Vapautta rakastava @tomppaheinaaho - Tumblr Blog

Blogin osoite vaihtui

Blogini osoite on vaihtunut. Kirjoitelmiani löytyy tästä lähtien osoitteesta https://vapauttarakastava.wordpress.com/

Euroviisujen saarnamies

Euroviisuviikko! Ajattelin ensin, että en kirjoita tällä kertaa euroviisuista koska olen niistä kirjoittanut monta kertaa aiemminkin, mutta.. viisuviikko! Pakkohan minun on viisuista kirjoittaa!

Euroviisut ovat kuuluneet elämääni lapsesta lähtien. Varhaisimmat euroviisumuistoni ovat vuosilta -75 ja -76. Joskus myöhemmin keräsin jopa euroviisuihin liittyvää leikekirjaa. Olin siihen kerännyt, leikannut ja liimannut viisuihin liittyviä lehtijuttuja. Harmi, että olen hävittänyt sen.

Vanhempani suhtautuivat aina euroviisujen fanittamiseeni myönteisesti. Minua ei mitenkään yritetty koskaan estellä tai hillitä. Sain jo ihan pienenä lapsena katsoa kansainväliset loppukilpailut. /0-luvun ja 80-luvun Suomessa euroviisut olivat tosi iso juttu ja muistan useinkin keskustelleeni viisuista muiden seurakuntalaisten kanssa. En tiedä mikä seurakunnassa on suhtautuminen viisuihin nykyään kun entistä enemmän on korostettu sitä, että euroviisut on myös seksuaalivähemmistöjen suurta juhlaa. Ovatko euroviisutkin jo kiellettyjen asioiden listalla?

Itselleni selvisi joskus vuosituhannen alussa seksuaalivähemmistöjen ja euroviisujen välinen yhteys. Se oli kuin suuri lamppu olisi syttynyt päässäni. Kesti kuitenkin vuosia ennenkuin tutustuin muihin euroviisufaneihin. Onneksi tutustuin. Olen saanut paljon rakkaita ystäviä sitä kautta elämääni - ja puolison!

Jos ennen saarnasin raamatunlauseita niin nykyisin olen euroviisujen saarnamies. Yksi lempisaarnojani tätä nykyä on se, että Suomi ei “aina saa viisuissa nollaa pistettä”. Suomi on saanut euroviisuissa koko viisuhistorian aikana nolla pistettä vain kolme kertaa ja viimeisin näistä kerroista on vuodelta 1982. Ettäs tiedätte!

Euroviisujen aikaan minulle tulee useinkin mieleen serkkutyttöni. Emme ole olleet tekemisissä sitten vuoden 2003. Hän on edelleen Jehovan todistaja. Olimme todella läheisiä lapsuudesta siihen asti kun minut erotettiin seurakunnasta. Fanitimme yhdessä viisuja, kuuntelimme ja katselimme niitä. Kerran jopa olimme yhdessä Suomen viisukarsinnoissa. Katseleeko hän nykyään viisuja ja ajatteleeko hän koskaan minua? Erään kerran Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen sanoi, että kun joku erotetaan seurakunnasta ainoastaan “hengellinen yhteys” katkeaa. Se tarkoittaa sitä, että uskonnosta ei puhuta, mutta muu elämä ja kanssakäyminen jatkuu normaalisti. Jos asia on tosiaan näin niin otahan Virpi-serkku minuun yhteyttä! Ei puhuta uskonnosta, puhutaan euroviisuista! Itse en voi häneen yhteyttä ottaa sillä hän on estänyt minut sosiaalisessa mediassa.

Tällä viikolla aion nauttia euroviisuhuumasta kotisohvalla sekä ystävieni sohvalla. Nauttikaa tekin elämästä missä tahansa olettekin ja mitä tahansa teettekin.

Syntymäpäivä

Täytin eilen vuosia. En ole koskaan pitänyt isoja syntymäpäiväjuhlia. Jotain pientä joskus kavereiden kesken, mutta ei mitään isoa. Jehovantodistajana syntymäpäivien vietto oli kiellettyä ja en seurakunnasta lähdön jälkeenkään ole niitä isommin juhlinut. En vain ole juhlien järjestäjä tyyppiä. Tosin olen ajatellut, nyt kun viisikymppiset lähestyy, että ehkä silloin on aihetta juhlille. Katsellaan!

Syntymäpäivällä on kyllä minulle tärkeä merkitys. Silloin yleensä vähän pysähtyy miettimään elämäänsä. Mitä on tullut tehtyä ja mihin aikoo lähteä. Ja onnitteluja on kiva saada! Ne lämmittävät mieltä ja herkistävät. Ajattelin tässä kirjoitella vähän ylös elämäni merkittäviä tapahtumia ja vuosia. Yritän kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi ettette pitkästy kuoliaaksi.

