Miten kysyisimme nuorilta heidän urahaaveistaan?
Mitä tänään mietin? No mietin töitä ja urahaaveita ja ammatteja ja niiden luokituksia. Nuorisobarometri 2016 pukkasi tänään nimittäin julki. En ole tänään seurannut julkistamista enkä siitä käytyä keskustelua, mutta Twitterissä pisti silmään oheinen laajasti levitetty kuva, jolla haluttiin ilmentää nuorten urahaaveiden (tai siis tässä tapauksessa toiveammattien) sukupuolittuneisuutta.
Minua jäi kiinnostamaan, että mitenkähän niitä toiveammatteja oikein on nuorilta kysytty, kun tuskin oheisen koulutusalaluokituksen mukaisesti kukaan olisi osannut vastata mitään. Pienen penkomisen jälkeen selvisi, että asiaa on nuorilta kysytty avokysymyksellä "Missä ammatissa haluaisit tehdä töitä tulevaisuudessa?" Tämän jälkeen avovastaukset on luokiteltu tekstihauin ja manuaalisesti ammattiluokituksen ja koulutusluokituksen mukaisesti, kuten kuvassa näkyy. Luokittelun tuloksia ja muutakin on käsitelty barometrin Nuorten toiveammatit sukupuolen mukaan eriytyneitä -artikkelissa (löytyy barometrin s. 203 alkaen).
Olen ehkä ilonpilaaja ja huono ihminen, mutta minusta tämä perinteinen kysymisen tapa ohjaa nuoria myös vastaamaan perinteisillä ja tutuilla ammattinimikkeillä, jolloin se myös minusta ohjaa heitä ajattelemaan niillä tutuilla, myös tunnetusti Suomessa varsin sukupuolittuneilla urilla. Jos nyt miettii sitä mitä “ammatit” ja työt ovat nyt tai mihin suuntaan niillä on tällä hetkellä taipumusta kehittyä, niin melko poikkeuksetta niiden taustoilla tarvitaan varsin monialaista osaamista. Työn nimikekin voi olla jo perinteisestä poikkeava, mutta silti työn sisältö voi olla vielä epämääräisempi, eikä se näin ollen kerro itse työstä välttämättä. Joku nimikehän on ihmisellä oltava, mutta hyväksyttävä on, ettei se välttämättä kerro vielä juuri mitään siitä mitä työ on, saatikka sitten sitä minkä alan työ se on koulutusluokituksen mukaisesti. Esimerkiksi, jos haetaan nimikkeeltään “ICT-jamppaa”, niin hänen työnsä, alansa tai osaamisalueidensa laajuus voi olla hyvinkin myös hyvin paljon muuta kuin intternettiä ja “aateekoota”. Pankkialan töissä toimenkuvien ja nimikkeidenkin kehitys on minusta tästä erinomainen esimerkki.
Artikkelin kirjoittajat toteavat (s. 207) sekä tämän barometrin että Kun koulu loppuu -tutkimuksen tulosten perusteella: "... on nähtävissä, että lapset ja nuoret haaveilevat paljolti niin kutsutuista perinteisistä ammateista. Perinteisempiä ammatteja saattaa olla myös helpompi nimetä kuin esimerkiksi digitalisaation synnyttämiä, vielä tuntemattomampia ja uudempia ammatteja."
En muuten usko nuorten jotenkin erityisesti haaveilevan perinteisistä ammateista. He eivät vain toden totta osaa urahaaveitaan nimetä tuollaisessa kysymyksenasettelussa, eivät nykyisistä työnimikkeistä saatikka sitten mainituista digitalisaation (ja monen muunkin -saation) synnyttämistä. Ja hyvä niin. Ei sille mitään tarvetta olekaan. Tässä barometrissa 11% vastanneista (suurin osa heistä miehiä) ei ollut tähän mitään vastannutkaan. Artikkelin kirjoittajat olivat todenneet (s. 206) tämän käyvän hyvin yhteen sen kanssa mitä muissakin tutkimuksissa todetaan nuorten miesten yleisestä vaikeudesta kiinnittyä koulutukseen ja työelämään. Mikä ettei, voihan sekin ikävä kyllä vaikuttaa, mutta voisiko olla kyse pikkiriikkisen olla myös siitä, että heillä ei ole mitään perinteistä ammattinimikettä päästään kysymykseen heittää?
Eipä minullakaan mitään valmista vastausta siihen ole miten tätä olisi pitänyt kysellä, mutta ehkä työmarkkinoiden kehityksen ymmärtäen olisi ollut kiinnostavampaa ja avartavampaa (joskin työllistävämpää) pyytää heiltä kuvauksia ja esimerkkejä minkälaisista työtehtävistä he olisivat kiinnostuneita. Siitä ei varmasti olisi saanut yhtä typistettyä ja railakasta graafia, mutta nuorten urahaaveiden kuulemiseksi se olisi ollut kiinnostavampaa.
Lopuksi vielä totean hiukan ohi tämän edellisen pohdintani, että kiinnostuksen kohteiden ja urahaaveiden sukupuolinen segregaatio on ilman muuta häiritsevää enkä tietenkään kiellä sen olemassaoloa. Kannatan ehdottomasti kaikkia toimenpiteitä sen edistämiseksi että ihmisen (oletettu) sukupuoli ei määrää taikka ohjaa hänen valintojaan taikka hänelle annettua ohjausta, vaan voisimme löytää tavan tukea jokaisen yksilöllistä (ura)haavetta.
Lisätty 8.3. P.S. Lyhyen ja ytimekkään twitter-keskustelun Opetin.fi-tilin kanssa käytyäni voin hyvin lisätä tähän vielä yhden häiritsevän pointin. Nythän nuorilta kysyttiin yhtä tulevaisuuden ammattia, vaikka monet signaalit viestittävät, että ura hyvin todennäköisesti entistä enemmän ottaa uusia suuntia. Tähän liittyen olikin ihan vasta Ylen haastattelu, jossa Suomen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtaja Jukka Eero Vuorinen kannusti kysymään toiveammatin sijaan sitä mitä (lapsi) haluaa tehdä seuraavaksi. Ymmärtääkseni tässä Nuorisobarometrin tutkimuksessakin osa vastaajista antoi useita vastauksia (s. 215, viite 8), mutta näissäkin tapauksissa niistä huomioitiin vain ensin mainittu.