My own Snowflake
"Vastakohdat täydentävät toisiaan." Tuttu lause, melkeinpä voisi sanoa että aika klisee. Mutta vasta hiljattain todella ymmärsin, että sehän pitää paikkaansa. Rakastuin yllättäen ihmiseen, jonka ajattelin olevan "ei mun tyyppiä", mutta pian tajusin, että tuo ihminen olikin nimenomaan se, jota olen etsinyt, odottanut ja kaivannut rinnalleni kaiken aikaa. Ihminen joka on kaikessa epätäydellisyydessään täydellinen juuri minulle. Meillä on paljon yhteistä, mutta meillä on paljon sellaisia eroavaisuuksia joita ei ole ollut edellisien kumppanieni kanssa. Joskus kuvittelin että ne olisivat asioita joiden kanssa en oppisi elämään, mutta nyt en edes mieti moisia. Ne tuntuvat mitättömiltä seikoilta sen rinnalla, että olen löytänyt elämääni molemminpuolisen rakkauden, ymmärryksen ja hyväksynnän. Sitä ei tapahdu joka päivä, eikä jokaiselle. Olen hurjan kiitollinen että se tapahtui minulle - meille. Ennen kun oli liian myöhäistä. Ihmiset on kuin lumihiutaleita, niitä ei ole kahta samanlaista. Mutta tuntuu olevan niin, että jokainen etsii tavallaan paria itselleen. Sitä toista itsensä näköistä lumihiutaletta. Niin tein varmaan itsekin. En nähnyt pintaa syvemmälle katsoessani kanssaihmisiä, vaikka kuvittelin lukevani hyvin ihmisiä ja pääseväni heidän päänsä sisälle. Tärkeämpää olisi kuitenkin ollut tutkailla oman pääni sisältöä ja miettiä, mitä oikein etsin. Mitä haluan elämältä. Onneksi löysin sen - hänet - ihan sattumalta. En ehkä olisi tajunnut ajoissa, että se mitä kaipaan rinnallani, onkin jotain aivan muuta kuin olin tähän asti kuvitellut. Tätä tunteiden syvyyttä ei voi kuvata mitenkään. Ja se vain kasvaa, voimistuu joka hetki. Se tuntuu uskomattomalta, usein aivan unelta. Sellaiselta, joka on liian hyvää ollakseen totta. Mutta hän vakuuttelee minulle jatkuvasti, että totta tämä on. Ja niin kai sen on oltava, koska miten olisin ikinä voinut kuvitella elämääni jotain näin odottamatonta, mutta kaunista? <3