1970 Synnyn. Erittäin merkittävä tapahtuma elämäni kannalta.

1972 Äitini liittyy jehovantodistajiin. (Isäni vuotta myöhemmin) Varhaisimmat lapsuusmuistoni liittyvät uskontoon.

1976 Traumaattinen kokemus: minua kielletään laulamasta Fredin euroviisua pylly vasten pyllyä pump pump koska se ei ole “jehovantodistajalle sopivaa”.

1977 Lisää traumoja! Minua kielletään laulamasta Monica Aspelundin euroviisua Lapponia koska siinä lauletaan noidasta. Saan katsoa euroviisut. Juuri kun Suomen edustaja Monica on astumassa estradille naapurin humalainen Orvokki pyrkii asuntoomme. Syksyllä aloitan koulun. Ensimmäistä kertaa huomaan olevani erilainen kuin muut kun yritän elää koulussa jehovantodistajien sääntöjen mukaan.

1984 Olen 14. Siitä ei ole epäilystäkään: olen homo. Hyvin hämmentävää. Tunnen yhden homon. Televisiossa esitetään sarjaa nimeltä Dynastia ja siinä on Steven. Hänkin on homo. Los Angelesin olympialaiset. Huomaan olevani innokas penkkiurheilija. Katson kaikki miesten uinti- ja uimahyppylähetykset.

1986 Otan jehovantodistajien kasteen. Sen jälkeen keskityn sanan julistamiseen. Käytän siihen kymmeniä tunteja kuussa. Peruskouluni päättyy enkä jatka mihinkään kouluun. Keskityn uraani seurakunnassa. Se tuntuu luonnolliselta ja sitä odotetaan minulta.

1987 Perheemme muuttaa Helsinkiin. Kotiudun nopeasti. Rakastan Helsinkiä!

1990 Kaksoiselämäni alkaa ja siltä tieltä ei ollut paluuta. Samaan aikaan alkaa ylenemiseni seurakunnassa.

1993 Ensimmäistä kertaa tunnen olevani todella loppuun palanut. Pää meinaa hajota! Mietin eroamista seurakunnasta. Päätän kuitenkin jatkaa. En kestäisi joutua perheen ja sukulaisten hylkäämäksi.

1996 Minut nimitetään seurakunnan vanhimmistoon, johtajistoon. Olen 26-vuotias. En enää usko jehovantodistajien opetuksiin.

1999 Osallistun Ruotsissa pidettävälle erikoiskurssille joka on tarkoitettu jehovantodistaja-miehille. Tavoitteeni on päästä ylenemään seurakunnassa. Näin käykin.

2000 Tapaan miehen johon rakastun ja joka on ensimmäinen koskaan jolle kerron kaiken taustastani ja elämästäni. En ole tätä ennen puhunut asiasta kenellekkään. En kenellekkään.

2003 Minut erotetaan jehovantodistajista. Tätä varten minulla ei ole suunnitelmaa. Mitä minä nyt teen?

2006 Pikkuveljeni Tuomo joka on lähtenyt seurakunnasta samoihin aikoihin kuin minä tekee itsemurhan 15.3. Elämäni surullisin päivä.

2007 Helsingissä järjestetään euroviisut. Tutustun muihin euroviisufaneihin. Saan monia rakkaita ja tärkeitä ystäviä.

2009 Puolivahingossa päädyn näyttelemään Sipoon teatteriin. Tulee tunne, että juuri tätä minä haluan tehdä. Sen lisäksi, että olen seuraavina vuosina monissa kiinnostavissa ja hauskoissa näytelmissä tutustun mahtaviin tyyppeihin joista monista tulee ystäviäni.

2010-luku Juhannus 2010. En tiedä mitä sinä juhannuksena tapahtui mutta tuon juhannuksen jälkeen huomasin seurustelevani. Sen jälkeen on tapahtunut paljon onnellisia asioita. Rekisteröimme parisuhteemme tammmikuussa 2015. Nykyään olemme ihan virallisesti naimisissa, aviopari, kiitos uuden avioliittolain. Suhteemme kovin koetus varmasti tapahtui kun puolisoni sairastui syksyllä 2015. Kun olimme selvinneet pahimman yli tuli tunne, että selviämme mistä vaan. Paljon muutakin on tapahtunut. Olen tullut ryminällä ulos kaapista jehovantodistaja menneisyyteni suhteen. Olen esiintynyt mediassa ja ollut mukana vertaistukitoiminnassa. Tunnen olevani oikealla tiellä.

Tällainen elämä. Tähän asti. Joskus olen jopa vähän hävennyt menneisyyttäni ja ollut arka puhumaan siitä. Enää en häpeä. Olen jopa vähän ylpeä siitä, että olen saanut elää tällaisen ainutlaatuisen elämän. Ja tarina jatkuu.

