Jos haluaa kokeilla vähän erilaista suomalaista historiallista romaania, niin en voi kylliksi suositella Maria Turtschaninoffin Suomaa-teosta. Suomaan (2022) tarina alkaa 1600-luvulta, kun sotamies Matts Mattsinpoika saa kruunulta asuttavaksi ja viljeltäväksi maaläntin. Maalle hän rakentaa tilan, joka saa nimekseen Nevabacka, ja se on myös perheen sukunimi tulevina vuosisatoina. Nevabacka sijaitsee lähellä suota, ja suhde suohon ja siellä elävään metsänväkeen jatkuu tärkeänä sukupolvesta toiseen. Tarina jatkuu läpi vuosisatojen ja sukupolvien päättyen lopulta 2000-luvulle. Jokaisessa luvussa on oma päähenkilönsä, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin ajassa omasta näkökulmastaan.
Turtschaninoffin romaani alkaa melkein fantasiatarinana mutta yliluonnolliset elementit karisevat vähitellen pois. Suhde luontoon kuitenkin säilyy. Itselleni mieluisinta kirjassa oli se, miten kirjailija suorastaan vaivattoman oloisesti ottaa monessa luvussa vaikutteita muista genreistä. Esimerkiksi Johannes-luvusta tuli mieleen suomalainen kansansatu, Metsäsiskosta Astrid Lindgrenin novellit, Lintutyttö muistutti Anni Swanin nuortenromaaneja ja Kesä Doriksen kanssa puolestaan modernimpaa tyttökirjaa. Kirja alkaa ja loppuu proosarunoon. Pidin myös siitä, miten kirjailija ei turhaan kursaillut hahmojen tappamisen kanssa. Kirjan rakenne ja pitkä aikajänne antavat mahdollisuuden näyttää, että sodat, nälänhädät ja erityisesti erilaiset taudit ovat koituneet monen kohtaloksi, varsinkin lasten. Tavanomaisessa tarinassa lukija voi olla melko varma, että päähenkilö selviää hengissä, mutta oli virkistävää nähdä tällaistakin historiallista realismia.