Monet teini-ikäiset rakentavat omaa identiteettiään kehittämällä itselleen periaatteita, joista he ovat hyvin haluttomia joustamaan. Useimmiten periaatteet luodaan kielteisen kautta: "Tuollaista minusta ei ainakaan tule, kun olen aikuinen!"
Omiin periaatteisiini kuului mm. se, etten käytä shortseja – en, vaikka olisi millainen helle. Lyhytlahkeiset housut ovat hölmöt ja tyylittömät, ja itse olen tietysti fiksu ja tyylikäs, joten shortsit ja minä emme voi kohdata.
Muita periaatteitani olivat mm., että en juo itseäni humalaan, en käytä pipoa, en muuta kenenkään kanssa yhteen asumaan tai mene naimisiin, en hanki lemmikkieläimiä tai lapsia, jne. jne. Olisin aina 15 ja maailman coolein.
Matkan varrella olen kuitenkin häpeäkseni – mutta myös helpotuksekseni – joustanut useista periaatteistani. Kuljin 16 kesää pitkissä housuissa, kunnes viime kesän helteissä taivuin ostamaan shortsit ja tajusin, miten paljon vilpoisampi ja miellyttävämpi olo minulle tuli. Periaatepäätöksestä tinkiminen harmitti, mutta toisaalta elämänlaatu parani.
Haluan silti uskoa (tai uskotella itselleni), että olen edelleen periaatteen ihminen: oman tieni kulkija, tavanomaisia valintoja välttävä individualisti.
Aina välillä törmään vanhoihin ystäviin, joita en ole nähnyt vuoteen tai pariin. He näyttävät hieman pulskemmilta kuin aiemmin ja heille on ilmestynyt järkeväsankaiset silmälasit. He esittelevät kihlasormuksiaan, ovat muuttaneet paritaloon Espooseen ja kertovat harkitsevansa minipossun hankkimista. He vaikuttavat onnellisilta ja tyytyväisiltä.
Itse mielessäni tuhahtelen moiselle keskiluokkaiselle hyvinvointivaltiotasapaksuudelle. Vannon itse itselleni, etten koskaan lähde mukaan moiseen. Päinvastoin: pidän homman aitona, kuljen kesähelteissä pitkissä housuissa, katson maailman menoa ulkopuolisen viileydellä, kritisoin kaikkea mikä liikkuu – ja tunnen oloni epämukavaksi.
Puolustelen asennettani itselleni: ainakaan en ole lihonut viime tapaamisesta, enkä ole haikaillut minipossujen perään (ellei se olisi jokun superironinen juttu, jolloin se tietysti sopisi kaltaiselleni individualistiselle eksentrikolle). "Olisittepa vain pysyneet minun kelkassani, niin ette olisi nyt tuollaisia tylsimyksiä!"
Tosin ette ehkä olisi noin onnellisiakaan.
Ehkä itsekin minipossuilen pulskana espoolaisena 16 vuoden kuluttua ja mietin, että olisi kannattanut joustaa periaatteista jo aiemmin, jos se kerran olisi helpottanut omaa olemista.