Siskoni kuoleman jälkeen
Oon nähnyt jo muutamia kertoja unta hänestä vielä :) En usko Jumalaan tai mihinkään "turhaa" toivoa tuottaviin jumaluuksiin enää, mutta olisihan sitä hauska uskoa että menehtyneillä olisi edelleen kaikki hyvin. Tai että he tietäisivät - meilläkin on. Monesti pelkäsin unohtavani siskoni, muistan ensimmäisen uneni jossa häntä ei ollut, ja pelkäsin jo tottuneeni elämään ilman häntä. Mutta näin montakin vielä, yhdenkin missä tajusin olevani unessa, ja että siskoni on oikeasti kuollut. Siinä unessa olin veljeni ja siskoni kanssa vanhanaikaisessa, miltei neliön muotoisessa sairaalahuoneessa, jossa oli kerrossänky ja kaksi muuta petiä. Me vaan chillailtiin ja kateltiin tyyliin joitain vanhoja pikkutavaroita :=) mutta jokin oli hullusti... Kun tajusin viimein, ettei uni ollutkaan todellisuuta, totesin aika nopeasti ääneen unessani siskolleni, että sinähän olet oikeasti kuollut. Siskolla ei ollut vastaan sanomista, mutta Hän sanoi että kykeni ainakin tällä tavoin unien kautta nähdä meitä. Se kosketti minua, vaikka uni taisikin päättyä sen jälkeen aika nopeasti. Ja kyllä, luulen vain alitajuntani yrittävän tehdä minulle siskostani jonkinlaisen lohduttavan kuvajaisen, niin hyvin kuin itse hänet tunsin. Mutta sekin tuntuu aikalailla mahtavalta. Sekin todistaa, etten varmaan koskaan täysin tule unohtamaan siskoani, vaikkei muistot olekaan aina täysin virheettömiä tai immuuneja muutokselle. Nehän myös kultaantuvat. Kaipaan todella siskoani - välillä pelkkä pianomusiikki saa kyyneleet silmiin, joskus taas kavereiden siskoiluhetket pidättelemään ikävää. Mutta älkää pelätkö unohtavanne kaikkia rakkaitanne :) Minäkin muistan häntä omalla tavallani, niin hyvin kuin kykenen. Jos aika tosiaan kultaa muistot, siskoni on yksi henkilö jota en haluaisikaan jättää ilman kultaa. Hän oli enkeli jo siivittä. ❤️