Tomppa lähti Jehovan todistajista 15 vuotta sitten, ja elämä muuttui täysin. Jos itse ei kuulu uskonlahkoon, voi olla vaikea ymmärtää, miten suuri muutos lähteminen voikaan olla. Tomppa onkin vuosien...

Suoraselkäinen luopio ja kiemurteleva Jehovan todistaja

Keskiviikkona 11.4. 2018 jehovan todistajat olivat jälleen esillä kun Iltalehden netti-tv:n Sensuroimaton Päivärinta lähetyksessä haastateltiin entistä Jehovan todistajaa Josefina Pakomaata ja ja Jehovan todistajien tiedottajaa Ari Hakkaraista. Linkki lähetykseen löytyy tämän kirjoituksen lopusta.

Lähetyksen aihe oli sama kuin taannoisen A-studion aihe. Todistajien oikeuskomiteat ja niissä käsitellyt rikosasiat sekä karttamissääntö. Tilanne oli siinä mielessä harvinainen, että viime aikoina todistajat ovat järjestelmällisesti kieltäytyneet tulemasta mihinkään tv-ohjelmaan tai puolustamaan kantojaan lehtien palstoilla. He ovat tiukasti vetäytyneet omaan kuoreensa mikä on saanut tämän yhteisön tuntumaan entistäkin epäilyttävämmältä. Tällä kertaa kuitenkin heidän tiedottajansa Ari Hakkarainen oli saapunut haastateltavaksi.

Tunnen jt-tiedottaja Hakkaraisen hyvin. Vai pitäisikö sanoa tunsin. Olimme paljon tekemisissä vuosina 2000-2003 aina seurakunnasta erottamiseeni asti. Voin rehellisesti sanoa, että olimme ystäviä ja tulimme hyvin toimeen. Kun seurakunnassa heräsivät ensimmäiset epäilykset homoseksuaalisuudestani Ari Hakkarainen puolusti minua. Muutamaa kuukautta ennen erottamistani (kun olin jo todella, todella syvällä kaksoiselämän syövereissä.) Ari Hakkarainen sanoi minulle, että “selvästi Jumala siunaa sinua ja koko seurakuntaanne sinun tekemän työn vuoksi”

En yhtään ihmettele, että Jehovan todistajat kieltäytyvät kaikista haastatteluista missä heidän toimintaansa kritisoidaan. Tuo keskiviikkoinen lähetys oli todistaja-tiedottajan osalta todella vaivaannuttavaa katseltavaa. Hermostunut hihittely ja pitkät miettimistauot sekä tuolissa kiemurtelu eivät antaneet kovinkaan luotettavaa kuvaa. Hakkarainen ei voinut kiistää etteikö joissakin oikeuskomiteoissa olisi toimittu todella väärin ja niinpä kuulimmekin puolivillaisen, pakotetun anteeksipyynnön häneltä.

Kun tuli puhetta Jehovan todistajien karttamisopista Hakkarainen turvautui todistajien usein käyttämään vertaukseen, että “kaikilla työpaikoillakin on säännöt ja jos niitä ei noudata niin erotetaan” Jehovan todistajat eivät ilmeisesti itse tajua sitä, että tämä vertaus on todella ontuva. Vaikka sinut erotettaisiinkin töistäsi niin minä en ainakaan ole koskaan kuullut työnantajasta joka vaatisi katkaisemaan välit perheeseen ja sukulaisiin niinkuin Jehovan todistajat toimivat. Tiedottaja lisäksi sanoi tästä “karttamisasiasta”, että se on omantunnon asia” ja jotkut perheet voivat vetää tässä tiukempaa linjaa. Tämä on valhe. Omantunnon asia se ei jt-sääntöjen mukaan ole. Heidän omat julkaisunsa antavat hyvin selvät säännöt siihen miten erotettuihin, ei edes sukulaisiin tule olla missään yhteydessä. Omilta vanhemmiltani on tiedusteltu heidän seurakuntansa vanhinten (johtoportaan jäsenten) toimesta pitävätkö he yhteyttä minuun ja kuinka paljon. Tiedän myös entisestä seurakunnastani tapauksen jossa eräs perhe sai “rangaistuksia” oltuaan yhteydessä erotettuun tyttäreensä.

Ari Hakkarainen mainitsi myös, että hänelle ei tule ketään mieleen ketä hän karttaisi. Minun ja Ari Hakkaraisen ystävyys loppui vuonna 2003. Olemme kerran sen jälkeen kohdanneet ja hän katsoi minua kohti, mutta ei tervehtinyt. Huonon esiintymistaidon lisäksi Hakkaraisella on todella huono muisti.

