#KOPOJEE

Kirjoittajana, ajatusten ja ihmettelyiden takana, toimii koulutuspolitiikalle ja järjestötoiminnalle sydämensä menettänyt Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä.

[kopojee]

Ilman visiota koulutuspolitiikka poukkoilee

Kuluneen kevään ajan on käyty Opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen tulossopimusneuvotteluita. Neuvottelut ovat olleet suhteellisen tiukat, ja selvää on ollut, että muutoksia tulee tapahtumaan, onhan kuitenkin pidemmän aikaa keskusteltu siitä, kuinka korkeakoulukenttä tulee kehittää rakenteellisesti.

Tällä hetkellä korkeakoulukentän rakenteellinen kehittäminen näyttäytyy lähinnä pienten humanististen alojen nappikauppana korkeakoulujen välillä. Yksittäisten koulutusohjelmien kohdalla kyse on monilta osin henkilökohtaisista tragedioista. Surullisinta kokonaiskuvan kannalta on se, ettei näillä suunnitteilla olevilla pienillä siirroilla ole tekemistä oikean profilaation tai rakenteellisen kehittämisen kanssa. Lehmänkauppojen harrastamisella ja pienten alojen siirtelyllä on hyvin pieni painoarvo, kun toisessa vaakakupissa painaa keskustelu muun muassa duaalimallin tulevaisuudesta ja suuremmista jo tekeillä olevista yhteistyökuvioista. Kuitenkin yliopistot ovat pakotettuja tekemään muutoksia, sillä ministeriön tarjoama strateginen rahoitus on paljolti kiinni poisvalinnoista, eli näistä leikkauksista.

Nappikaupat ja alojen siirtelyt näyttäytyvät siis lähinnä humanististen alojen leikkurina, ei niinkään rakenteellisena kehittämisenä. Yhdistettynä siihen, että monissa yliopistoissa on suunnitteilla laajat opetussuunnitelmauudistukset sekä yhteistyökuviot toisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa, tilanne näyttää huonosti johdetulta hakuammunnalta. Hakuammunnalta, jossa korostuu kiire ja valmisteluaineiston puutteellisuus. Suomen korkeakoulutusta on haukuttu tehottomaksi ja erityisesti on kritisoitu hukkaan heitettyjä resursseja. Miten tähän kuvioon istuu ne lukuisat henkilötyötunnit, joita muun muassa on käytetty opetussuunnitelmauudistuksiin ja yhteistyön suunnitteluun? Puhumattakaan siitä, miten leikkauksissa on huomioitu koko Suomen koulutusvastuut tai alueellinen työllistyminen.

Perimmäinen kysymys lienee, onko koulutuksen strateginen johtaminen kenenkään hallussa. Valitettavasti tällä hetkellä näyttää siltä, ettei se ole.  Aiempien vaalikausien koulutuspoliittisena ohjenuorana toimineet koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmat eivät olleet täydellisiä, mutta niissä sentään oli yritystä koulutusjärjestelmämme kokonaisvisiolle.

Tällä hetkellä Suomelta puuttuu yhteinen näkemys koko koulutusjärjestelmästämme nivelvaiheineen. Tähän vastauksena eivät ole kärkihankkeet ja pelkät korusanat esimerkiksi digitalisaatiosta. Tarvitsemme tutkimukseen ja arviointeihin perustuvaa näkemyksellisyyttä siitä, mitä me tahdomme olla ja miten me sinne pääsemme. Ilman visiota ja strategiaa koulutuspolitiikka näyttää lähinnä poukkoilevan. Tämän vision rakentamiseen tarvitaan yhteistyötä, avoimuutta ja osallistavaa demokratiaa. Tahtoisin edelleen nähdä Suomen koulutuksen ja osaamisen kärkimaana. Sitä se ei tule olemaan puutteellisin tiedoin toteutetulla näköalattomalla koulutuspolitiikalla.

