Eniten hävettää kaikki
Yläasteella keräsin monta päivää rohkeutta, että uskalsin puhua yhdelle pojalle, jonka kanssa istuimme todella usein aamuisin yhdessä naulakoilla odottamassa koulun alkua. Bussimme tulivat aina liian aikaisin ja olimme usein ainoat tyypit koulun aulassa.
Kuuntelin Metallicaa täysillä Sony Walkmanista sellaisilla kuulokkeilla, jossa on vaahtomuovipehmusteet ja esitin, etten vaan halua puhua kenenkään kanssa. Vaikka tietysti halusin olla vähemmän outo ja enemmän seurallinen, en vaan osannut puhua kenellekään, jota en tuntenut. Minulla ei ollut paljon ystäviä, enkä uskaltanut itse tutustua kehenkään uuteen ihmiseen.
En ollut ihastunut kyseiseen tyyppiin, olin vain aivan käsittämättömän, uskomattoman ujo ja aivan varma siitä, että pojat todella tulevat Marsista ja kiertoratamme eivät vaan koskaan tule kohtaamaan, eikä meillä ollut edes teoreettista mahdollisuutta ymmärtää toisiamme. En tiennyt mistä olisin puhunut, en osannut sanaakaan small talkia.
Ennen kaikkea minua hävetti, jos se poika vaikka häpeää puhua minulle. Entä jos sanon jotain tyhmää ja sitten minuakin hävettää. Hävetti myös finni leuassa ja kukalliset, pitkät kalsarit.
Vuosien aikana polulleni on onneksi tupsahdellut ihmisiä, jotka jostain syystä ovat halunneet tutustua minuun ja nyt (herran vuonna 2018, hallelujaa) uskallan itsekin puhua ihmisille punastumatta varpaankärjistä hiuspohjaan asti.
Häpeästä en koskaan ole päässyt täysin eroon. Se on lannistava, latistava, pelottava tunne. Siksi siitä puhuminen on erityisen tärkeää.
Viime aikoina minua on hävettänyt seuraavat asiat:
- Uimapuvussa oleskeleminen
- Se, että lähetin Facebook-viestin puolitutuille ja kukaan ei vastannut, vaikka olivat lukeneet viestin (ja vaikka mielestäni se oli ihan hyvin kirjoitettu ja suht mielenkiintoinen ja olisin mielelläni keskustellut aiheesta lisää)
- Se, etten soittanut myyjälle, etten ostakaan varaamaani kaappia
- Se, että tykkään niin paljon vaatteista ja pukeutumisesta. Pelkään, että minun ajatellaan olevan turhamainen tai pinnallinen. Vaatteiden ostelu on myös epäekologista, vaatteiden tuotanto-olosuhteet ovat usein epäinhimillisiä ja se hävettää minua myös siksi.
- Kirjoittamani runot
- Kirjoitusvirheet
- Se, että olen uskaltanut pitää omia puoliani (älytöntä, tiedän)
- Se, etten osaa syödä kovin hyvin ruokailuvälineet etiketin mukaisissa käsissä
- Jääkaapin sisältö
- Jos ärsyynnyn tyhmistä asioista
- Karvat: jalka ja kainalo
- Se, jos joku puhuu ruoka suussa tai röyhtäilee tai räkii
- Lentäminen
- Se, että siteeraan uutista tai artikkelia, vaikka todellisuudessa olen lukenut vain otsikon
- Se, etten muista vuosilukuja ja nimiä
- Suuntavaistottomuus
- Roskaruoan syöminen
- Runojeni näyttäminen
- Ylipäätään kaikkien tekemieni asioiden näyttäminen muille
- Se, etten osaa jotain sellaista, mitä “tähän mennessä” minun pitäisi osata
- Jos jollain on ruokaa hampaiden välissä ja kukaan ei kerro
- Se, kuinka helposti itken. Eli itkeminen bussissa, työpaikalla, juhlissa, kaupan kassajonossa. itkeminen ilosta, surusta, jännityksestä, innostuksesta, ujoudesta, toisen tuskasta, väsymyksestä, epäreilusta kohtelusta, erityisen ihanasta kohtelusta. Kauniiden asioiden näkemisen aiheuttama liikutus, rakastumisen aiheuttama liikutus, vihan aiheuttama tuska, onnellisuus toisten puolesta... Kaikki mahdolliset tunteen maailmassa itkettävät minua.
- Tämä tekstin kirjoittaminen ja julkaiseminen hävettää ihan kamalasti. Häpeän sitä, miten tyhmiä asioita häpeän.
Kuinka hävettävän tyhmää.
- Janica