Uusi idolini on Josefina Pakomaa! On huikeata miten tämä tavallinen perheenäit voittaa esiintymisellään sydämet puolelleen toisin kuin kymmeniä vuosia puhunut saarnamies. Rehellisyys ja rohkeus kantaa pitkälle! Josefina kertoi lähetyksessä oman tarinansa selkä suorassa, selkeästi ja katsoen haastattelijaa silmiin. Josefina on joutunut 11-vuotiaana seurakuntaan kuuluvan miehen hyväksi käyttämäksi ja päätyi tämän vuoksi oikeuskomitean kuultavaksi. Olen niin iloinen, että Josefina on päättänyt astua julkisuuteen rankan tarinansa kanssa. Varmasti hänen tarinastaan on vielä apua monille heidän omissa toipumisprosesseissaan.

http://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta/201804110185348_iv.shtml

Parempi elämäntapa

Jehovan todistajat mainostavat yhteisöään maailman onnellisimpana ja uskonnollista elämäänsä “parhaana mahdollisena elämäntapana. En väitä etteikö Jehovan todistajien uskonto voisi tuoda joillekin onnellisuutta. Itse elin Jehovan todistajana noin kolmekymmentä vuotta ja onnellisuuden hetket olivat hyvin harvassa. Oli kyllä hetkiä jolloin minun olisi pitänyt olla onnellinen. Usein kun tulimme julistustyöstä ihmisten ovilta toistelimme toisillemme, että vaikka meillä olisi takana kuinka surkea ja aikaansaamaton julistusreissu “tiedämme miellyttävämme Jumalaa ja sen takia olemme onnellisia”. Oloni ei tuntunut kovin onnelliselta.

Olinko sitten koskaan onnellinen Jehovan todistajana? Olin kyllä. Kun tapasin sukulaisiani kesän konventeissa (tai ihan muuten vaan). Sukulaiseni ovat tosi hauskoja, huumorintajuisia ja älykkäitä tyyppejä! (Tosin he eivät puhu minulle enää) Olin onnellinen kun pidin jonkun puheen valtakunnansalilla tai konventissa ja kaikki katsoivat minua, kuuntelivat, nauroivat ja välillä itkivätkin liikuttuneina. Nautin siitä, että pystyin koskettamaan ihmisten tunteita.

Elämänlaatuni on parantunut huomattavasti Jehovan todistajista lähtemisen jälkeen. Yksi suurimmista syistä elämänlaatuni parantumiseen on se, että kukaan ei ole enää kontrolloimassa ajatuksiani ja tunteitani. Kyllä, ajatuksia ja tunteita! Jehovan todistajilla on hyvin tarkkaan säädeltyä sekin mitä he saavat ajatella tai tuntea. Tämä nykyinen vapaus ajatella ja tuntea on tuonut minulle mielenrauhan. Olen kirjoittanut tästä blogiini ennenkin miten paljon parempaa ja onnellisempaa elämäni on nykyään. Sen toisteleminen tuntuu välillä hieman typerältä. ja tiedän niiden uskossa olevien Jehovan todistajien jotka lukevat tätä sanovan: “Ei se voi oikeasti kovin onnellinen olla kun sitä täytyy toistella jatkuvasti! “ (Samat sanat teille Jehovan todistajat, jotka hoette koko ajan olevanne maailman onnellisinta porukkaa) Jos kirjoittaisin olevani onneton ja, että minulla on surua niin nämä samat Jehovan todistajat sanoisivat “Noin siinä käy kun jättää Jehovan”. Jehovan todistajilla on päällään niin vahva suojamuuri, että he eivät suostu näkemään kuin yhden ainoan totuuden, heidän oman totuutensa.

Jehovan todistajien ehdoton, todella suppea maailmankuva jossa toistellaan koko ajan “tämä on maailman parhainta ja onnellisinta” tuntuu näin jälkikäteen ajatellen todella karmivalta. Olin itsekin lapsena ja nuorena kuin robotti toistellessani lahkomantroja. Lahkosta lähdön jälkeen huomasin myös miten moni “maailman parhaimmaksi ja onnellisemmaksi” asiaksi mainostettu ei ollutkaan minulle sitä vaan todella ahdistavaa. Joskus tekee mieli matkustaa menneisyyteen ja silittää pientä itseäni päästä ja sanoa, että “kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu!” Uskokaa tai älkää niin elämässäni on nykyään enemmän sisältöä ja enemmän iloa kuin lahkoelämässäni koskaan. Tämä on parempi elämäntapa!

Ennen ja nyt.