(Mielipidekirjoitus julkaistu Kalevassa 14.6.2016)

[kopojee]

Opiskelijavaikuttamisen äärellä

Nyt on meneillään oikea vaalien ja valintojen syksy. Mutta mistä oikeastaan on kysymys?

Kun itse tulin yliopistoon vuonna 2011 opiskelemaan varhaiskasvatusta ajattelin, etten jo yhden tutkinnon suorittaneena yrittäjäperheen tyttärenä ja entisenä opiskelijavaikuttajana enää lähtisi mihinkään mukaan. Ajattelin, ettei minulla olisi mitään annettavaa eikä tällaiset asiat enää minua koske. Kuinka väärässä olinkaan.

Seurasin tiedekuntani ja tutkinto-ohjelmani tarjoamaa opetusta. Seurasin ainejärjestöni, ylioppilaskunnan, sekä ammattiliittojen toimintaa sekä uutisia, joissa kerrottiin poliittisista päätöksistä. Aika nopeasti huomasin, ettei missään voi koskaan opiskella niin, etteikö asiat vaikuttaisi juuri minuun yksittäisenä opiskelijana ja tulevana asiantuntijana. Pian oli selvää, että alkuperäinen ajatukseni putkitutkinnosta ei tulisi toimimaan omalla kohdallani. Huomasin kehitettäviä kohteita ja halusin sinne, missä pääsen vaikuttamaan. Lähdin mukaan ainejärjestöni toimikuntiin ja myöhemmin löysin itseni ainejärjestön hallituksesta. Tämän jälkeen kokemusta opiskelijavaikuttamisesta on syntynyt valtakunnallisella Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry:stä, ylioppilaskunnan edustajistosta sekä tiedekuntahallituksesta.

Voi sanoa, että uppouduin ja hurahdin täysin järjestötoimintaan ja ennen kaikkea koulutuspolitiikkaan, jota teen tällä hetkellä työkseni. Vaikuttamiseen lähteminen ja yksittäisien vaikutuspaikkojen tavoittelu ei käytännössä koskaan ole ollut minulle itsestäänselvyys. Aina on ollut joku ystävä, joka on kannustanut lähtemään, aina on ollut joku joka on kertonut minulle, että voisit olla hyvä tuossa tai lähettänyt kutsun esimerkiksi opintojen sujuvuustyöpajaan.

Jokaisen tehtävän olen ottanut vastaan äärimmäisellä nöyryydellä ja pyrkinyt parhaaseeni saamani luottamuksen myötä. CV-merkintä on toki mukava saada, mutta sen ei tule olla vaikuttamisen itseisarvo. Tärkeintä kaikessa vaikuttamisessa on ollut itsensä kehittäminen, asioihin perehtyminen, muiden opiskelijoiden kuuleminen ja yhdessä tekeminen. Kaikki tämä on tukenut sitä, että on rohkeutta ja tarmoa aukaista suu juuri oikeissa paikoissa. On rohkeutta ja varmuutta tehdä muutosesityksiä tai ehdottaa toimintakulttuuriin muutoksia.

Opiskelijavaikuttaminen on antanut minulle todella paljon, eikä se aina ole todellakaan ollut helppoa. Välillä yliopisto näyttäytyy jäyhänä ja erittäin hitaasti toimivana laivana, jossa muutokset tapahtuvat todella hitaasti. Välillä se hermostuttaa ja jopa itkettää, mutta tällöin tulee muistaa myös ne pienetkin onnistumisen kokemukset ja taputtaa itseään olkapäälle. Pitkäjänteisyyden lisäksi opiskelijavaikuttamisessa oppii todella paljon juuri niitä taitoja, mitä työelämässä tarvitsee. Oppii kokoustaitoja, valmistelua, projektityötä, verkostoitumista, neuvottelutaitoja, viestintää, lobbaamista,...Lista on todella pitkä! En keksi yhtään ammattia, missä näitä taitoja sekä demokraattisen päätöksenteon ymmärtämistä ei tarvittaisi. Ennen kaikkea opiskelijavaikuttamisen kautta olen tutustunut mielettömän hienoihin ihmisiin, joista monista tiedän saaneeni elinikäisiä ystäviä.

