WTF?? Welcome To Finland! Siinä tunnelmat :D Matkahan meni leppoisasti. Kristian oli menestys Delhissä kun kuljimme tavaroinemme kohti lentokenttämetroa. Rinkka selässä, yksi 20kg jääkiekkokassi mahan päällä ja toinen samanmoinen pään päällä. Jopa ammatti päälaellakantajat, eli intialaiset itse, pysähtyivät hämmästelemään ja osottelemaan kun valkoinen mies kantaa tavaraa. Osa ohikulkjoista näytteli peukkua. Kun kuljimme metron portaita alas, oli alhaalla odottamassa iso yleisö, joka henkeä pidätellen seurasi askel askeleelta selviääkö Kristian painonsa kanssa portaista vai lipeääkö jalka. Onnistunut suoritus palkittiin kevyin aplodein ja hurrauksin. Hostellista olimme tsekanneet ulos jo klo 12 ja lentomme lähti puolenyön jälkeen, joten päivä meni hyvin unisesti lentokentällä makoillessa. Lentokentälle matkasimme yllättäin siistillä ja super modernilla delhin metrolla. Check in:issä kävelysauvoistamme tuli melkein ongelma. Kuulemma koneeseen ei taisteluvälineitä voi viedä. Vaikka kuinka selvitin että kyse on KÄVELY sauvasta ja aeroflotin sivuilla nimenomaan sanotaan, että sateenvarjo tai kävelykeppi on koneessa mukana ok, enkä aio ketään piestä sauvallani, ei check in:in mies taipunut. Pitkällisen pohdinnan jälkeen mies sanoi, että jos saisimme pakattua tikut toisen rinkan kylkeen, niin hän saattaisi sen erikoismatkatavarana ruumaan päästää ilman lisämaksua. Löysimme pakkauspaikan. Pakkaajamiehellä tosin meni sormi suuhun, kun olisi täytynyt yhdistää kaksi asiaa. Pakata pitkula ja pakata pötkylä ja pakata ne yhteen. Mutta heidän ohjekirjassa opetetaan vaan pakkaamaan joko pitkula tai pötkylä. Taas sain viittoa ja selittää aikani jotta sain miehen vakuuttuneeksi, että on joskus mahdollista myös soveltaa hieman. Saimme kun saimmekin keppimme mukaan. Lennolla oli kuiva ilma ja ahdas istumapaikka. Vaikka olin kuoleman väsynyt, en millään löytänyt hyvää nukkuma-asentoa. Katsoimme siis Kristianin kanssa leffalaitteesta animaatioita niin kauan että tipahdimme. Aamulla heräsimme kun laskutelineet kalahtivat moskovan kentälle. 12 tuntia Moskovassa. Nukuimme lattialla seinän vieressä vilttiin kääriyneinä ja katselimme ohi kulkevia korkokenkiä ja kiiltonahkabootseja kun vierestämme marssi pukumiehiä ja naisia business luokan lepotiloihin. Siellä varmaan tarjoillaan mansikoita hopeavadilta. Lattialla oli pehmeä nukkua. Hobo life. En vaihtaisi. Tutustuimme mukavaan pariskuntaan lähtöportilla. Oli vinkeää puhua suomea. Ihmeellistä jo valmiiksi kun oli niin hiljaista kaikkialla ja ihmiset olivat aivan eleettömiä ja omissa maailmoissaan. Valkoisia naamoja kaikkialla. Tarkkailin itseäni ja huomasin, että oli todella vaikea heittäytyä normaaliin keskusteluun. Kun puoli vuotta saanut aina epäillä keskustelukumppanin tarkoitusperiä, oli vaikea yhtäkkiä päästää opitusta irti. Yritin puhua järkeä itselleni, että nämä ovat mukavia rehtejä suomalaisia jotka haluavat vilpittömästä vain keskustella kanssamme, eivätkä pyri hyötymään meistä mitenkään. Otti kuitenkin hieman aikaa ennenkuin ylitehokkaaksi kehittynyt puolustusjärjestelmäni alkoi hellittää. Sama pariskunta istui vielä Helsingin koneessa vieressämme. Nainen oli lääketeollisuudessa töissä, lopettelemassa juuri monen vuoden Venäjän työrupeamaa ja mies elokuva-kuvaaja. He olivat käyneet Goalla ja reissanneet muutenkin paljon. Kivaa oli jutella. Helsinkiin saavuimme 1,5h myöhässä. Vähän jännitti työntää laukkukärryt liukuovista vastaantuloaulaan. Siellä riemuhuudoin vastassa oli rakas äitini ja siskoni ja Kristianin veli! Saimme heti hurjasti rakkautta. Paljon halauksia. Kristianin veli tuli lyhkäisesti moikkaamaan meitä kentälle, koska oli lähdössä huomenna Italiaan tyttöystävänsä luokse joulun viettoon. Ihana että tuli niin ehdimme nähdä häntäkin! Äiti ja sisko kyseli matkasta. Olin vaan jotenkin niin hämmentynyt kaikesta, etten oikein osannut vastata mitään. Myöhemmin kyllä juttua