#suomirunot

[suudelmille]

[suudelmille]

[suudelmille]

Viime aikoina olen ajatellut kotiin palaamista, tapaa, jolla sinä pysyt mielessäni vielä kuukausien päästä siitä kun luulin vihdoin päästäneeni i r t i Pysyt alitajunnassani salaisuutena, kunnes öisin värähtelet edessäni väreistä kylläisenä kuvana, elävänä ja pehmeänä, aivan kuin olisit tässä, aivan kuin olisit edelleen totta Mutta totuus on jotain muuta kuin nämä uneni hedelmät, totuus on 15 tuhatta kilometriä maata ja merta välissämme, ja se mielessäni pysyvä lyhyt hetki, jolloin minä olin hetken todellinen sinulle Minä olen ajatellut kotiin palaamista ja sinua, edessäni - elävänä ja pehmeänä, todellisena, väreistä kylläisenä totuutena, kotina

“Palaa kotiin” by N. Onkamo

[suudelmille]

En ole kuukausiin kävellyt maailmassa, jonka sävyistä löytäisin oman nimeni En ole kirjoittanut sanoja, joihin tarttua päiväkausiksi, joita pidellä kielen päällä, kuin herkullisinta makua, olemisen keveyttä, kauneuden yksinkertaista totuutta En enää katso maailmaa samalla tavalla. Syljen sanat paperille ja annan niiden vuotaa jotain rumaa, paljasta, kömpelöä Sellaiseksi olen tuntenut itseni nämä viimeiset, lukemattomat vuorovedet, Kuin elämästä puuttuisi rytmi, meren kiihkeä ja elävä virta. Sen sijaan minusta on tullut juomatta jäänyt, väljähtynyt tee sateen jälkeinen lammikko seisova vesi tiskialtaassa, eikä hymyni ulotu enää silmiin saakka eikä hymyni ulotu enää silmiin saakka

“F32.1″ by N. Onkamo

[suudelmille]

[suudelmille]

Näinä päivinä missään ei tunnu olevan järkeä, Ada Minun sisälläni hehkuu elämä kuin jokin vieras ja valloittamaton voima, mutta se ei löydä tietään ulos ajatusteni vankilasta Minä olen pysähtynyt juna, Ada, enkä tunnu olevan menossa minnekään. Eteeni on heittäytynyt joku epätoivoinen nainen ja nyt se makaa hengettömänä edessäni Luulen, että se on itseasiassa sydämeni, ehkä järkeni, pala sielustani myös. Ehkä se olinkin minä, joka heittäytyi epätoivoisena itseni eteen ja huusi, että: ”Pysähdy!” mutta liian myöhään Nyt koetan ravistella itseäni hereille, itken ääneen:            Herää, herää! Mutta missään ei tunnu olevan järkeä. Minä olen juna, joka törmäsi omaan sydämeensä, eikä pääse enää liikkeelle. Ada, missään ei tunnu olevan järkeä.

“Kirjeitä Adalle” by N. Onkamo

[suudelmille]

[suudelmille]