Kun opiskeluaikoja rajataan nostaa se alati kynnystä lähteä mukaan vaikuttamiseen. Vaakakupissa painaa oma jaksaminen ja opintojen eteneminen. Pitkät vaikuttajaurat varmasti vähenevät, mutta totisesti toivon että jatkossakin löytyy opiskelijoita, jotka ymmärtävät vaikuttamisen merkityksen sekä sen, mitä siitä myös itse saa. Aktiivisia vaikuttajia tarvitaan niin ainejärjestöissä, ylioppilaskunnassa, yliopistossa, ammattiliitoissa kuin kunnissa ja valtakunnan tasolla. Olisi hullua puhua koulutuksen kehittämisestä millään tasolla, jos opiskelijan ääntä ei kuultaisi.

Tästä syystä on tärkeää asettua ehdolle ja on tärkeää äänestää, kun siihen annetaan mahdollisuus. Edustajistovaaleissa valitaan se korkein päättävin elin ylioppilaskuntaan. Edustajisto päättää mm. ylioppilaskunnan jäsenmaksun suuruudesta, hyväksyy toiminta- ja taloussuunnitelman ja valitsee opiskelijaedustajia esimerkiksi kollegioon ja yliopiston hallitukseen. Hallintovaaleissa taas valitaan opiskelijaedustajat oman tiedekunnan tiedekuntahallituksiin. Tiedekuntahallitus on se aitiopaikka oman tiedekunnan asioihin vaikuttamisessa. Hallituksissa keskustellaan koko tiedekunnan toiminnan suunnasta ja päätetään mm. rekrytoinneista. Hallintovaalit ovat liian usein jääneetkin edustajistovaalien jalkoihin. Toivottavasti näin ei käy tänä vuonna! Tutustu siis ehdokkaisiin, kysy ja kyseenalaista.

Vaalien jälkeen avautuu vielä lukuisia vaikuttamisen paikkoja! Näitä paikkoja avautuu kollegioon, tutkintolautakuntaan, opettajakoulutuksen johtoryhmään sekä tiedekuntien koulutustoimikuntiin ja koulutusohjelmatoimikuntiin. Näiden lisäksi on jo avoinna haku yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi. Kaikkiin näihin paikkoihin tarvitaan aktiivisia ja ennen kaikkea motivoituneita opiskelijoita. Kenenkään ei tarvitse todellakaan olla kopojumala tai mikään yli-ihminen. Kysymällä, keskustelemalla ja ylioppilaskunnan järjestämiin koulutuksiin ja verkostotapaamisiin osallistumalla pääsee jo todella pitkälle.

Sinä ihana opiskelija! Älä siis jää paikoillesi möllöttämään. Kahvilassa kavereiden kanssa purnaaminen on usein terapeuttista, mutta sillä ei muuteta asioita. Kehitystä tapahtuu, kun lähtee itse mukaan vaikuttamaan. Kehitystä tapahtuu, kun antaa rakentavaa palautetta, osallistuu ja on itse aktiivinen. Anna siis äänesi kuulua, lähde mukaan muuttamaan maailmaa ja kannusta kaveria. Siinä ovat minun neuvoni.

[kopojee]

Opintohallinto opiskelijan näkökulmasta

Oulussa järjestettiin 30.9.-1.10.2015 Valtakunnalliset opintoasiainpäivät teemalla Rajaton koulutus. Päivien sekä opintohallinnon verkoston tarkoituksena  on kehittää yhteistyössä opintohallintoa sekä tiivistää yliopistojen välistä yhteistyötä. Iltajuhlassa pidimme yhteisen dialogipuheen koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilän kanssa. Puhe sai paljon kiitosta ja tässäpä se nyt on.