tuli senkin edestä. Ajoimme ensin Lahteen Kristianin vanhemmille iltapalalle ennen Siilinjärvelle suuntaamista. Lahdessa, Kristianin vanhempien uudessa omakotitalossa, meitä oli vastassa koko kööri! Kaikki rakkaat Lahden tukijoukkomme. Voi sitä halausten ja riemun määrää! Olin aivan hämmentynyt tästä kaikesta, yhtäkkisestä sosiaalisen elämän määrästä ja ympäristön vaihdoksesta. Katselin vaan ymmyrkäisenä ympärilleni, en oikein osannut kuin vaan hymyillä. Juuri äsken tallasimme kahdestaan pakokaasuisen Delhin täpötäysiä katuja ja aivan hetki myöhemmin istumme tunnelmallisessa suomalaisen jouluisessa kodissa kahvipöydässä kaikkien ympäröimänä. Hyvin pökerryttävää kerta kaikkisesti. Ihanaa ruokaa. Salaattia ja pannaria. Kyllä vaan maistui eri hyvälle pitkästä aikaa. Valtavasti onnea ja rakkautta ympärillä. Ihanata. Olimme Siilinjärvellä kahden aikaan yöllä. Saavuimme siis vanhempieni luokse joulun viettoon. Isä oli lämmittänyt saunan odottamaan. Ai että. Noh, sauna.. Kuinka herkkua se nyt voi olla puolen vuoden jälkeen. Kylvettyämme levitimme kaikki tekstiilit kuitenkin varalta saunaan, niinkuin Eppu ja Teemu olivat meitä vinkanneet. Vaikkei mitään oireita ollutkaan, niin eikai vara venettä kaada. Ei olisi kiva tuoda vanhemmille joululahjaksi bedbugeja sänkyihin. Aamulla heräsin jo kahdeksalta. En millään malttanut nukkua pidempään. Olin jotenkin niin innoissani suomeen tulosta. Plus halusin mennä alakertaan halipussailemaan kaikki ihanat pikkusisarukseni, jotka olivat jo nukkumassa yöllä kun tulimme. Tätini ja serkkuni tulivat myös Oulusta saakka piipahtamaan. Mukava oli nähdä. Hyvin perherikkaasti alkoi meidän suomessa olo. Tuntuu hyvältä huomata kuinka paljon meistä välitetään. olemme todella onnekkaita! Aamupäivä meni kivasti pyykkimaratonin parissa. Hyvästi tuoksui reissulle kaikki vaatteet vielä saunottamisenkin jälkeen, että eikun kone laulamaan. Seittemän sankoa käsipyykkiä, liota yhtä ja veivaa toista, täytä konetta ja tyhjennä. Nyt on puhtaita vaatteita! Loppusuora enään. Kävimme Kristianin ja kahden nuorimman sisarukseni kanssa seikkailulla s-marketissa. Kävelymatka oli kokemus. Kaikkialla täällä on niin autiota. Lunta ja pimeää. Aivan kun olisimme tulleet autiomaahan. Nauratti kun pikkusiskoni 4v. sanoi totisena, että 'onpas nyt ruuhkaa siilinjärven keskustassa. Kaikki muutkin ovat lähteneet s-markettiin yhtä aikaa.', kun autoja tiellä ajoi ohi ehkä kolme ja itsestä näytti että koko kylä oli autioitunut. Äitini oli luvannut pienille, että he saisivat koristella piparkakkutalot kun tulemme. Niinpä illalla tartuimme tuumasta toimeen ja kokosimme Kristianin kanssa neljä hienoa arkkitehtistä taidonnäytettä Ikean valmis-paloista. Tottakai piti päästä myös itse yksi talo koristelemaan. Koristeita meni varmasti enemmän suuhun ja lattialle kuin itse mökkiin, mutta who cares! Oli kivaa. Ja meidän talosta tuli tottakai mielettömän hieno! Siskoskultani rakensivat myös ihan säädyllisen palatsin ja veljet kumpikin omantyylisensä taideteoksen. Loppupeleissä olimme kaikki hyvin tyytyväisiä aikaansaannoksiimme ja asettelimme ne nätisti vierekkäin odottelemaan joulukaramellien loppumista. Aikaero vielä vähän painaa. Kristian oli ihan poikki talotalkoiden päätteeksi ja pakko myöntää, että itselläkin silmäluomi on raskas. Joogailimme tänään pitkästä aikaa ja teki kyllä gutaa! Kirjoittelemme tätä blogia tässä nyt jonkin kerran ainakin vielä. Minusta tätä on ollut niin mukava kirjoittaa ettei edes malttaisi lopettaa ja Kristian oli samoilla fiiliksillä. Seikkailuhan on vasta alussa. Always on-going, ever lasting adventure ;) saatte vielä seurata uudelleensopeutumistamme kotimaahan ainakin jonkin matkaa. Katsotaan sitten minne asti jatkamme. Kerromme tietysti kun tiedämme. Rakkautta ja rauhallista joulunalus aikaa <3 Ps. Leipokaa pipareita!! Ella
dededos
prguitarman
romaincrisis
gummygunk
discoholicmusic
stormborns
dailybridgerton