SANKARIT 2014
julkaistu Tuli & Savu -lehdessä, nro 77&78
Tapahtumat sijoittuvat Sankarit 2014-seminaariin Kulttuuritehdas Korjaamolle. Näyttämöllä mahdollisesti tuoleja rivissä. Taustalla videoprojektio (ei välttämätön). Katsomossa joukko liikemiehiä, -naisia ja -hermafrodiitteja, ennakkotietojen mukaan he ovat “alansa uudistajia, digitaalisen vallankumouksen soihdunkantajia”. Valokuvaaja kulkee kyyryssä ympäri tilaa etsien sopivaa kulmaa. Kaikki odottavat malttamattomina kuohuviinitarjoilua.
Ovesta salin takaosassa astuu sisään kaksi timmivartaloista karvatonta mongolialaisorjaa, kantaen harteillaan höyläämättömistä laudoista ja aaltopahvista rakennettua arkkua, jonka sisältä kuuluu “niinkuttelevaa” yksinpuhelua. Arkku asetetaan näyttämölle, kansi avataan, ulos astuu hermostuneen oloinen parrakas mieshenkilö. Mongolialaisorjat saavat vuoron perään paniikkikohtauksen ja poistuvat näyttämöltä. Mies pyyhkii hetken kyyneleitä kasvolta ennenkuin alkaa lukea iPhonelta anteeksipyytelevään sävyyn:
Minut nimitettiin sukupolveni ääneksi, vaikka kirja, joka nosti minut yleisön tietoisuuteen koostui vain litteroiduista äänitteistä, toisten puheesta. Minua pyydettiin esittelemään viisi teesiä sukupolvi Y:n työstä mutta kirjoitinkin runon. Luen sen teille kohta.
Puhuja tuijottaa tekstiä iPhonen ruudulla pää kumarassa, ylitietoisena siitä, että hänen puheensa hieman takeltelee. Raul Grünstein ilmaantuu salin takaosaan, huokaa syvään ravistellen päätään ja poistuu näkyvistä. Puhuja jatkaa monotoniseen sävyyn:
Runo:
Olen vapaa, olen arvokas. Olen tuloshakuinen, yhteistyökykyinen ja laajasti verkottunut psykofyysinen entiteetti. Olen robotti, toimin lääkkeillä. Olen hyödyllinen, olen siis olemassa.
Puhuja nostaa katseensä, kiinnittää sen johonkin katsomon viimeisen riivin yläpuolella olevaan pisteeseen, köhii ja jatkaa puhumista monotoniseen sävyyn:
Vuosi 2014 oli taistelun vuosi. Vapautumisen vuosi. Järjestettiin kalliita seminaareja, hastageja oli opittu käyttämään tehokkaasti, some-näkyvyys oli huippuluokkaa. Puhujille ei maksettu, mutta heille luvattiin näkyvyyttä ja ilmaista juotavaa, se oli pelin henki. Talkoohenki. Yhdessätekemisen henki.
Kiitos, yrittäjä 2014, että nostat Suomen taantuman suosta. Kiitos että jaksat urheasti taistella isänmaan ja pääoman etujen puolesta. Piittaamatta omasta uupumuksestasi, masennuksestasi, loppuunpalamisestasi, itsemurha-ajatuksistasi. Sinä olet hehkuvaa rautaa. Piittamatta yrittämisen hankaluudesta, korkeasta verotuksesta, korkeista työnantajamaksuista, työaikalaista tai muista kapuloista kehityksen rattaissa, kannat vastuusi, elät täysillä ja uskallat näyttää sen.
Lyhyt tauko. Puhuja nielaisee pari kertaa. Jatkaa kuten aiemmin.
Vuonna 2014 kukaan ei enää puhunut luokista. “Luova luokka” oli poikkeus joka vahvisti säännön. Ellet kuulunut “luovaan luokkaan” olit hyödytön, eli sinua ei ollut olemassa. Luuserit vaiettiin ulos.
Vuoden 2014 alussa sana “sukupolvi” trendasi googlessa ennennäkemättömällä voimalla. “Hipster” oli out. “Y-sukupolvi” oli in. Olihan se kätevää: sukupolvi-käsite tasoitti lopullisesti tuloeroihin perustuvan luokkajaon ja kertoi, että olimme kaikki samassa veneessä. Älypuhelimia ja lukulaitteita meni kaupaksi enemmän kuin koskaan. Mindfullness-kurssit kaikki täyteenbuukattuja, Starbucksin edessä jono ympäri vuoden, nuorisonäytelmät loppuunmyyty – kulttuuri selkeästi kukoisti määrärahojen leikkauksista huolimatta.