Aitoa iloa

Viime viikon lauantaina (31.3.2018) Jehovan todistajat viettivät vuoden tärkeintä juhlaansa, Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa. Sana “juhla” on tuon tapahtuman yhteydessä vahvasti liioiteltu. Jo lapsena ihmettelin kun puhuttiin vuoden tärkeimmästä tapahtumasta. En tiennyt mitään tylsempää tai ahdistavampaa tilaisuutta. Tunsin myös huonoa omaatuntoa siitä etten osannut iloita tästä hienosta suuresta juhlasta koska toivoin vain aina että se olisi nopeasti ohi. Tämä tilaisuus kestää noin tunnin (se tuntui kyllä ikuisuudelta!). Siellä pidetään puhe ja yleisön joukossa kiertää leipälautanen sekä viinilasi. Suurin jännityksen aiheeni oli aina se pudotanko viinilasin vahingossa lattialle! Viimeisenä vuotena kun olin Jehovan todistaja vuonna 2003 pidin muistojuhlassa rukouksen puhujalavalla. Muistan sen hyvin. Halusin pitää rukouksen josta minut muistetaan ja josta saan kiitosta. Niin tapahtui. Jotkut tulivat jopa sanomaan etteivät olleet koskaan kuulleet yhtä hyvää rukousta. Jumalan tai Jeesuksen kanssa rukouksellani ei ollut mitään tekemistä. Halusin vain olla hyvä karismaattinen esiintyjä. Tunsin onnistuneeni siinä.

Viime viikon lauantaina, samaan aikaan kun Jehovan todistajat muistelivat Jeesuksen kuolemaa minä olin katsomassa euroviisuteemaista drag-showta. Ja olin oikeasti iloinen eikä minun tarvinnut teeskennellä. Sain myös hyvän muistutuksen nykyisen elämäni paremmuudesta kun tulomatkalla lauantai-illan showsta ajoimme valtakunnansalin ohi. Viisitoista vuotta sitten kerjäsin valtakunnansalilla kiitoksia rukouksestani ja nyt tanssin ja lauloin Diggi- Loo Diggi- Leyta . Olin todella hyvällä mielellä siitä, että tässä nykyisessä elämässäni kukaan ei tule minulle sanomaan milloin minun tulee olla iloinen ja milloin vihainen. Kukaan ei päätä puolestani mitä minun pitää tuntea ja miksi. Voin myös itse päättää mihin tilaisuuteen menen ja mihin en.

Eläköön elämä!

In September 2015, 62 former Jehovah's Witnesses from all over the world came together with one voice for those still trapped inside their former faith. Thei...

Loistava video! Tähän saa myös suomenkielisen tekstityksen.

Näyttelemisestä

Lapsena/nuorena halusin näyttelijäksi. Pidin esiintymisestä todella paljon. Pidin rooliin heittäytymisestä. Mutta ei. Se ei ollut Jehovan todistajalle sopiva ammatti. Ei sillä ettäkö näytteleminen itsessään olisi ollut kiellettyä, mutta se missä olisi voinut näytellä olisi ollut hyvin rajattua. En olisi voinut näytellä missään mikä olisi ollut vastoin Jehovan todistajien uskontoa ja ajatusmaailmaa.

Yritin ottaa tästä haaveestani irti sen minkä sain. Olin usein mukana koulun näytelmissä. (Tässä myös rikoin Jehovan todistajien sääntöjä ja tunsin siitä syyllisyyttä. Olin nimittäin kerran näyttelemässä pikkujouluissa ja toisen kerran ääntäni käytettiin koulun joulujuhlan näytelmässä) Esitimme seurakunnan lasten kanssa illanistujaisissa raamattu-aiheisia näytelmiä.

Loppuvuodet seurakunnassa esiinnyin paljonkin ja pidin siitä. Otin senkin näyttelemisen kannalta sillä enhän viimeisinä vuosina enää uskonut Jehovan todistajien opetuksiin. Kunnollisen ja tunnollisen todistajan rooli oli kyllä raskas rooli koska sitä oli pidettävä yllä muuallakin kuin puhujalavalla.

Vuonna 2009 päädyin puolivahingossa kesäteatteriin Sipooseen ja muistin lapsuudenhaaveeni näyttelemisestä ja huomasin myös, että halu ja palo esiintyä ei ollut kadonnut minnekkään. Näytteleminen teatterissa on ollut myös haastavaa. Jehovan todistajana olin tottunut esiintymään ilman minkäänlaista kritiikkiä tai vastalauseita. Oli varsinkin alussa hyvin outoa kun ohjaaja antoi palautetta tai vaati parempaa tai erilaista suoritusta. Tuon kesän 2009 jälkeen rooleja on tullut useampia muun muassa Sipoon teatterissa ja Helsingin Kivinokalla Teatteri Beowulfissa.

Ensi kesänä olen jälleen näyttämöllä. Olen niin innoissani! Kesäni kuluu tutussa paikassa Sipoon kesäteatterin näyttämöllä ja siellä en aio uhrata ajatustakaan sille, että samaan aikaan entiset ystäväni istuvat valtakunnansalilla lukemassa Raamattua.

Lasten esittämä Raamattu-aiheinen näytelmä seurakunnan illanvietossa. Olen kuvassa vasemmalla.

Sipoon teatteri kesä 2009.