“Helka: Hyvät OHAlaiset tervetuloa tähän iltajuhlaan. Minä olen Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ja vieressäni seisoo…

Henna: Ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä

Helka: Kerromme teille yhdessä siitä, millaista opintohallintoon liittyvä toiminta on ollut opiskelijoiden  näkökulmasta joskus ennen, nyt ja kenties tulevaisuudessa.

Henna: Haluamme tuoda myös esille yhteistyötä opiskelijoiden ja yliopiston toimijoiden välillä. Tämä toimii ainakin meillä täällä Oulussa todella hyvin. Sen yhteistyön voimalla on saatu paljon aikaan opintojen sujuvuuden ja laadun edistämisessä. Sen yhteistyön ansiosta opiskelija tuntee itsensä yliopistoyhteisön jäseneksi ja tulee kuulluksi.  Yhteistyömme perustuu luottamukselle ja kunnioitukselle. Sille, että opiskelijat ovat oman arkensa asiantuntijoita ja heitä kannattaa kuulla.

Helka: Joskus oli aika, jolloin opintokohteista tiedon sai menemällä kirjastoon lukemaan julkaisua, johon tiedot oli koottu. Siinä sitten saattoi arvailla, mitä mikäkin ala ja kysellä lisätietoja lankapuhelimen tai kirjepostin avulla pääsykokeista. Valintojen tulokset saattoi käydä lukemassa yliopiston pääoveen kiinnitetystä monisteesta. 

Henna: Nykyään opiskelijalähettiläät kiertävät kouluja ja tarjolla on erilaisia esittelytilaisuuksia kuten yliopistoilla järjestettäviä abipäiviä ja messutapahtumia kuten Studia. Tietoa koulutuksista löytyy muutamien klikkausten takaa yliopistojen nettisivuilta ja tärkeitä tietoja on myös opiskelijoiden oppaissa. Tulokset tulevat opiskelijalle henkilökohtaisesti. Monet yliopistot myös pyrkivät näkymään monipuolisesti siellä missä opiskelijatkin ovat: sosiaalisessa mediassa.

Helka: Joskus oli myös aika, jolloin fuksi saapui yksin linja-autolla hassun värikkäälle kampukselle, harhautui muiden perässä jollekin massaopintojaksolle ja tapasi oman opintoalansa edustajat vasta muutaman viikon jälkeen. 

Henna: Onneksi nykyään ensimmäisenä päivänä vastassa on innostuneet, iloiset ja kannustavat pienryhmäohjaajat. Joissakin varsin edistyksellisissä koulutusohjelmissa pienryhmät tapaavat esimerkiksi piknikin merkeissä jo ennen virallista opintojen alkamista. On mukavaa tietää, että juuri minua odotetaan ja minulla on oma paikka tässä suuressa, ehkä vähän pelottavassakin yliopistossa.

Helka: Kun opinnot sitten alkoivat, oli pitkään epäselvää, mitä opintojaksoja olisi tarjolla. Kyselemällä muilta selvisi jotakin, arvaamalla osa ja hyvällä tuurilla loput. Myös tietoa OYY:n toiminnasta ja harrastusmahdollisuuksista sai sattumalta.

Henna: Orientaatioviikolla sain paljon tietoa ylioppilaskunnasta, opiskelijakortista, opintotuesta, YTHS:stä, opintopsykologista ja muista tärkeistä palveluista, joita on tarjolla opintojeni tueksi. Pienryhmäohjaaja kertoi, miten henkilökohtainen opintosuunnitelma tehdään ja omaopettajan kanssa käytiin läpi, onko HOPSini realistinen.

Helka: Käteen annettiin sinikantinen pieni opintokirja. Siinä oli pitkän aikaa vain oma nimi ja valokuva. Kun suorituksia alkoi karttua, kirja vietiin täytettäväksi. Se saattoi viipyä sillä reissulla vuodenkin, kun professorilla oli niin kiire. Opintosuorituksista pidettiin omaa kirjaa pahvikorteille, joita löytyi joskus jopa patterin välistä.

