No eiköhän mennä sitten. Tässä unettomuudessani kirjottelen sitte Vanhalasta ja mukuloista. Tähän mun tarttee sanoa että lapsia on mitä tahansa 0-7 kpl väliltä :’D. Enkä myöskään heitä pysyvästi oo nimennyt, että pysyy uni ja todellisuus erossa toisistaan. Yhdellä nimi on mutta siitä kohta enemmän
-Mikään ei koskaan oo ollut niin hienoa, kun Vanhalan ilme sillon kun kätilö iski sen syliin ensimmäisen lapsen. Hetkeen se ei ookkaan niin hämmentyneeltä näyttänytkään, mutta toisaalta siitä näki että siinähän se halus ehdottomasti olla. Ja melkeinpä sen lapsen siltä saikin sylistä riipiä kun sellaseen tarvetta tuli. Lapsen kun tartti kuitenkin syödäkin joskus. Kotona ollessa Vanhala suurinpiirtein asu se vauva sylissään sohvannurkassa. Sieltä ne molemmat virnisteli maailmalle.
-Eikä Vanhalaa tunnu haittaavan mikään itku taikka parku. Oli sitten aikanen aamu taikka myöhänen yö. Muutenkin sen verran herkkäuninen se on, että sehän se öisin ensin ylös ponkasee jos pienikin ääni kuuluu.
-Ja mitä vanhemmaks lapset on tullu niin ihan yhtä paljon sillä riittää niille aikaa. Kait Vanhala haluaa välttää saman mikä sillä oli lapsena. Keskimmäisenä kun se tuppas olemaan usein aika yksin. Lapset pystyy kertomaan sille mitä vaan, koska tahansa.
-Aina yhtä innoissaan se lähtee niitten kanssa leikkimään. Oon aika varma että lumisota ja ylipäätään lumessa leikkiminen on kaikille osapuolille todella mieluista.
-Sillonkin kun se rintamalta lomille tuli, niin ei se sitä tuskaa lapsiin siirtänyt koskaan. Sodan jälkeen toki vähän hankalaa on ollu koska eihän semmonen lapsiparvi osaa kovia ääniä välttää. Mutta ei Vanhalaa siltikään saa suuttumaan millään. Lastenpitämät kovat äänet on kai sitte asia erikseen ellei ne nyt varsin jotain astiakaappia kaada riehuessaan. Tavallaan joskus se on ihan hupsua katottavaa kun joku vanhemmista muksuista koittelee rajojaan muttei saa millääm Vanhalaa siihen huuto- ja kiukuttelukuoroon mukaan. Vanhala vaan hymyilee ja myhäilee. Osaa se toki niille sitten jonkuntyyppinen auktoriteettikin olla, joskin sekin tulee siitä että ne tulee niin hyvin toimeen keskenään, että ihan mielellään mukulat tottelee ja kuuntelee kun neuvotaan
-Ja sitten se nimettu lapsi. Juhani nimittäin. Hällä oli vähän julmakin kohtalo. Tais olla samoihin aikoihin kun Vanhala haavottu kylkeen, ja sen myötä pääsi käymään kotona. Asutaan siis maatilalla yhden kylän lähellä. Jostainsyystä sielä nyt sitten kuulu ilmavaarahälytys, ja minä paimensin lapset kellariin talteen. Juhani vaan karkas siitä ja paineli navettaan. Noh en sitte pystyny enää lähtemään sitä hakemaan, vaan toivoin ettei se nyt vaan osuis siihen navettaan. No eipä siinä siihenhän se osu. Eipä siitä paljon mitään jäljelle jäänytkään, navetasta taikka muksusta. Saatiin Vanhalan kanssa olla asian kanssa kahden vasta hautajaisissa, koska jokatapauksessa muista lapsista tartti huolehtia. Hautajaisissa Vanhala itki. Koskaan en oo sen ihan niin itkevän. Sen menetyksen Vanhala otti tosi raskaasti. Kyllä sie hieman siihen suuntaan mainitsi että hänen tuola kuopassa pitäis olla eikä lapsen.