Miksi Tuomola ei saanut kalaa?
7. Hauki Race - Virrat
Tämän kertaisen Hauki Racen kalansaaliksi jäi pyöreä nolla. Ei auttanut vaikka kalastusaikaa oli nostettu tunnilla, ei kenelläkään ollut kalaa kiinni edes näköhavaintoon, puhumattakaan spekulaatioista hauen väsyttämisestä. Muutamaa pohjakosketusta voidaan erittäin optimistisin silmin sanoä nypyksi mutta ei, ei mitään. Jos lasketaan kalansaalis edellisenä päivänä tehdyltä tutkimusretkeltä, on saalis kunnioitusta herättävä pyöreä nolla. Historiassa on käynyt kerran aikaisemmin ettei kala ollut syönnillä, tämä tapahtui ensimmäisessä Hauki Race tapahtumassa ja silloin vika ei ollut siinä ettei meressä ollut kalaa.
On vakavan harkinnan paikka kannattaako kalastuskilpailua pitää kyseisessä järvessä, paikkakunta on loistava, sitä ei helposti vaihdeta. Paradoksaalista.
"Jos hauki ei tule Teräsvuoren luokse on Teräsvuoren mentävä hauen luokse." - Francis Bacon -
Torstai
Valmistelujoukot saapuivat mökille. Onnistuneiden rapujuhlien saamiseksi valmistelu on tärkeää, tänäkin vuonna mökki oli varattu torstaista asti. Torstaina katsotaan paikat kuntoon ja valmistaudutaan olemaan hyvissä ajoin mökillä perjantaina.
Perjantai
Perjantaina ohjelmaa olikin enemmän. Rolle lasketiin hyvissä ajoin ja kävimme kylillä katsastamassa paikallisten perjantai päivän. Perinteisen maalaiskylän tyyliin vieraita tulijoita katsottiin pitkään ja päät kääntyivät perässämme. Onneksi maalaisuutemme esti meitä hämmentymästä, olemmehan tottuneet, että ihmiset tuijottavat toisiaan, ilman syytä.
Rolle saatiin rantaan ja kävimme ottamassa kalastustyypit järvessä, ei mitään. Ei yhtään mitään, ei nypyn nyppyä kolmessa tunnissa. Loistopaikka kalastuskilpailuille. Perjantai ei kuitenkaan ole oikea ajankohta murehtimiseen. Rapujuhlat sujuivat "perinteisin menoin", laulujakin laulettiin mitä syömiseltä ehdittiin. Kaksi laulua sekä lukuisat kop, kop, kop - "laulut". Pääruokana oli Pulled Pork - pitaleipiä Coleslaw salaatin kera. Rapujuhlien jälkeen tunnelma alkoi olemaan nosteessa ja seuraavaksi oli yhteis-sauna (TUOLLA ALAMÖKISSÄ), saunanpuhtaina oli hyvä ottaa "Mäensivu"-mukaan ja lähteä karaokea laulamaan. Takaisin tultiin monessa osassa ja monella eri taksilla, paitsi yksi. Kuusinen päätyi kaikkien yllätykseksi, aivan puskista (tai tässä tapauksessa taksista) ambulanssikyydillä päivystykseen tikattavaksi, kukaan ei olisi Kuusisesta tätä uskonut.
Lauantai
Ollin onnen omeletti (ransk. Le Omelette) ja kuppi kahvia, ei voisi lauantai aamu paremmin alkaa paremmassa seurassa. Varsin nopeasti huomattiin, että kello kirii kohta H-hetkeä ja pitää alkaa valmistautumaan kalastuskilpailuun. Tällä kertaa menossa oli kaksi venekuntaa, Miikan johtama kakkos-venekunta sekä ykkösnyrkki Rollessa moninkertaisen Hauki Race voittajan johdolla. Lisäksi Rollessa oli vielä voitosta vain haaveilevat Naama ja Olli neuvonantajanaan yksinkertainen Hauki Race-voittaja Kirppu.