Henna: No huhhuh, kuulostaa aika hurjalta. Kursseille voin ilmoittautua näppärästi joko yliopiston omalla apilla AAPOlla tai sitten weboodissa. AAPO on kyllä aika hieno juttu. AAPOsta pystyn kätevästi seuraamaan paljonko noppia on sadellut omalle tilille sekä antamaan palautetta opinnoistani. Tosin olen kyllä kuullut, että jossakin pidetään edelleen mystisiä vihkoja, johon läsnäoloja kerätään leimoilla. Se kuulostaa aika hurjalta. Ehkä pian leimaukset voi kuitenkin tehdä AAPOn tai vaikkapa opiskelijakortin avulla.

Helka: Eipä ollut sekään harvinaista, että kun opiskelija tulla raahusti läpi tuulen ja tuiskun yliopistolle, niin luentosalin ovessa oli lappu: luento peruutettu. Taas. Ja taas. Ja vielä kerran.

Henna: On aika kiva juttu, että AAPO ilmoittaa mulle, jos luento on peruuntunut. Näin pystyn suunnittelemaan opintojani ja ajankäyttöäni vieläkin paremmin.

Helka: Kun opinnot jotenkin ihmeen kaupalla tulivat päätökseen, ja oli valmistumisen aika, todistuksen sai postitse kotiin.

Henna: Meillä on tiedekunnassa tapana, että sekä kandeille että maistereille järjestetään publiikkeja. On aika kiva pukeutua nätisti, käydä pokkaamassa todistus, kuulla juhlavia puheita ja nostaa malja omalle kovalle työlle.

Helka: Ja valmistumisen jälkeen ei yliopistosta sitten juuri kuulunutkaan mitään. Killan vuosijuhliin sentään tuli kerran puskaradion kautta kutsu ja tulihan niihin opiskelijakavereihinkin pidettyä yhteyttä. Eipä ihme, että kun varainkeruukampanjan pyyntö lahjoittaa kilahti sähköpostiin, piti ottaa pieni aikalisä.

Henna: Valmistuessani musta tulee Oulun yliopiston alumni. Saan kantaa alumnipinssiä ja koen olevani yhtä sekä oman kiltani, ylioppilaskuntani että yliopistoni kanssa.

Helka: Jos nyt ja saatika sitten tulevaisuudessa asiat ovat siis opiskelijan näkökulmasta paljon paremmin.

Henna: Kiitos teille opintohallinnon ammattilaisille valtavan suuresta työstänne. Moni asia on ottanut aimo harppauksia eteenpäin ja näin palvellut yhteiskuntaa, yliopistoa, tiedekuntaa, koulutusohjelmaa ja ennen kaikkea opiskelijaa. Edelleen työtä on paljon, mutta muistakaa: me opiskelijat voimme teitä auttaa tässä suuressa työssänne. Sivistys ja laadukas koulutus on ennen kaikkea yhteistyötä.

Helka & Henna: Hauskaa iltaa!”

[kopojee]

Kolme ässää ja kaksi koota

Kirjoitin maaliskuussa julkaistun Ylkkärin kolumnissa pirullisesta ja haastavasta moniäänisyydestä. Kirjoitin vaalien alla rönsyilevästä koulutuspolitiikasta ja hyvin sarkastiseen sävyyn siitä, kuinka koulutuspolitiikasta käydään kiivasta keskustelua hyvin, tietoon pohjautuvien argumentein. Valitettavasti sarkasmi kolahti juuri oikeaan paikkaan. Hallituksen kolme ässä: Sipilä, Stubb ja Soini toimivat juurikin niin putkikatseisesti kuin moni pelkäsikin. Lisäksi näiden kolmen ässän puheet kahdesta koosta; kipeistä ratkaisuista ja opposition kitinästä, ovat kirvoittaneet itseni lisäksi monet kyseenalaistamaan julkaistun hallitusohjelman ja ehkä sitäkin enemmän tavan, jolla hallitusohjelmasta on lähdetty keskustelemaan.

