Hahmoteoriassa ihmisen kokemus jäsennetään hahmoiksi, jotka nousevat taustasta ja vajoavat taustaan. On tausta, on hahmo ja on liikkeen jatkumo: hahmon esiin nouseminen taustasta ja vajoaminen taustaan, syntymä ja kuolema.
Hyvä hahmo on kokonainen ja eheä. Kokonaisten ja ehjien hahmojen muodostuminen tapahtuu itsestään, kun hahmot saavat nousta vapaasti taustasta. Uusien, monimutkaisempien ja rikkaampien, enemmän kauneutta, totuutta ja oikeudenmukaisuutta sisällyttävien hahmojen luominen edellyttää edellisistä hahmoista luopumista ja niiden kytkemistä osaksi uutta hahmoa. Kokemus kehittyy sisällyttämällä ja ylittämällä edellinen kokemisen tapa. Kokemuksen kehittyminen on siis jatkumo, jossa uuden hahmon kokonaisuuteen sisältyy kaikki aiempi, mutta aiemman merkitys jäsentyy suhteessa kokonaisuuteen uudella tavalla.
Ihmiskunta työskentelee kasvavalla intensiteetillä sekä yksilöinä että yhteisöinä muotoillakseen transrationaalisia hahmoja, jotka sisällyttävät ja ylittävät kielen ja rationaalisuuden rajat. Elämme maailmassa, jossa järjen rajat ovat kaikkialla vastassamme. Järkeä käyttäen tiedämme, että ei ole järkevää palata järjettömyyteen, vaikka joskus nostalgisoimme vanhoja hyviä aikoja tai ihannoimme lapsen tapaa kokea maailmaa. Tiedämme, että meidän on työskenneltävä luodaksemme muotoja, jotka eivät ole irrationaalisia, vaan transrationaalisia, mutta koska näitä muotoja ei vielä ole, tai ne kestävät koossa niin vähän aikaa, tai niiden koossa pysyminen on niin harvojen havaitsemaa, niin, niin, niin siitä johtuu, että koko asiaan on vaikea saada mitään otetta.
Välillä ajattelen, että kaikki on mielikuvitustani. Haluan kovasti tulla järkiini, mutta se ei ponnisteluistani huolimatta onnistu. Jos yritän sitä, masennun, valo sammuu silmistäni eikä sydämeni enää sykähdä sinulle.
Mutta silloin kun en ponnistele tullakseni järkiini, vaan olen olemassa ja todistan, mitä täällä maailmassa tapahtuu, niin näen ihan selvästi, että ihmiskunta on tekemässä isoa käännettä. Me muotoilemme hahmoja, joiden varaan kokemuksemme tulee rakentumaan yhtä vahvasti kuin se nyt rakentuu kielen ja dualistisen ajattelun varaan. Olemme päästämässä irti kielestä. Ja ei, emme lakkaa puhumasta, kirjoittamasta tai ajattelemasta. Emme menetä egon -kokemusta, tietävän ja toimivan erillisen minän kokemusta. Kaikki tämä sisältyy uusiin hahmoihin, mutta koska ne ovat nyt kytkeytyneinä uusiin kokonaisuuksiin, niiden merkitys myös jäsentyy tuosta kokonaisuudesta käsin.
Kun katson nyt, millaisia muotoja yksittäisistä urahduksista liikkeelle lähtenyt kieli on saanut, minun on pakko ihmetellä ja ihailla sitä kuinka olemme luoneet jotain näin ihmeellistä, monimuotoista ja ilmaisuvoimaista. Tällaista ei kukaan olisi voinut suunnitella, vaan elämä on tehnyt kielen itse loppumattomina muotojen nousemisina ja laskemisina.
On vaikea sanoa, kuinka pitkällä olemme niiden muotojen antamisessa, jotka ylittävät kielen. Kuinka moni on jo päästänyt ensimmäiset urahdukset? Jotkut ovat jo varmasti kirjoittaneet kirjoja tällä kielellä, mutta kuinka moni niitä ymmärtää?