Maksatko tulevaisuudessa ostoksesi sydänkäyrällä?
Digitaalisuus on päivä päivältä enemmän läsnä jokapäiväisessä arjessamme, myös maksamisessa. Maksamiseen on nykyään paljon enemmän vaihtoehtoja, kuin pelkkä käteinen tai kortti - ja tulevaisuudessa niitä on vielä moninkertaisesti enemmän.
Vaikka teknologia onkin kehittynyt viime vuosina hurjaa vauhtia, on itse siirtymäajat vielä hitaita. Pelkästään sirukorttien ja maksupäätteiden vaihtaminen vei 15 vuotta. Lähimaksusta pidettiin ensimmäinen seminaari Suomessa vuonna 2010, eikä se vieläkään ole jokaisen ihmisen käytössä. Korttimaksut tulevatkin olemaan pitkään ykkösenä, muut maksutavat vain täydentävät tätä.
”Tulevaisuudessa uuteen avoimeen arkkitehtuuriin pohjautuva biometristen ja mobiilien varmenteiden verkosto tarjoaa pääsyn tähän tietoon luoden pohjan laajamittaiselle valtiotason vahvalle tunnistamiselle.”
Sormenjälki- ja kasvojentunnistus ovat vasta alkua eri vaihtoehdoista perinteiselle pin-koodille. Jatkossa mahdollisia tunnistautumistapoja ovat mm. henkilön ääni, sydänkäyrä, lämpötila, tuoksu, kosteus ja liikkuminen. Teknologian kehittymisellä on kuitenkin varjopuoli – kyberhyökkäykset. Kaikki tulevat maksutavat ovat tietojärjestelmien varassa, joten ne ovat haavoittuvaisia hyökkäyksille. Suojatoimien kehittyminen on yhtä tärkeää, kuin uudet maksutavat, joten varasuunnitelma on oltava valmiina kaikkiin tilanteisiin.
Blockchain on yksi keino vastata turvallisuuden ja luottamuksen pulaan, niiden väärentäminen on lähes mahdotonta. ”Lohkoketjua kutsutaan myös ”hajautetuksi tilikirjaksi”, englanniksi distributed ledger, mikä on osuva kuvaus tekniikan toiminnasta. Transaktioita eli ”tilitapahtumia” kirjataan pysyvästi kansioihin eli lohkoihin.” (“Blockchain mullistaa mailman kuin internet” Tivi verkkosivusto. https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/blockchain-mullistaa-maailman-kuin-internet-6623590 Viitattu 19.20.2018. Blockchainin kautta välikädet jäävät pois ja kansainväliset rahansiirrot nopeutuvat.
Turvallisuuden lisäksi negatiivisena haittavaikutuksena voidaan pitää oman talouden hallinnan heikkenemistä. Jatkuvien kehitysten myötä maksaminen on entistä huomaamattomampaa. Raha ei ole enää konkreettisesti käsin kosketeltavaa käteisen hävitessä pikkuhiljaa käytöstä. Tämä luokin tulevaisuuteen aivan uuden ammattiryhmän – henkilökohtaisen talousvalmentajan. Aivan kuten liikunnassa on totuttu personal traineriin, henkilökohtainen talousneuvoja voisi opastaa ja neuvoa asiakastaan oman talouden hallinnassa. Maksamisesta kertyvää dataa olisi hyvä oppia analysoimaan itse. Tulevaisuuden oppituntina kouluissa voisi olla talouden lukutaito ja ymmärtäminen rahan käytöstä.
Lähde: ”Millä tavoilla maksamme 2020-luvulla? Näkökulmia tulevaisuuden maksamisratkaisuihin.” https://www.suomenpankki.fi/globalassets/fi/raha-ja-maksaminen/maksujarjestelmat/suomen-pankki-katalystina-maksuneuvosto/maksuneuvoston_e_kirjanen_2016.pdf Viitattu 19.10.2018