Toiminta- ja taloussuunnitteluprosesseissa demokraattisuus, yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja keskustelu tulisi nähdä voimavarana. Lisäksi pitää mahdollistaa, että olemassa oleva osaaminen tulee monipuolisesti mukaan prosessiin. Hallitusohjelmaa tarkasteltaessa huomaa hyvin nopeasti, ettei näin ole toimittu. 

Hallitusohjelma toistaa kuin mantraa jo vaalien alla tutuksi tulleen valtioinvarainministeriön (VM) julkistamaa linjausta julkisen sektorin leikkauksista. Hallitus luottaa sokeasti VM:n linjauksiin, vaikka vaihtoehtoja on tarjolla sekä kansallisilta että kansainvälisiltä asiantuntijatahoilta. Esimerkiksi kansainvälinen valuuttarahasto IMF on myöntänyt olleensa väärässä leikkauspolitiikasta ja monet akateemiset taloustieteilijät pelkäävät, että ehdotetut leikkaukset pahentaisivat työttömyyttä, heikentäisivät kotimaista kulutusta, lisäisivät pahoinvointia. Kaikki tämä tulisi pitkällä tähtäimellä todella kalliiksi ja itse asiassa vain kiihdyttäisi velkaantumista.

Ja kun oppositio haastaa hallitusta, on pääministerin vastaus: ”Minun on vaikeaa ymmärtää sitä, miksi me emme pääse tästä säästöjen kitinästä uudistamisen moodiin”.  Hyvä Sipilä ja hallitus olisin todella huolissani, jos oppositio ei haastaisi teitä ja hallitusohjelmaa. Se olisi osoitus toimimattomasta demokratiasta. Opposition tehtävä on juurikin osoittaa, kuinka yksipuolinen näkemys hallitusohjelmassa vallitsee, mitä muita asiantuntijatahoja ja -näkemyksiä on tarjolla. Myös kansalaisilla on täysi oikeus tulla kuulluksi ja osoittaa mieltään, eikä siihen tule suhtautua kepeästi tai ylimielisesti.

Ei ole väärin kysyä, mitä koulutus maksaa, miten koulutuksen järjestämistä ohjataan ja mitä koulutus yksilölle ja yhteiskunnalle tuottaa. Päättäjien tulee kuitenkin olla valmiita myös tutustumaan ja tekemään syvempää analyysiä, jotta he voivat ymmärtää päätöksiensä merkityksen sekä koulutukselle että sen kautta koko yhteiskunnalle. 

Pitää pystyä tunnustamaan, että koulutus tuottaa inhimillistä pääomaa. Koulutus vaikuttaa yksilöiden palkkatasoihin, yrityksien tuottavuuteen, koko kansantalouden kasvuun tai yhteiskunnan muuhun hyvinvointiin. Esimerkiksi lukuisat tutkimukset osoittavat, kuinka laadukkaalla varhaiskasvatuksella saadaan merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia tuottoja pitkällä aikavälillä. Korkeakoulutus taas luo edellytyksiä muun muassa parhaiden teknologioiden kehittämiseen ja käyttöönottoon kansantaloudessa.

Totisesti toivon, että jatkossakin oppositio ja toisenlaisen mielipiteen edustajat jatkavat hallituksen haastamista. Toivon myös, etttä puheet kitinästä ja kipeistä ratkaisuista loppuvat tähän. Poliittisen päätöksenteon ydin tulee olla siinä, että asiantuntijatahoja kuullaan monipuolisesti että asioista keskustellaan monitahoisesti ja -äänisesti, erilaisia näkökulmia ammentamalla. Tämä tulisi olla se tosiasia, jonka pohjalta hallitus työskentelyn aloittaa. Sen tosiasian tulisi olla kaiken viisauden alku, ei sokeaan leikkauspolitiikkaan nojaaminen.