Kesällä 2014 näyttelin Helsingin Kivinokalla Teatteri Beowulfissa.

“Oikeus”komiteat

Keskiviikkona 7.3. 2018 Yle esitti A-studion ohjelman joka käsitteli Jehovan todistajien oikeuskomiteoita. Kun minulta pyydettiin siihen haastattelua en epäröinyt hetkeäkään. En ole laskenut kuinka monessa oikeuskomiteassa olen ollut syyttäjän ja tuomarin roolissa mutta niitä on paljon. Joten voin väittää tietäväni asiasta jotakin.

Oikeuskomitea joka koostuu tavallisesti kolmesta seurakunnan vanhimmistoon kuuluvasta miehestä kuulustelee synnintekijöitä ja langettaa heille rangaistuksia Tunnen henkilökohtaisesti useita ihmisiä jotka ovat joutuneet kaltoin kohdelluksi tällaisessa komiteassa. Toimittaja Yrjö Kokkonen haastatteli useita tällaisiä ihmisiä A-studiota varten. Jehovan todistajat leimaavat tällaiset kertomukset valehteluksi uhraamatta ajatustakaan sille, että entä jos nämä kertomukset ovatkin totta. Tätä A-studiota varten tehtiin kuukausien työ. Taustoja, faktoja ja kertomusten todenperäisyyttä selviteltiin. Oma osuuteni tuossa ohjelmassa perustui lukuisiin haastatteluihin joissa kerroin omakohtaisia kokemuksiani oikeuskomiteoiden toiminnasta ja miten ne tilanteet olen kokenut.

Jehovan todistajien oikeuskomiteat toimivat mielivaltaisesti ja epäinhimmillisesti Oikeuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Siksi tämän kirjoituksen otsikossa sana “oikeus” on lainausmerkeissä. Komiteoissa on myös käsitelty rikosasioita joita ei ole viety poliisille. Minulla on tästä omakohtainen kokemus sillä olen ollut kuulustelemassa raiskattua naista joka sai tuomion “haureuden harjoittamisesta”. Asia käsiteltiin oikeuskomiteassa ja sitä ei viety poliisille. Tiedän, että tämä tapaus ei ole ainoa laatuaan.

Niinkuin aina mediassa esiintymisten jälkeen niin olen tälläkin kertaa saanut palautetta. Useissa palautteissa minua kiitellään rohkeudestani. Se on jopa hieman hämmentävää. En koe olevani mitenkään erityisen rohkea. Teen sitä mikä tuntuu minusta oikealta. Jehovan todistajiin verrattuna olen varmasti rohkea. Hehän eivät uskaltaneet tulla A-studion haastateltaviksi.

Tällä A-studion ohjelmalla on jo ollut vaikutusta. Yle uutisoi, että opetusministeriö pyytää Jehovan todistajilta selvitystä heidän tavoistaan käsitellä yhteisön jäseniin kohdistuneita rikosepäilyjä.Toivottavasti asia selvitetään perin pohjin.

Yle oli löytänyt ohjelmaansa vanhan dokumentin pätkän jossa pidän puhetta valtakunnansalilla.

Ylen nettijuttua varten otettu kuva. Kuva: Rami Moilanen/Yle

Asevelvollisuuden suorittaminen

Kävin kutsunnoissa vuoden 1989 syksyllä. Se oli jännittävä paikka. Tuohon aikaan elin täydellisessä jehovantodistajakuplassa eikä minulla juuri ollut kontakteja muuhun maailmaan. Kutsuntoihin meneminen oii kuin olisi mennyt suoraan vihollisleirin keskelle. Jehovan todistajille armeijan käyminen on ehdoton ei ja tuohon aikaan he suhtautuivat kielteisesti myös siviilipalveluksen suorittamiseen.

Suomessa Jehovan todistajien tilanne asevelvollisuuden suhteen on hyvin eriskummallinen. 80-luvun puolivälistä lähtien he ovat saaneet vapautuksen asevelvollisuuden suorittamisesta Niinpä itsekin vuonna -89 anoin lykkäystä armeijaan menemisestä. Lykkäystä tuli anoa muutaman vuoden välein kunnes sai vapautuksen asepalveluksesta kokonaan 29-vuotiaana. Kutsunnoissa minulla oli mukanani seurakunnan vanhimmiston allekirjoittama paperi jossa todistettiin, että olen aktiivinen seurakunnan jäsen.

Jehovan todistajat muuttivat armeijaan menemisen suhteen omia opetuksiaan vuonna 1996 ja hyväksyivät siviilipalveluksen suorittamisen. Suomen Jehovan todistajien johtoporras ei ole jostain syystä tähän mahdollisuuteen tarttunut ja pitää kiinni erikoisoikeudestaan saada kokonaan vapautus sekä ase- että siviilipalveluksesta. Noihin aikoihin kun Jehovan todistajien oppi tässä asiassa muuttui olin itse päiväkodissa töissä ja siellä työskenteli myös eräs siviilipalvelusmies. Ajattelin silloin, että voisin aivan hyvin suorittaa siviilipalveluksen. Armeijaa tuskin olisin käynyt vaikken olisikaan ollut Jehovan todistaja.