Kokaiini oli edelleen paskaa mutta itäeurooppalainen metamfetamiini teki tuloaan. Sydän hakkasi kuin kolibrilla ja ikenet vuotivat verta, mutta mitäpä oman start-upin ja elävän kaupunkikulttuurin eteen ei olisi valmis tekemään?
Kaikki oli kaupan. Kaikki oli aina ollut kaupan, mutta kaikkea ei ollut aina osattu myydä yhtä tehokkaasti.
Kun häpeä viimein onnistuttiin kitkemään kollektiivisesta tajunnasta oli suomalaisenkin helppo pärjätä kansainvälisessä kilpailussa.
Kiihtyvässä mediaympäristössä muistijäljen jättämiseksi oli keksittävä yhä nokkelampia keinoja. Kevät-kesäsesonki 2014 muistetaan ennen kaikkea käyntikortteihin painetuista, toinen toistaan rivommista työntekijöiden alastonkuvista. Monet freelancerit teettivät itseään esittäviä muovisia action-figuureja, varakkaimmat real-dolleja, joita jaettiin avainasiakkaille. Kivat tyypit nieli muutakin kuin ylpeytensä.
Kristinuskon äkillisen ja kerta kaikkiaan kokonaisvaltaisen katoamisen myötä vahvemman oikeudessa ei enää nähty mitään väärää ja sana “raiskaus” poistettiin suomenkielestä. Samalla kielitoimisto määräsi sanan “rakkaus” tarkoittamaan samaa kuin “tykkäys”.
Oli ihan ookoo julkisesti ilmoittaa nousseensa urallaan “reittä pitkin”. Sana “feminismi” korvattiin sanalla “Girl-power”, millä viitattiin naisten essentiaalisen seksuaalisen viettelytaidon tuomaan kilpailuetuun. Reseptivapaa Viagra laskettiin verovähennyskelpoiseksi tulonhankintakuluksi.
Ironisesta, pelkurimaisesta puhetavasta oli tullut normi. Kaikki oli “läppää”, kaikki oli “trollausta”. Ironiaa oli jo vuosikymmeniä ollut mahdoton kyseenalaistaa kuulostamalta hysteerikolta tai lapselliselta. Sanoista oli tullut painottomia, kellään ei ollut enää voimaa tai halua murtaa paskapuheen kuorta.
Mitä enemmän ihminen uskalsi tehdä itsestään naurunalaisen, sen enemmän hänestä tykättiin. Huomiotaloudessa monikerroksinenkaan ironia ei muuttanut sitä tosiasiaa, että kriittinen ääni viime kädessä asettui pilkkaamiensa rakenteiden palvelukseen. Joka kerta kun avasi suunsa joku keräsi siitä potin.
Olen vapaa, olen arvokas. Olen tuloshakuinen, yhteistyökykyinen ja laajasti verkottunut entiteetti. Olen robotti, toimin lääkkeillä. Olen hyödyllinen, olen siis olemassa.
Puhuja nostaa katseensä, kiinnittää sen johonkin katsomon viimeisen riivin yläpuolella olevaan pisteeseen. Kävelee sitten höyläämättömistä laudoista ja aaltopahvista rakennetun arkun luokse ja nostaa sieltä punaisen muovisen kanisterin, avaa kierrekorkin ja kaataa päälleen bensaa. Ottaa arkusta Zippo-sytyttimen ja sytyttää itsensä tuleen. Palava ihmishahmo hoipertelee ympäri näyttämöä, kompuroi arkun luokse, menee sen sisään ja sulkee kannen perässään. Arkku syttyy vähitellen tuleen. Yleisö ottaa älypuhelimilla kuvia Instagramiin. Eturiviltä otettu kuva palavasta arkusta saa 18 tykkäystä. Maltilliset aplodit ~20 sekuntia. Järjestysmiehet sammuttavat tulen vaahtosammuttimilla. Yleisö poistuu liikuttuneena sushi- ja kuohuviinitarjoilun pariin. Heikki Valkama twiittaa “Y-sukupolven ääni R.I.P.” , mistä seuraa vilkasta keskustelua “koventuneista arvoista”.