[kopojee]

PIRULLINEN, HAASTAVA MONIÄÄNISYYS

Duaalimalli, profilointi, koulutusverkoston karsiminen, opintoaikojen rajoittaminen, lukukausimaksut... Kuulostaako tutulta? Mitä pidemmälle kevättä menemme ja mitä lähempänä vaalit ovat, sitä kiivaampana ja rönsyilevämpänä koulutuspoliittinen keskustelu näyttäytyy. Keskusteluun ottavat osaa poliitikkojen lisäksi ammattiyhdistykset, opiskelijajärjestöt, elinkeinoelämän toimijat sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. Haastavaksi, ongelmalliseksi ja jopa pirulliseksi keskustelun tekee se, että keskustelua käydään erittäin moniäänisessä joukossa, joiden intressit poikkeavat usein paljonkin toisistaan.

Juuri näinhän se menee yliopiston sisälläkin. Yliopistoissa toteutetaan kolmikantaista päätöksentekoa, jossa edustettuina ovat professorit, henkilökunta ja opiskelijat. Kolmikanta perustuu yliopistolakiin ja sen myötä kaikkien ryhmien ääni tulisi päästä kuuluviin vähintään päättävän tason toimielimissä.

Nykyään voidaan pitää itsestäänselvyytenä, että hallinnon opiskelijaedustajat ovat täysivaltaisina edustajina kaikissa näissä toimielimissä. Usein opiskelijat – ja joskus myös keskiryhmän edustajat – on koettu rasitteina ja hankaloittajina. Jos näin käy, on turhautuneelta henkilöltä unohtunut se ydin, miksi näitä keskusteluja käydään. Jos yksittäinen henkilö kuvittelee olevansa kyvykäs uudistamaan yliopistoa puhumattakaan koko korkeakouluverkostosta, on hän väistämättä hakoteillä. Moniääninen keskustelu tulee nähdä mahdollisuutena.

Tulevaisuus syntyy ei vain keskustelemalla, mutta myös tekemällä, erilaisista näkökulmista sisältöä ammentamalla. Tärkeää on, että koulutuspolitiikka pysyy vaikuttajien ja erityisesti päättäjien huulilla ja tässä opiskelijat ovat erittäin ensiarvoisessa paikassa.

Opiskelijoilla on myös nyt todella hyvä paikka vaikuttaa asenteisiin ja vaatia laadukasta koulutusta. Koulutusta, joka haastaa meitä. Vaikka yliopistojen pärjääminen on tällä hetkellä kiinni monien mittareiden täyttymisestä, tärkein mittari on opiskelijoiden tyytyväisyys. On hyvä muistuttaa avainhenkilöitä siitä, että tyytyväinen opiskelija tulee luennoille, on motivoitunut, suorittaa opintonsa hyvin arvosanoin sekä sujuvasti ja ennen kaikkea on paras käyntikortti koko yliopistolle sieltä valmistuttuaan.

Eduskunnan täysistunnothan ovat erittäin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa, kun asioista käydään kiivasta keskustelua hyvin, tietoon pohjautuvien argumentein. Koulutuksesta keskusteltaessa keskiöön tulee nousta koulutuksen laatu sekä rahoitus, joka mahdollistaa laadukkaan koulutuksen toteuttamisen.

Näin yliopisto säilyy paikkana, jossa opitaan ja jossa jaetaan opittua, yliopiston huippututkimukseen pohjautuvaa, tietoa. Tällaista uudistusmielistä, opiskelijat huomioonottavaa sekä tutkittuun tietoon pohjautuvaa koulutuspoliittista keskustelua kuulisin mielelläni jatkossa(kin) yhteiskunnallisilta päättäjiltämme.