Helsingin hovioikeus on linjannut tänään ( 23.2.2018) antamassaan tuomiossa, että Jehovan todistajien vapauttaminen asepalveluksesta ja siviilipalveluksesta syrjii totaalikieltäytyjiä. Nähtäväksi jää millaisia vaikutuksia tällä linjauksella on.

City News Toronton raportti Jehovan todistajista lähtemisestä. Laita suomenkielinen tekstitys päälle asetuksissa. Alkuperäinen video: Leaving the Jehovahs Wi...

Jehovan todistajat ja karttaminen Virossa Copyright (C) Kanal2 Autoriõiguse seadus § 19. Teose vaba kasutamine teaduslikel, hariduslikel, informatsiooniliste...

Matkustelusta

En juurikaan matkustellut Jehovan todistajana ollessani. Ei se mitenkään kiellettyä ollut, mutta minun ei vain tehnyt mieli. Eikä minulla oikein ollut seurakunnassa sellaisia kavereitakaan joiden kanssa olisin kuvitellut voivani matkustaa.

Myös matkoilla etsimme paikallisen valtakunnansalin jossa kävimme kokouksissa. Olisin tumtenut itseni huonoksi Jehovan todistajaksi jos en olisi tehnyt niin. Olen eräällä Italian matkalla istunut kaksi päivää hikisellä stadionilla kuuntelemassa Jehovan todistajien kesäkokouksen ohjelmaa, Ohjelma esitettiin italiaksi emmekä ymmärtäneet siitä juuri mitään. Vieläkin harmittaa vaikka tämä on tapahtunut vuonna -90. :D Olisi nuo pari lomapäivää tuosta viikon lomasta voinut käyttää paremminkin.

Matkusteluun jäin koukkuun ja rakastuin puolisoni myötä. Olemme käyneet yhdessä yli kolmessakymmenessä maassa. Rakastan uusien maiden, paikkojen ja ihmisten näkemistä! Haluan elämyksiä! Jehovan todistaja-ajoiltani minulle on jäänyt tapa, että aina etsin lähimmän valtakunnansalin sijainnin ja leikilläni ehdotan puolisolleni kokoukseen menoa. En ole saanut näille ehdotuksilleni vastakaikua. Luojan kiitos!

Seuraavan kerran astumme lentokoneeseen neljän päivän päästä. Eräs matkakohteistamme on Singapore. Sinne ei saa viedä Vartiotorneja eikä Playboy-lehtiä. Täytyy pitää mielessä.

32. maa missä olen käynyt: Meksiko.

Vapauttava keskustelu

Olin viime viikolla vieraana Yle Puheen Mahadura & Özberkan keskusteluohjelmassa. Se oli parasta pitkiin aikoihin! Olin niin fiiliksissä tuntikausia sen jälkeen kun suora radiolähetys oli päättynyt. Oli mahtavaa istua saman pöydän ääressä eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ja erilailla uskovien ihmisten kanssa. Ja todellakin aidosti keskustella. Kuunnella heitä ja tuoda esiin omia näkemyksiään.

Jehovan todistajana evankeliointityössä usein sanoin ensimmäiseksi kun ovi aukesi :”haluamme keskustella kanssasi..” tai “Olisiko sinulla hetki aikaa vaihtaa ajatuksia?” Oikeastihan kysymys ei ollut keskustelusta tai että olisi todella halunnut vaihtaa ajatuksia. Jehovan todistajille keskustelu on hyvin yksipuolista. He haluavat julistaa oman sanomansa, mutta kieltäytyvät kuuntelemasta mitä toisella on sanottavana. Heillä on myös oikeassa olemisen tarve. Mikään muu näkemys ei ole oikea kuin heidän oma näkemyksensä ja heillä on tarve todistaa toisten näkemykset vääriksi. He myös kieltäytyvät kaikesta keskustelusta missä heidän uskontoaan kritisoidaan mikä kertoo heidän uskonsa epävarmuudesta.

Oli todella vapauttavaa istua Ylen studiossa puhumassa Jumalasta ja uskonnosta. Minun ei tarvinnut olla oikeassa tai väärässä. Uskalsin kuunnella mitä muilla on sanottavana. Kun minulta kysyttiin mielipidettä johonkin asiaan sanoin sen enkä rynnännyt tarkistamaan Vartiotornista mitä minun kuuluisi tähän sanoa.

