ylipäätään tykkäsin kyllä kirjasta joistain ärsyttävistä henkilöistä huolimatta niin paljon et jaksoin sen kokonaan lukee ja halusin kovasti tietää mitä oikeesti oli käynyt (vaikka loppuratkaisu oliki vähä pettymys. kai)
+ ilmeisesti sarjassa on noin 7472 kirjaa jotka on kaikki samanlaisia ja pakko todeta etten toista vastaavaa kyllä jaksais, saati sitten yheksää.
++ ärsytti töksäyttelevä kirjotustyyli jossa siis ei ollu sivulauseita. vaan tälleen alotetaan uusia lauseita. vaikka vois vaan käyttää pilkkua.