Kolumni julkaistu Oulun ylioppilaslehti Ylkkärissä 3/2015

[kopojee]

KOHTI TYÖELÄMÄÄ!

Vuosien saatossa työmarkkinat ovat rakenteellisesti muuttuneet radikaalisti ja tätä myöten kuilu yliopistojen tarjoaman koulutuksen ja työelämän välillä on kasvanut. Yhteiskunta luo valtavaa painetta pidentää työuria ja yliopistoista tulisi valmistua mahdollisimman nopeasti, mielellään tietysti koulutusta vastaaviin tehtäviin.

Nykyään putkitutkinnon suorittanut tuore maisteri ei kuitenkaan enää ole kuumaa kamaa villeillä työmarkkinoilla. Jotta voimme puhua akateemisesta asiantuntijasta putkitutkinnon suorittaneen maisterin sijaan, tulee opiskelijoiden saada koulutuksestaan substanssiosaamisensa lisäksi taitoja, jotka tukevat moniammatillista tiimityöskentelyä, tiedon soveltamista, arviointikykyä ja elinikäistä oppimista.

Yhteiskunnassamme vallitseekin paradoksi valmistumisaikojen ja työnantajien odotusten välillä. Kuinka yliopisto pystyy sitten vastaamaan tähän haasteeseen ja valmistamaan opiskelijoita tulevaisuuden työelämään? Työelämätaitoja varten voidaan tehdä erillisiä tulevaisuuden työelämätaitoja tukevia kurssikokonaisuuksia, mutta lähtökohtana tulisi olla, että osaaminen tuotetaan toimivien pedagogisten ratkaisuiden ja ongelmalähtöisen oppimisen kautta. Erästä lempipedagogiani lainaten: “Tell me and I will forget. Show me and I may remember. Involve me and I will understand.”

Jo ensimmäisissä peruskursseissa tulisi käydä ilmi, mihin näitä taitoja tulevaisuuden työssäni tarvitsen, mihin sovellan tätä tietoa. Mietittäessä opintosuunnitelmia tai yksittäisiä kurssikokonaisuuksia sekä niiden osaamisperusteita, mukana tulisi olla myös työelämäyhteys. Tämä yhteys saavutetaan ottamalla suunnitteluun mukaan koulutusohjelmasta valmistunut alumni tai tekemällä yhteistyötä työmarkkinaosapuolien ja yritysten kanssa. Parhaimmillaan tämä yhteistyö kehittää sekä koulutusta että tulevaisuuden työelämää.

Itse kursseilla tulee asiantuntijuutta tukea teoreettisten käsitteiden opiskelun lisäksi lisäämällä opintoihin opitun tiedon soveltamista. Kursseilla tulisi säännöllisesti tarjota opiskelijoille omaan alaan liittyviä ongelmia, joita he pääsevät tiimeissä ratkaisemaan alan kirjallisuutta hyödyntäen. Tarjoamalla projektiluonteisia töitä sekä harjoitteluita korostuu opiskelussa teorian lisäksi myös kokemus ja käytäntö. Näin opiskelijat saavat mahdollisuuksia toimia kuten oman alansa ammattilaiset ja asiantuntijat.

Kun koulutuksessa teoria integroituu aidosti kokemukseen ja käytäntöön, vaikuttaa se selkeästi myös opiskelijoiden motivaatioon suoriutua opinnoissaan. Selkeät työelämäyhteydet sekä ongelmalähtöinen ja yhteisöllinen lähestymistapa opetuksessa antavat mahdollisuuksia yhdistää kahta yliopiston ydintehtävää: opetusta ja tutkimusta. Tanssi yliopistokoulutuksen ja työelämän välillä on kuin haastavaa tangoa. Koreografia on jo tiedossa, mutta se vain tulisi saada parketille.

Kolumni julkaistu Oulun ylioppilaslehdessä Ylkkärissä 10/2014