Tuntemattomat sodan jälkeen: Vanhala
2020. Vanhala eli satavuotiaaksi. Miksikäs ei. Nauru tunnetusti pidentää ikää.
1945. Johannes Vanhalaan on purrut kirjakärpänen, mutta kodin kirjahylly on äkkiä perattu: Uusi Testamentti, Vänrikki Stoolin tarinat, Vuotuinen ajantieto, keittokirja ja joku satukirja, jota perheen lapsille oli aikoinaan luettu. Vanhemmat eivät ole lukuihmisiä, ei tilanhoidolta ehdi moisia joutavuuksia. Varsinkaan isä Kaarlo ei mokomaa lukuintoa ymmärrä alkuunkaan, eivätkä liioin vanhemmat veljet. Naureskelevat vain.
Naapureilla ei ole senkään vertaa kirjoja, kirjasto on kaukana eikä kirkolle oikein talvisaikaan ole helppo päästä. Lähin kirjakauppa on Hämeenlinnassa, eikä uusiin kirjoihin ole oikein varaa.
“Mikset sä kirjottas itte?” ehdottaa Liisa, yksi nuoremmista sisarista. Vanhala empii. Mitä hän pelkällä kansakoulupohjalta, eikä elämänkokemusta ole muuta kuin sodasta ja maatilan töistä… mutta ajatus jää itämään.
1946. Keväällä Vanhala huomaa kiinnostavan lehtimainoksen. Mika Waltari on laatinut aloitteleville kirjailjoille oppaan. ‘Aiotko kirjailijaksi?’ Sillä hetkellä Vanhala tajuaa löytäneensä kutsumuksensa.
Vanhala ryhtyy ennnennäkemättömään puurtamiseen. Maa- ja metsätyöt, korjaushommat, ajot, savotat, uitot… Rahavirta on ohut mutta tasainen, ja kurinalaisen säästämisen ansiosta Vanhalan onnistuu tilata Waltarin kirja postimyynnistä. Kirjan luettuaan päättää Vanhala muuttaa Tampereelle.
‘Mene sitten. Tee niin kuin parhaaksi näet, aikuinen ihminen,’ tokaisee Kaarlo Vanhala, joka on vakuuttunut, että poika palaa viimeistään syksyn tullen hattu kourassa kotiin.
Tampereella Vanhala pääsee töihin rakennuksille. Alku on hankalaa, mutta työnjohtajana on Vanhalan ikäinen reilu mies, jolla on silmälasit ja pohjoinen murre. Nimeltään hän oli Päätalo, reservin alikersantti kuten Vanhalakin. Myös Päätalo on lukenut Waltarin kirjan ja haaveilee kirjoittajan urasta.
“Lue enemmän,” Päätalo evästää Vanhalaa. “Kaikkee mitä vaan irti saat.” Tämä ottaa neuvosta vaarin. Vanhala suurin piirtein asuu lähimmässä kirjastossa. Lukemansa teokset hän valitsee ensin otsikoiden ja henkilökunnan suositusten perusteella. Vanhala harrastaa kulttuuria muutenkin: tienestit kuluvat äänilevyihin ja elokuvalippuihin.
Vanhala osallistuu lukupiireihin. Hän kuuntelee tarkkaavaisesti ja ottaa talteen joka ainoan nykykirjallisuutta koskevan tiedonjyvän. Hän kiinnostuu ennen kaikkea Pentti Haanpään, Paavo Haavikon, Veikko Huovisen, Aila Meriluodon ja Kirsi Kunnaksen tuotannoista.
Vanhala kertoilee mielellään sotajuttuja ja lukee hihittäen Kansa taisteli -lehden paatoksellisia tarinoita. TK-miehen ja KK-miehen sodat olivat hyvin erilaiset.
1949. Vanhala ryhtyy kokeilemaan kirjoittamista. Hän huomaa hämmästyksekseen, miten vaivattomasti tekstiä syntyy. Ja miten erilaisia. Proosaa, runoja. aforismeja, jopa draamaa…
Vanhalan tekstejä aletaan julkaista lehdissä jatkokertomuksina. Vanhalan ketterä teksti, ilkikurinen pehmeä satiiri, monipuolinen sanavarasto ja kyseenalaistavat näkökannat vetoavat sekä yleisöön että kriitikoihin.
Vanhala lukee arvosteluja itsekseen ääneen. ‘Vanhalan havainnoiva teksti paljastaa osuvasti aikamme yhteiskunnan arvojen hajaannuksen.. Khihihi.’ Myöhempinä vuosina Vanhala seuraa huvittuneesti yhteiskunnallisen keskustelun onttoa fraseologiaa. Oli kyse sitten 60-luvun vasemmistolaisesta eetoksesta: ‘Kansojen veljeys, yhteinen rintama, rauhan ja solidaarisuuden tie olkoot päämäärämme’ tai 80-lukulaisesta juppimentaliteetista: ‘Tuotamme proaktiivisesti synergiaetuja monialaisen toimintamallin tukemiseksi’. Khihihi.
1956. Aamulehdessä Vanhalan pakina ‘Prihan Rammari’ on vuosikymmenen ajan lehden suosituimpia palstoja. TTT:n pienellä näyttämöllä pyörivät Vanhalan näytelmät sitä mukaa kun niitä ilmestyy.
1967. Vanhala kokoaa vanhat kertomuksensa ja käsikirjoituksensa kirjamuotoon. Niistä tulee jokavuotuinen isänpäivän ja joulun hittituote. ‘Prihan tarinoista’ tulee 60- ja 70-luvun sukupolvelle yhtä kiinteä osa joulunajan mielikuvia kuin Taatan joulusadut.
Ihan hyvin pelkältä kansakoulupohjalta.
2000. 80-vuotishaastattelussa Vanhala erittelee hymyssä suin elämänfilosofiaansa. ‘No kun maailma on niin hullu, niin parasta on, kun tekee omasta elämästäänkin sellaista farssia, että osaa olla menettämättä järkeänsä.’
tangentwithtanner
gummygunk
izzy806
pixelskylines