Ohjelman lopussa minulta kysyttiin, että “Tarvitseeko moderni ihminen jumalaa?” Vastasin, että “eei... kai?” En minä tiedä. Ei minun tarvitse tietää. Tietämättömyys tuntui ihanan vapauttavalta!

Mitä tapahtuu, kun pistetään saman pöydän ääreen anarkisti pappi, entinen jehovan todistaja ja nuori muslimi keskustelemaan jumalasta?

Tänään 8.2. 2018 käytiin Yle Puheella kiinnostava keskustelu! Oli mahtavaa olla mukana tässä!

Euroviisujen parantava voima

Ei ole mikään salaisuus, että pääni on ollut useammin kuin kerran hajoamispisteessä ja on se pari kertaa hajonnutkin. Minulla oli jo Jehovan todistaja-aikoinani voimakkaita masennuskausia, mutta nuo ahdistuskohtaukset jatkuivat senkin jälkeen hyvin voimakkaana kun minut oli erotettu seurakunnasta.

Ratkaiseva käänne parempaan päin tapahtui vuonna 2007 kun vanhempani “pakottivat” minut lääkäriin. He tilasivat minulle lääkärinajan ja varmistivat, että todella menen sinne. Oli huojentavaa istua terapiassa ja käydä kaikki asiat läpi. Joskus en pystynyt muuta kuin itkemään. Joskus olisin halunnut itkeä, mutta en pystynyt. Vähitellen voimani alkoivat palata.

Tuona keväänä 2007 tapahtui muutakin merkittävää. Olin lapsesta saakka ollut suuri euroviisufani. Ensimmäiset euroviisumuistot minulla on vuodelta 1975 jolloin olen ollut 5-vuotias. Yritin joskus seurakunnassakin keskustella ihmisten kanssa euroviisuista. Sain joskus vähän vastakaikuakin. Muistan euroviisujen jälkeisen sunnuntain vuodelta 2002 kun menin valtakunnansalille ja ensimmäiset sanani olivat: “Eurooppa ei taaskaan ymmärtänyt meitä! Mä oon niin masentunut!”

Kohta sen jälkeen kun minut oli erotettu seurakunnassa löysin euroviisufanien keskustelupalstan, Viisukuppilan. Minulle aukeni taivas! En tiennyt, että samanlaisia euroviisuhörhöjä kuin itse olin oli muitakin!

Kirjoittelin Viisukuppilaan muutaman vuoden kunnes vuoden 2007 keväällä rohkaisin mieleni ja päätin lähteä ensimmäistä kertaa livenä tapaamaan viisutyyppejä joiden kanssa olin kirjoitellut netissä. Se on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Olin ollut hyvin yksinäinen, mutta yhtäkkiä ympärilläni oli ystäviä jotka ymmärsivät, kannustivat ja tukivat. Euroviisut toivat elämääni myös puolison! Sillä, että löysin elämääni ystäviä juuri tuossa vaiheessa oli ratkaiseva merkitys toipumiseni kannalta.

Seurakunnassa ollessani kuulin usein väitteen miten Jehovan todistajat ovat maailman onnellisin yhteisö ja miten heidän sääntöjensä mukaan eläminen parantaa elämänlaatua. En koskaan kokenut mitään sellaista onnellisuutta seurakunnassa. En edes silloin kun vielä elin heidän sääntöjensä mukaan. Olin hyvin yksinäinen ja ahdistunut. Onnellisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta olen kokenut euroviisuystävieni kanssa. Hiljattain eräs toimittaja kysyi minulta, että mikä on suhteeni uskontoon nykyään. En epäröinyt hetkeäkään, kun vastasin hänelle ja sanoin olevani hengellinen ihminen. Lisäsin siihen, että "Mulla on tää euroviisu-uskonto" Sitten selitin ummet ja lammet euroviisujumalista ja -jumalattarista ja miten euroviisuystävät ovat perheeni. "Ne on mun veljiä ja sisaria!" Julistin euroviisu-uskontoani kiihkeästi ja häpeilemättä.Täysin erilainen tilanne kuin Jehovan todistajana ollessani jolloin useinkin häpesin uskontoani ja sen sanomaa.

Enkä tietenkään tällä kaikella tarkoita sitä, että jokaisen masentuneen pitäisi kuunnella euroviisuja tai että jokaisen Jehovan todistajien seurakunnasta eronneen pitäisi liittyä euroviisuklubiin. Itselleni se oli tärkeä juttu. ja jollakulla toisella on joku toinen tärkeä juttu josta saa iloa. Tärkeintä on löytää ne asiat joista itse pitää ja nauttii ja elää elämää omalla persoonallisella tavalla antamatta minkään ihmisen tai lahkon rajoittaa sitä.

Helsingin euroviisujen aikaan vuonna 2007. Kainalooni on päätynyt Kyproksen edustaja Evridiki.

Trending Blogs

Recently Viewed Blogs

Vapautta rakastava