Vaskivettä kynnettiin ristiin rastiin eri uistimia kokeillen. Lopputulos oli kuitenkin melkein sama kuin edellisenä päivänä. Ei mitään. Rollen kapteeni (ransk. Le Capitaine) näytti jälleen todellista kylmäpäisyyttä ja rauhallisuutta kun saimme rollen pohjasta kiinni Vaskiveden matalikkoon. Kapteeni totesi tilanteen kylmän rauhallisesti: "Jäätiin kiinni". Otti pitkän huikan Gintoniccia, painoi Rollen kaasun pohjaan ja jo muutamien erittäin pitkien minuuttien kuluttua pohjaa niistäen olimme taas liikkeessä syvemmissä vesissä, pitkän mutavanan jälkeemme jättäneenä. Todettakoon että Vaskiveden keskisyvyys oli noin 24 metriä, joten ihan koko ajan emme joutuneet pelkäämään matalikkoa.
Toinen venekunta, häijyt ja ilkeämieliset uunot tekivät katalan huiputtamis yrityksen ja etsivät internetistä hauen kuvan minkä viestittivät salakavalasti toiselle, rehdille venekunnalle. Onneksi suoraselkäisyys ja rehtiys Rollessa piti kilpailun reiluna emmekä antaneet itseämme viilattavan linssiin.
Viime vuonna kalastuskilvan osallistujat Virroilla hämmästelivät järven syvyyttä ja taas tällä kertaa se tuli yllätyksenä eikä kenelläkään kalastajalla ollut mukanaan syvääjiä, pois lukien Miikan tyhjänpäiväiset jigailu yritykset. Ensi vuonna järven syvyys ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, huomioiden kuitenkin kalastuskilpailujen osallistujat en olisi asiasta niin varma.
Kilpailun ja maittavan pulled pork hernekeiton jälkeen siirryimme terassille sulattelemaan kilpailua ja keittoa raikkaiden juomien kanssa. Seuraavia tapahtumia kukaan ei osannut etukäteen arvioida. Kale nappasi siideristä melkein kapteenin mittaisen ryypyn jonka jälkeen silmät muljahti päässä. Kalen laskettua tölkin pöydälle lensi ampiainen sen sisältä. Nopean tilannearvion jälkeen siihteeri soitti zirkan paikalle (taas). Ambulanssia lähdettiin vastaan, jotta apu saataisiin mahdollisimman nopeasti perille, tosin suuntaviitta saattoi olla tyhjentämässä rakkoa juuri sillä hetkellä kun zirkka ajoi ohi, löysi kuitenkin ilmankin perille. Kaikeksi onneksi mies saatiin takaisin kuntoon ja alettiin ottamaan ambulanssihenkilökunnan suosittelemaa lääkettä: "kylmä kossu laskee turvotusta ja helpottaa akuuttia paniikkia". Ilta pääsi jatkumaan eikä Lauantai illan toivotut levyt olleet vaarassa jäädä kuuntelematta. Joku hajanainen vastarannan sana taisi tulla tälle musiikkiohjelmalle, onneksi siitä on tullut perinne.
Lopuksi:
Vaikka meno tuntuu rauhoittuvan joka vuosi (Luojalle kiitos), pääkipu taitaa kasvavan samassa potentiaalissa ylöspäin rapujuhlien ja kalastuksen jälkeisenä sunnuntaina. Kuusiselta voi kysyä miltä todellinen pääkipu tuntuu pelkän rapujuhlien juhlinnan jälkeen.
Virrat on erinomaisuudellaan kerrassaan hurmannut koko Teräsvuoren porukan, joten en näe mitään syytä miksi ensi vuonna emme kokoontuisi viettämään rapujuhlia ja kalastuskilpailuja kyseiselle paikkakunnalla (paitsi ne hauet).
Toivottavasti saamme palkinnon jaettua ensi vuonna.
P.S. Niin ja se otsikon kysymys, onko Tuomola sittenkään valinnoissaan aina oikeassa?













