Jeesus ja lohikäärme
Löysin sisältäni lohikäärmeen.
Se oli villi ja voimakas luonteeltaan, mutta kiihkeydessään jätti jalkoihinsa sen mikä on herkkää ja hienovaraista. Sellaisella tavalla, että tuntui tärkeältä suojella siltä kaikkea sitä, mikä puhuu hiljaisella äänellä. Tiedätkö sellaista, mitä kuullakseen on kuunneltava. Otin siis tahtipuikkoni ja tanssitin sielunmaisemaani kuin nuuskamuikkusta kevyissä korkokengissä ja heleinä lepattavat perhosten siivet tanssivat lohikäärmeeltäni pään pyörälle.
Koulutin lohikäärmeeni hyvin. Kun sanoin paikka, se istui asennossa ja pysyi siinä. Sen väri muuttui valkoiseksi ja kerran huomasin sen jopa kammanneen hiuksensa. Kun olin tarkkana, saatoin kuitenkin tuntea sen syvässä hengityksessä piilevän kiihkeyden. Siitä huolimatta se oli oikein hyvin koulutettu lohikäärme.
(Intia, kevät-talvi 2015)
Jeesus tuli kylään talooni.
Ratkoin kolminkertaiset salpani ja avasin hänelle oven. Hän asettui hetken liihoiteltuaan siihen keskelle olohuonettani. Olin hiukan kummissani, hän ei nimittäin vaikuttanut olevan ihan maasta, eikä muutenkaan ollut mikään ihan helpoin vieras. Aivan kuin koko talossani olisivat huonekalut menneet vähän uuteen järjestykseen. Sitten huomasin etten löytänyt kotieläintäni mistään. Tuohduin siitä periaatteellisesti, näytti siltä kuin vieraani olisi häätänyt lohikäärmeeni pois. Se oli vielä niin hyvin koulutettu.
Myöhemmin, kun vieras oli jo lähtenyt ja kotieläimeni oli palannut taas takaisin, tapahtui eräs kohtaus, joka sai minut pohtimaan uudelleen lohikäärmeeni luontoa, ja sitä kuinka hyvin voin oikeasti luottaa siihen.
Sattui nimittäin kerran Kirkkojärven rannalla, että tipahdin pelkotilaani ja menetin psyykkeeni hallinnan. Silloin lohikäärmeeni riuhtaisi itsensä vapaaksi ja roihahti valloilleen sisuksissani. Se puhkui ja puhisi, korventaen lihaani tulisilla hiilillä, mustasukkaisuudella ja syytöksillä. Kärvistelin tuskissani, eikä auttanut kuin riehua, pomppia ja joikata kipu ilmoille ja pitäjille.
Kun kerran rauhoituin, katsoin lohikäärmettäni uusin silmin. Mietin voiko sitä oikeasti kesyttää, vai odottaako se vain hetkeä, kun satun seuraavan kerran menettämään hallinnan ja putoan pelkotilaani. Taitaa olla, että pelkotilassani minä turvaan lohikäärmeeseeni ja pidän sitä liittolaisenani, uskoen kaiken minkä se sanoo.
Olen vain huomannut yhä uudestaan ja uudestaan, että se ei puhu totta.
(Kesä 2015)